torstai 9. toukokuuta 2013

Kauniita lahjoja puutarhaan!

Luonnon lahja on kaunis lahja. Tällaisen kiven näin kerran tuolla metsäojassa. Sanoin kerran ääneen, että sellaisen haluaisin pihamaalleni. Yksi päivä se oli siihen ilmestynyt, traktorivoimin. Kuljetuslahja siis myös!

Se on vähän outo kivi. Valkoinen on kuin munan kuori tummine suklaineen. Eli tuo valkoinen osa on todella kuin kuorta, joka on sitten lohkeillut mukaviin kuvioihin. 

Kivessä ei ole hiomajälkeä kuten luulisi sen kulkeutuessa muiden rinnalla. Miten tuo lohkeilu on siis syntynyt?

Eihän sitä tiedä, jos vaikka joku kahvilavierailija osaa ratkaista kiven oudon kuvioinnin.

Kivessä on myös Linnunratamme pienoiskoossa.


Tämä kuvio muistuttaa soturista, jolla on kilpi kädessä.

Tässä on selvästi nuoli osoittamassa suuntaa.


Vime syksynä sain tällaisenkin kiven pihalleni. Se on kuin suuri Maan muna. Kaunis!

Lahja!

6 kommenttia:

  1. Ompa erikoinen ja kaunis kivi! Jokin kalkkikertymä juttu ehkä tuo kuviointi? Puhdas arvaus..Kivet ovat hyvä lisä puutarhaan. Varaavat lämpöä ja toisaalta tarjoavat varjoa.

    VastaaPoista
  2. Kuvan perusteella näyttäisi siltä, että kyseessä on kivi, jonka pintaan on vedestä kiteytynyt kvartsi- ja/tai kalsiittikiteitä.

    VastaaPoista
  3. Kiitos tiedoista! Kalkilta se näyttää, joka kolhaisuista on sitten murtunut.

    VastaaPoista



  4. Kivien bongaus on mielenkiintoista. Löytää aarteita !

    -Amalia-

    VastaaPoista

Olen iloinen kommenteista!