sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Äitieni muistoille!

Kuten usein rakennetaan monumentteja kuolleille, minä rakennan ruusutarhaa. Ruusutarhaa miehelleni ja äidilleni, jotka rakastivat ruusuja. Mutta myös tulevalle, itseni vahvistukselle ja jospa joku jälkeläisistä löytäisi niiden arvon myös. Haastetta tulevaan.

Äidinäiti Maria kuvassa nuorena New Yorkissa piikomassa. Sain viime talvena tällaisen ihanan kuvan erään mummun vanhasta albumista. Näitä kestokuvia suomalaiset ottivat siellä suuressa maailmassa ja lähettivät  sen terveisenä pieneen kotimaahansa todisteeksi siitä, että hyvin menee ja kaikki on kaunista. 

Amerikkaan oli tullut Kauhavalta myös Juho-niminen mies. Maria ja Juho tapasivat ja kihlautuivat siellä. Rakastuneina ja toivorikkaina he palasivat takaisin Marian kotipaikkakunnalle perustamaan perhettä.

Heille syntyi 7 lasta, minun äitini Aino niistä nuorimmaisena.
Maria kuoli nähtävästi keuhkotautiin 48-vuotaiaana äitini ollessa 7-vuotias.

Äidillä oli hyvin kaunis kuva äidistään lempeänä ja hyvänä ihmisenä. 

Minun äitini kuoli myös liian nuorena, 66-vuotiaana nukkuessaan. Sydän lopahti. Minulle jäi muisto myös lempeästä, hyvästä ihmisestä ja rakastavasta äidistä. 

Kuvista väreilee sama energia; täynnä hyvän toivetta.

Äitini muistoa kunnioitin kirjoittamalla puhtaaksi hänen päiväkirjansa. Sieltä tämä ote 3.5.45

" Voi kun on ihanaa istua juuri tässä kannon päällä pienen metsälammen partaalla, aurinko paistaa tähän kirkkaimmalla terällään eikä tuule yhtään. Nuisa vieresäni pitkissä kohoavissa männyissä laulelee linnut onnellisen tuntosena. Tulin tähän, kun olen yksin kotona, niin sitä silloin uskaltaa viettää ihania keväsiä hetkiä. Myllystä kuuluu vaan tasaista sahan jyskettä. Minä olen niin ihastunut tähän kaikkeen etten kohta osaa kirjoittaakaan mitään. Nythän on kolmas kesäpäivä, minulla ois niin paljon vihkokulta sinulle kirjoittamista, etten osaa kohta tehdä mitään. Minun mielialani on muuten paremminkin alhaalla. Sillä viikon tapahtumat vaikuttaa. Voi, miksi ihmisellä on niin paljon surua, miksei sen ole aina yhtä hyvä olla, aina vaan samaa epätoivoa ja murhetta rakkaudessakin. Ois aina hyvä olla!"

Olen perinnyt saman toivorikkaan olemuksen ja toivottavasti se jatkuu lapsissani ja lastenlapsessani.

Äitini tykkäsi Mauno Kuusiston äänestä

4 kommenttia:

  1. Vanhoissa valokuvissa on sitä jotakin tunnelmaa!

    VastaaPoista
  2. Ihania valokuvia, ihania ihmisiä.)

    VastaaPoista
  3. Muistojen ruusupuisto ♥

    Sinä muuten olet ihan selkeästi perinyt geeneissäsi samanmoisen positiivisen asenteen elämää kohtaan. Sinulla on hyvät geenit. ♥

    VastaaPoista