Koitelinkoski Kiiminkijoella

Suomi on täynnä kuohuvia mielenkiintoisia paikkoja. Kuten tässä lähellä Koitelinkoski. Sana 'koiteli' kuulemma tulee saamenkielestä 'kuoutel' , joka tarkoittaa 'keskellä olevaa'. Keskellä jokea onkin tosiaan saaria, Myllysaari ja Tulisaari, joita joskus on pidetty jopa hautausmaana.

Nyt nuo saaret luovat oivat retkeilytilat kesäteattereineen ja kahviloineen, ympäri kulkevine pitkospuineen ja rappuineen. Siis paikka on ihanteellinen perheretkeilyyn. Minulle sattui sellainen vierailuhetki, että saatoin kuvata kosken pauhuja lumen ja jään keskeltä, jolloin siitä saa aivan toisenlaisen puolen näkyviin kameraan kuin kesällä. 

Kaikki joet Raahen ja Oulun välillä virtaavat jokseenkin vapaana vielä jääpatojen kera. Liekö jäätyvät ollenkaan tänä vuonna?

 

 

 

Kosken kuohua musiikin kera

Mitä on floribundaruusut?

Etsin taas ruusuista lämpöä ja valoa tähän tammikuun kylmään, vaikka niin kauniin huuruista on tuolla ulkona, jotta tuntuu kuin sadussa elettäisiin.

 

Tuohon ikkunanäkymäni pöydälle ostin itselleni ruusuja. Näitä ruusuja näkyy usein markettien pakkauksissa. En viitsi kysyä mistä ne tulevat, mutta ei varmaankaan Suomesta. Kimppuruusuissa ei ole yleensä tuotemerkkiä eikä nimiä mitä ne ovat. Nyt innostuin kuitenkin selaamaan erästä englanninkielistä pientä ruusukirjaa ja sieltähän se ruusu löytyi: Redgold, floribundaruusu! Varmasti tämä on ilahduttanut monen muunkin tiloja. Löysin kirjasta myös Allgold, joka on ehkä suomalaisille tutumpi, jopa ryhmäruusuna puutarhasta.

Koska ruusut ovat jo kärsineet ehkä pitkänkin matkan, kimpussa olemisen ahtaassa ämpärissä, niin eivät ne aukea varmaankaan tosi loistoonsa tuvan vähässä valossa, mutta iloa ne antavat. Kirjan mukaan tämä ruusu on esitelty jo vuonna 1966. Kirjassa sanotaankin, että se tarvitsee tosissaankin täyden auringonpaisteen saavuttaakseen kukan täyden avaamisen. 

Mutta mikä on 'floribundaruusu'? Tottakai olen aina utelias. Löysin siitä tietoa Suomalaisesta Ruusukirjasta näin:
Flodibundaruusut (tertturuusulajike) ovat risteytetty teehybridien ja polyanthahybridiruusujen kanssa.

Mitä sitten ovat teehybridit ja polyanthahybridit?

Polyantharuusut ovat vanhimpia pienikukkaisia eli tertturuusuja, jotka tuntee litteistä nupuista ja suhteellisen pienistä, mutta runsaskukkaisista kerrannaisista kukista. Kuten vanhanajan äitienpäiväruusut. Näistä on kehitelty polyanthahybridit, kun polyantharuusut risteytettiin teehybridien kanssa. Teehybridiruusut taas ovat isokukkaisia ruusuja, usein kasvihuoneissa viljeltävät leikkoruusut. Niiden varteen tulee yleensä vain yksi ruusu. Suiposta nupusta aukeaa 'jalomuotoinen' ruusu. Tästä esimerkkinä tunnettu Peace-ruusu.

Jotta tuliko selväksi?  Jotta sotkettaisiin vyyhtiä hiukkasen vielä, niin lisätään tähän vielä grandifloraruusutkin. Kun floribundaruusuja risteytetään yhä teehybridien kanssa jatkossa, niin saadaan vieläkin suurikukkaisempia ruusuja. Kukat ovat vähemmän tertussa kuin floribundaruusut ja kukat ovat kerrannaisia. Tunnetuin tästä ryhmästä on Queen Elisabeth, joka varmaankin menestyy Etelä-Suomessa hyvinkin. Olen nähnyt.

Nyt ei enempää! Tarttisko noita aina kaivaa? Tuo ihmeellinen oranssinkeltainen ruusu on kaunis ihan sellaisenaan.

Eipä silti, tuokin ruusu voi olla yhä vielä  risteytetty laji jonkin toisen kanssa. Tulee ihan villiruusun ikävä tässä. Siis ihan luonnonruusua jo kaipaa...

Mystical Rose....mystinen on laulun kielikin?

Tarina Muumilaakson ruususta, 'Tove Janssonista'

Olen paljon hehkuttanut tätä ruusua, jonka lasketaan kuuluvan tietyllä tavalla tarhapimpinellaruusuihin, kerron pian miksi näin. Koska suunnittelen ruusuista tarinakansiota, kerron vielä kerran tässä tarinaa tästä ihmeellisestä ruususta 'Tove Jansson', joka viime vuosina on valloittanut suomalaisten sydämiä.

Siis minkälaista matkaa yksikin ruusupensas käy, jotta se päätyy tuohon pihalleni ruusuaidan kulmaan? Kunhan muistaa, että tarina on tarina ja osa siitä on totta, jokin osa vähän kuviteltua, niin kerron sen teille.

"Olipa kerran Saksanmaalla vanhan puutarhan kätkössä tummanpunainen unohdettu vanha ruusu. Sen löysi Wilhelm Kordes, joka haaveili samanaikaisesti Nelly-nimisestä neitokaisesta, jolla oli tummat kiiltävät hiukset. Koska ruusu muistutti jotenkin häntä, Wilhelm antoi ruusulle nimen Red Nelly ja alkoi kasvattaa siitä ruusuntaimia. Varmaankin hän antoi yhden niistä Nellylle, mutta monelle muullekin, sillä kaikki olivat ihastuneita tuohon unohdettuun ruusuun. 

Jonkun matkassa se tuli jopa Suomeen asti ja kyllä sitä ihasteltiin. Ruusu oli pikkuisen herkkä talvemme pakkasille, joten mies nimeltä Peter Joy mietti miten vahvistaisi ruusua. Hän risteytti siitä uuden ruusun. Isänä toimi suomalainen suviruusu 'Poppius'(pimpinellaruusuja) ja äitinä tämä upea Red Nelly. Kauniille lapselle annettiin ensin nimeksi Mirjam Makeba, koska Peter ihaili tätä voimakastahtoista afrikkalaista naislaulajaa. Ruusu suomennettiin pian Mirjamiksi. Mirjamista kasvoi upea tummanpunainen ruusuneito, joka valloitti nyt jopa pohjoisenkin Suomen ruusutarhoja. Se talvehti paljon paremmin kuin äitinsä Red Nelly.

Ruususta haluttiinkin enemmän suomalaista, joten eräs ruusuntutkija- Matti ehdotti nimeä Tove Jansson. Olihan Tove suomalainen voimakas oman tien kulkijanainen, ja Matti piti paljon muumipeikoista. Nimeen suostuttiin kaikin puolin ja niinpä voisi ajatella, että Muumilaakso on saanut aivan oman ruusunsa.

Joten Saksasta asti lähtivät minunkin ruusuni esi-isät kulkemaan kohti pientä ruusutarhaani. Monta oli mutkaa matkassa, ja matka pihamaalleni on kestänyt noin 70 vuotta. Työtoverini Tikkalan koulusta sen minulle kantoivat vuonna 2011, ja se oli ensimmäinen uusi ruusupensas minun tarhassani, kuningatarruusu!"

Ruusuihin ja niiden ympärille liittyy niin paljon kiintymystä!

Ps. Vuodesta vuoteen se on siinä mukavasti kasvanut sekä korkeutta että leveyttä, mutta mikään runsaskasvuinen se ei ole. Kesällä 2015 pimpinellaruusujen tapaan se kärsi myös kovasti vattukärsäkkäistä ja vaikutti sen kukintaan. Ainakin puolet sen nupuista poimin katkenneina kärsäkkään munintanuppuina ja laitoin ne pesään poltettavaksi.

Nyt eläkkeellä ollessani muistelen viimeistä työpaikkaani, jossa olin 12 vuotta. Huomasin, että ruusut ovat vähän samantapaisia kuin työpaikatkin. Se on kuin istuttaisi ruusun. Se kuinka tulee istuttavaksi uuteen työpaikkaankin. Kuinka siihen juurtuu? Kuinka tulee kohdelluksi? Kuinka saa alkuvoiman ja viihtyvyyden? Kuinka heijastaa omaa voimaansa ympärilleen? Kuinka sopeutua muiden puutarhakasvien kanssa? 

Lämmöllä muistan tätä työpaikkaani. Sain voimaa sen ilmapiiristä ja kasvoin hyvin. Sen mitä pystyin luomaan ympärilleni voimaa, sen tietävät toiset kasvaessaan omalla maaperällään.

Siksi tässä kaunis balladi, Silbermond -Das Beste

Luontomaalauksia Jouni Pajavuorelta

Iloisena esittelen blogissani jälleen erään taidemaalarin nimeltä Jouni Pajavuori, Janakkalasta, jonka maalauksiin sattumalta törmäsin Facebookin sivuilla. Kuvat lainattu tähän hänen kotisivuiltaan.

Tykkään monenlaisesta taiteesta, mutta kun nyt ollaan ruusutarhassa, tuon tänne esiin enemmän luonto- ja kukkakuvaajia. 

Omat sormet odottavat vielä inspiraatiota. Enimmäkseen olen vasta 'harjoitellut' esimerkiksi liitu-pastelleilla viimeisinä vuosina, mutta en ole löytänyt sitä omaa tyyliä tai herkkyyttä töihini vielä. Sellaista saa odotella ehkä lopun elämää ilman että se tulee tai sitten se tulee vain 'naps'.

Tämä Jouni varmaankin maalaa työkseen, sillä tuollaisia töitä ei sutaista hetkessä, vaan tehdään päivätolkulla ja antaumuksella yhtä työtä. Kuitenkin niissä näkyy käden oma tahto ja omintakeisuus.

Ja silmää iskevä mielikuvituskin on mukana!

Onhan tuo kaatunut puu kaunis ihan siltään, mutta metsä on aina satumaista.

Siellähän voi kohdata vaikka mitä!

Jounilta löytyi youtubesta myös ihastuttava esittelyvideo.

Video voi auttaa kesäikävään!

Siellä häneltä löytyy myös toisenlaistakin taidetta.

Metsätontun ruusublogi kolme vuotta!

Hyvää syntymäpäivää idealle Ruusut ja tonttuilevalle metsätontulle myös! Ruusublogin kirjoitus alkoi tasan kolme vuotta sitten ajatukselle, että jos rakentas ruusutarhan lallallaa...

Ja hurja miten paljon olen oppinut ruusuista ja lisää opin. Aion tässä ilmoittautua opiston puutarhanhoitokursseille " Pihan puut, pensaat ja perennat". Kurssi alkaa nyt tammikuussa. Ehkä on jo aikakin!!! 

Kuitenkin olen jo kirjoitellut 511 juttua, aika spesiaalisti ruusuista, mutta vähän muustakin. Aika paksun kirjan verran siis! Lukijoita oli alussa hitaasti, nyt noin 50-100 päivässä. Yhteensä n. 80 000 lukijaa. Etsityimmat aiheet lukijoilla ovat olleet ruttojuuri, jiaogulan, ruusumekot, mustanmerenruusu ja ley-linja. Oikeastaan pitäisi kirjoittaa enemmänkin kokemuksia yrteistä eikä niinkään ruusuista. Mutta ruusut ovat minun tutkimusaluettani. 

Ja ruusupensaitakin on kertynyt pihaani jo yli 40 eri lajia kolmen vuoden aikana. Tosin olen taas epävarma mitä sieltä keväällä on jäljellä märän talven jälkeen. Useita ryhmäruusuja olen myös kokeillut. Joitakin menettänytkin. Useat nousevat kevät kevään jälkeen.

Taidan ostaa Tontulle huomenna ruusukimpun!

Tottakai tein ammoin jo ruusublogilleni syntymäkartan, ja sitä on tulkittu tällä sivustolla.

 Jotenkin syntymäkartta näyttää vähän itsesään ässehtivältä tuolla vasemmalla puolella. Ja alussa olikin hyvä. Juuret vielä etsimässä voimaansa maasta, piilossa vähän. 

Karttakuviona tuo blogin kartta on 'Kimppu' ja kuvaakin hätkähdyttävän osuvasti sekä blogikirjoittelua, ruusujen sinnikästä tutkimista ja itse ruusujen voittomarssia 1700-luvulta olevalle pellolle! Tuo kimppu tarkoittaa tuota planeettaröykkiötä, joka sijoittuu kartalla yhteen paikkaan vasemmalle.

Löysin ihanaa tekstiä tuolta Astrologian Taika-sivustolta tästä aiheesta. Jos sitä joku viitsii katsoa ja asettaa ruusutarhan jokaisen 'ihminen'-sana tilalle, voi mielessä kuvitella kuinka ruusut kasvavat, pikkuhiljaa, mutta varmasti!

Kimppu symbolisoi voittajaa ja spesialisointia tietylle alalle. Mutta... jos laittaa vielä ruusut tuohonkin ihmissuhteiden paikalle, niin opiskelenhan tässä ruususuhteita! Oppositiot puuttuvat tältä kartalta, ja sen vuoksi ihmissuhteet koituvat oppimisen alueeksi. Vastavuoroisuutta joutuu harjoittelemaan, koska siihen ei ole sisäistä valmiutta (lainattu tekstistä).

Eli jollakin tavalla haluaahan tässä blogikin loistaa ruusukuvillaan, mutta myös ruusut. 

Otanpa tähän esiin tälle samaiselle sivulle Auringonpaluukartan. En tiedä ymmärränkö siitä vielä mitään, mutta ehkä jotakin tulevalle vuodelle se voisi vähän vinkkiä antaa:

Suurristihän sieltä löytyy! Menehtyyköhän ensi vuonna koko ruusutarhani tällaisten sateisten vuosien takia? Tai tietämättömyyteni ja taitamattomuuteni vuoksi? Ascendenttikin on Skorpionissa. Ovatkohan ruusut kuitenkin kaivaneet juurensa jo tarpeeksi syvälle ja kiinni tähän paikkaan? Siellä on Kuun yläsolmu ja Ceres siihen yhtymässä. Oliskohan se hyvä juttu?

Ainakin siellä on mahtava stelliumi Auringon kanssa; Pluto (onneksi perässä kulkevana), Venus, Merkurius ja itse Rosengard etunenässä! Vastassa Jupiteria! Oppimisen ja pikkumatkojen huoneessa. Kyllä. Aion osallistua ensi kesänä Pohjoismaisille Ruusupäiville!

Voi kun osaisi tuota  tulkita enemmän! Kuu on tulisessa Oinaassa viime asteilla ja yhtymässä kodin akseliin. Töitä pitää tehdä! Jälleen kai juoksen ensi kesän kilpaa ruohonleikkurin ja vedessä kasvavan ruohon kanssa?

Joka tapauksessa kartan kuvio on täysin muuttunut. Roiskeeksi melkeinpä. Ruusun ympärille on kehkeytynyt jos jonkinlaista tehtävää ja tointa, kahvilaa ja polkua jne.

On minulla noita unelmiakin suhteessa ruusuun! Tahtoisin niitä lisää Ensin pitää nähdä miten saan ne menestymään. Tahtoisin tutustua keväällä myös Irlannin puutarhoihin. Ensin pitää unelmoida, sitten tahtoa ja sitten toimia! Ja se kaikki lähtee ruusujen maaperästä ja tontun mielen syövereistä.

Olipas kaunis kappale! Unelma - Johnny

Joulupukki toi uuden postilaatikon!

Kirjoitin pukille toivomukseni uudesta postilaatikosta. Vanha on kulunut, kansi sidottu vanhalla nahkavyöllä kiinni. Minä sain sen postilaatikon!!

Se on hieno, ei muovia, vaan kunnon pettämätöntä peltiä, punaiseksi maalattu.

Pukki sen kävi laittamassakin, otti vanhan pois ja ruuvasi hyvin seinään kiinni. Minulle posti on aina ollut tärkeä! Aikoinani kirjoittelin paljon kirjeita, sitten myös odottelin paljon kirjeitä. Nyt niitä tulee hyvin harvoin. Harvoin kirjoitan itsekään.

Mutta paikallislehti tulee ja mainoksetkin vielä, vaikka ne voisin kyllä kieltää. Hm. Uudenvuoden haaste! Täällä on hienoa se, että kun tuohon luukun reunaan laittaa heijastinmerkin, posti tietää ottaa lähtevän postin mukaansa. Huonoa on se, että syrjäseudun asukkaat saavat sen sanomalehden ja muunkin poistin vasta iltapäivällä.

Laitoin lahjan ilosta Uuden vuoden kortin myös lehdenjakajalle!

Meidän perukan miehet tekivät tuollaisen hienon postiaitauksenkin. Niitä näkyykin toinen toistaan kauniimpia teiden varsilla, kuten myös talkootoimin tehtyjä linja-autopysäkkejä.

Vastasataneessa lumessa ja illan hämärässä naapurin vanhan navetan katot olivat jotenkin niin kauniit että otin kuvan. Tuo rytmi lumisilla, erimuotoisilla kattolevyillä viehätti! Ja tuo surullinen notko ja tyhjät ikkunat.

Toisella puolella on sitten jotakin, jota häpeän. Meidän talon numerokyltti! Muistan kiroten sen, kun kuljen ohi, mutta unohdan sen aina muulloin. Nyt teen uuden vuoden lupauksen. Heti keväällä, kun tuo kyltti maasta irtoaa, kannan kotiin, rappaan ja maalaan sen uudestaan. Onhan tuo jo kumma, ettei yhtä kylttiä saa kuntoon!

Näillä näkymin astun uuteen vuoteen! Odottelen lunta ja pakkasta. Ensin pakkanen, että tuo jo vaarallisesti sulannut maa jäätyisi kunnolla. Sitten paksu lämmin lumiturkki siihen päälle!

Musta maa....ja kauniita hevosia!

Raahelainen ruusu, Malvankukka

Edelleen rakentelen ruusukansiotani. Tilasin Ifolorilta jo suuren kasan ruusukuvia, sillä suunnittelen piirtäväni aivan mustavalkoista taidetta noista ruusuista valokuvien avulla. Ei minulla ole kesällä aikaa istuksia ruusupensaiden ääressä niitä piirtämässä tai maalaamassa. Piirtäminen on talven hommia.

Olen tästä malvankukasta, malvaruususta kertonut jo viime keväänä, kun se pikkuinen ponkasi auki ensimmäisen ruusunsa kaikkien edellä. Ja se kukki vielä myöhään syksylläkin. Tähän kerron kuitenkin vähän enemmän tarinaa siitä. Siitäkin kerron, miten se liittyy Raaheen ja lapsuuteeni. Tiedot siitä löytyi Pirjo Raution Kauniit Löytöruusut kirjasesta.

Ruusu lapsuuteni mailta; malvaruusu

Ruusu on ihmeellinen kasvi. Ihmiset viettävät vuosia tutkien, risteyttäen ja jalostaen niitä ja luovat niistä ihmeellisen kauniita 'ruusulapsia'. Mutta ruusu itsekin luo uusia 'lapsia'. Geenitutkimus sitten saattaa paljastaa niiden isiä ja äitejä eli mistä pensaslajeista ne ovat kotoisin.

Yksi tällainen ruusu on Raahen Ollinsaaren kartanon mailta löydetty malvaruusu. Se poikkeaa täysin lehtiensä ansiosta muista ruusuista. Sen lehdet muistuttavat kolmilehtistä apilan lehteä. Kukka muistuttaa malvaa, siitä se on saanut nimensä malvankukka. Mielestäni kukalle olisi voinut antaa nimeksi myös Ollinsaari, sillä vaikka tuo alue on olemassa, itse kartanoa ei enää ole.

Minulle kartano oli tuttu paikka vain kaukaisesti. Kartanon hiljainen poika oli kanssani samalla luokalla. Joka pyöräilymatkalla Raaheen kuljin kartanon kaunista koivukujaa. Asuin joskus kartanon maille rakennetussa pienessä punaisessa mökissä. Mutta koskaan en vieraillut itse kartanossa. Kartanon historiasta olen jotakin lukenut. Ja kartanon pojanpoika on ollut hyvin tuttu radioääni. 

Erityisesti muistan erään juhannuksen, jolloin lähdin kulkemaan vähän uteliaana kartanon maita. Siellä oli paljon avaraa tilaa, hiekkaperäistä kuivaa maata, jossa kasvoi värikkäitä luonnonkukkia. Pihlajat kukkivat runsaina peltojen reunoilla. Linnut lauloivat ja oli lämmintä. Kaikki oli niin kaunista ja salaperäistä. Kartanon mailla oli eräs talo, jossa asui Hannu-niminen poika. Häneen olin vähän ihastunut. Häntä kai olin lähtenyt vähän nyt kurkistelemaan. En silloin löytänyt häntä. Mutta koska muistan tuon hetken niin hyvin, oli varmaan tuo romanttiikka luomassa lisätunnelmaa. Olin 10-vuotias.

Silloin en tavannut tätä ruusua, ehkä sitä ei ollut silloin vielä syntynytkään. Yleisesti kartanoissa kasvatettiin ruusuja, kaukaakin tuotuja. Ehkä jostakin aremmasta ruususta kummallisen ja sitkeän eloon jäämisen kautta on tapahtunut mutaatio, ja ruusu on jäänyt elämään. Hieman se muistuttaa metsäruusua ja varmaan on risteytynyt siitä. Koska se kukkii jopa syksyllä uudelleen, kertoo se jostakin kartanoruusun sukulaisuudesta. 

Jotenkin koko Ollinsaaren kartanon historia on surullista. Kuten kaikkien 'kuolleitten' kartanoiden. Siksi vaalin käsi sydämellä tuota ruusua, joka on muistuttamassa alueen ja kartanon paremmista ajoista. Usein se on juuri ruusu, joka löytyy vielä villiintyneestä puutarhasta ja valloittaa olemuksellaan löytämään ja nostamaan jotakin arvoa historiasta esiin. Aivan kuin rakkaudesta jää ruusu kertomaan jotakin kaunista.

Kiitän Armas Varesta, joka tuon ruusun löysi 1990-luvulla ja vei sen Särkän Jarille tutkittavaksi. Nyt ruusua saa ostaa hänen taimitarhastaan. Minulla ruusu on kasvamassa kolmatta kesää. Toivon sille siunausta, terveyttä ja kauneutta!

Todellakin! Kun näin ensimmäisen kerran tuon ruusupensaan suurena ja kukkivana Oulujoen taimitarhassa, henkäisin, ja kysyin ihanan ruusun nimeä. - No sehän on se Raahen ruusu, sanoi Matti Kulju minulle. - Malvaruusuko? kysyin ja häpesin. Noin vähän tunnistin ruusunkukkaa, vaikka se kasvoi itsellänikin. Tosin pieni pensas ei näyttäydy kaikessa komeudessaan. Niin kaunis oli kukkiva pensas, että luulen siitä tulevan vielä hyvin suositun ruusun muuallakin Suomessa. Nyt olen oppinut juuri Matti Kuljun opastamana, että taimikasvatus kestää kolme vuotta, eikä aina sittenkään onnistu. Kaikki riippuu kesän säästä ja olosuhteista. Nyt kun Huiskulakaan ei enää kasvata ruusuntaimia, niin toivon, että tätäkin ruusua löytyy riittämiin. 

Samuli Putro, Minä rakastan sinua

Tarina keltaisesta ruususta

" Mä keltaruusun kerran näin mailla Texasin, hän hymyn mulle antoi tuo ruusu kaunehin...jne."

Nyt kerron tarinan keltaisesta ruususta, jossa on osa totta, osa itse keksimääni.

"Asuipa Amerikan maalla poika nimeltä George, jonka äiti sairastui ja oli masentunut. George yhdessä äidin kanssa oli lukenut persialaista satukirjaa Tuhannen ja yhden yön tarinoita ja oli löytänyt sen kuvista keltaisen ruusun, jota Persian ruusuksi kutsuttiin. George, joka oli jo tottunut maailmanmatkaaja, päätti tehdä retken Persiaan ja tuoda sieltä jotakin mikä voisi piristää hänen äitiään. Poika löysi kuin löysikin keltaisen ruusun, jonka hän ruukkutaimena kuljetti mukanaan äitinsä puutarhaan. Totta kai äiti ilahtui tuollaisesta harvinaisuudesta. Hän seurasi innolla, kun poika kasvatti ruusua ja suunnitteli sen risteyttämistä. 

Tarina ei kerro paraniko äiti. Tarinassa on kuitenkin mukana yhä tuo ruusu, jota George innoissaan risteytti vahvempien ruusulajien kanssa ja sai aikaan kauniin ja kestävän keltaisen ruusun. George oli onnettomasti rakastunut erään teksasilaisen kauppiaan tyttäreen, jota ei koskaan saanut omakseen, mutta jolle hän lahjoitti oman kehittämänsä keltaisen ruusulajikkeen. Tottahan se Texasissa otettiin ihaillen vastaan, ja pian koko Teksasin pihat kukoistivat keltaisenaan tästä pensaasta, joka viihtyi myös kuivemmalla maalla. 

Suomesta oli kultakaivoksille kaivamaan lähtenyt nuori merimies nimeltänsä Ville, tytön perään sinne lähti, epäonnistui naima-asioissa hänkin, mutta tyttö oli ojentanut hänelle muistokseen keltaisen ruusun purkissa, jonka merimies sitten toi Raahen Lapaluodon satamalähiöön äitinsä puutarhaan. Kun poika kertoi tytöstä, joka kutsui häntä amerikkalaisittain Williamksi, nimettiin ruusu Viljaminruusuksi. 

Äiti helli ruusua siirtäen sen ensimmäisinä vuosina kesällä ulos ja talvella sisään kellariin. Ruusu tarvitsi vuosien varrella jo niin ison purkin, että äiti jakoi siitä sitä ystävilleen. Päätettiin kokeilla sen menestymistä lämpimän seinän vierustalla ulkona. Joidenkin taimet menehtyivät, mutta joidenkin menestyivät. Ja niin alkoi pienen satamalähiön puutarhoissa hehkua Teksasin keltainen ruusu. 

Ihastuneena Raahen kaupungin puutarhurit saivat kuulla tästä ruususta, ja niin se levisi kaupungin pihoihinkin. Valitettavasti ruusua ei vaalittu tarpeeksi rakkaudella, se hävisi monen pihamaalta rakennustöiden ja uudenlaisten kukkien alta, mutta joissakin säilyi vanha ruusu, joka alkoi jo harvinaisuutensa ansiosta kiinnostaa. Tänään alueen puutarhuri osaa antaa tälle lajille suuren arvon, ja ruususta on kasvatettu pistokkaita. Uudelleen tämä Texasin keltainen surullisen muiston ruusu kukoistaa jälleen puutarhoissa."

Niin minunkin puutarhassani. Yleensä raahelaiset kesäkahvilassa vieraillessaan heti kysyvätkin, että onko minulla sitä raahelaista Viljaminruusua. Onhan se, oikeastaan sain kaksikin keltaruusun tainta, toisen taimimyymälästä ystävän lahjana ja toisen ystäväni puutarhasta. Kumpikin kukoistavat rinta rinnan. Ja ovat varmaankin samaa lajia.

Totta tuossa tarinassa on Persia, jossa tämä keltainen ruusu on mainittu jo 1100-luvulla. Ainoita keltaisia alkukantaisia ruusuja. Totta on George. Hänen sukunimensä on Harrison, asianajaja. Hänen vanhasta puutarhastaan New Yorkista löytyi tämä lajike, joka nopeasti ihastutti amerikkalaiset. Kultakuumeen aikana se levisi yli mantereen. Helsingin kaivopuistossa kasvaa tällainen kirkkaan keltainen Harrisonin ruusu, jota kutsutaan Auroraksi. Samoiten Hesperian puistossa kasvaa oma keltainen lajike nimeltä Hesperia.

Totta on myös suomalaiset merimiehet ja kullankaivajat. Ja totta laivoissa matkustaneet lahjat kotipaikkakunnille. Olenkin kuullut, että tällaisia ruusuntaimilahjoja kutsuttiin 'laivaruusuiksi', koska niiden nimet usein hävisivät vierasperäisinä muistosta. 

Ja totta myös Viljaminruusu-nimitys ja sen juurtuminen satamalähiöön ja Raahen kaupunkiin. Tosin tämä William on kotoisin Englannista. Helsingin yliopiston puutarhassa kasvaa myös keltainen ruusulajike nimeltä William Double Yellow (Viljamin kerrottu keltainen), joka on kasvatettu Englannissa 1828. Sen katsotaan olevan samaa kantaa kuin Raahessakin kasvava ruusu.

Totta on myös ruusun jalostaminen. Pelkkä persialaisen ruusun säilyminen eri maissa oli kyseenalaista, joten George nähtävästi risteytti sen valkoisen pimpinellaruusun kanssa. Siksi tämäkin keltaruusu liitetään usein muiden pimpinellojen rinnalle. On tulkittu myös, että Linnanmäki-ruusu on saanut isällisiä geenejä tarhapimpinellaruusuilta. Näin myös löytöruusu Kiiminki, jolla on myös vaaleankellertävät kukat ja mustat kiulukat. Sitäkin ruusua minulla on kaksittain ystävänlahjana. Nykyään on hauskaa, kun ruusuillekin tehdään geenitutkimuksia.

Viljamin pensasruusu on kamalan piikkinen. Itse persialainen ruusu on harvapiikkinen. Minun pensaani ovat vasta kahden vuoden vanhoja ja hyvin matalakasvuisia eikä täällä pohjoisessa varmaan kovin korkeaksi kasvakaan. Kukissa on hienoinen mieto tuoksu. Kiulukat ovat mustanpuhuvia.

Nyt tiedän, mitä minun pitää ensi kesänä saada pihaani. Paimion ruusu! Sen alkujuuret ovat myös Harrisonin ruusuissa ja pimpinellalajeissa. Ja se on suloisen punaisenkeltaisen kukertava. Tiedän jo sille paikankin. Juuri tuon viljaminruusun takana aika lähellä. Eipä tule yksinäistä! Mutta...  talvenarkuudessa sekin on kysenalainen, selviytyykö täällä.

Näin matkaavat ruusut ympäri maailman ja valloittavat aivan kuin merimiehetkin aikoinaan.

Yellow rose of Texas

Preerian keltaruusu

Ruusutietoa talven pimeyteen

Talvisyvännä on mukava tutkia taas vähän enemmän rakkaita ruusujani.

Aloitin tähän aikaan viime vuonna Ruusukansion teon. Ajattelin nivouttaa sen oman elämäni kuvioihin, sillä usein ruusuun liittyy usein jotain omaelämänkerrallista vaihetta. Kuvittelin kirjoittavani kansiota  enemmänkin, mutta muutaman ruusun tarinaan se jäi. 

Kuvittelin myös, että voin istua ruusun edessä ulkona ja piirtää sitä. Katin kontit. Hyvä että ehdin ruohonkasvun perään viime kesänä.

Mutta voinhan tässä kaikessa rauhassa kansiota nyt jatkaa.

Eräs uskomattoman kaunis yksinkertainen tarhapimpinellaruusu on Linnanmäki.

Ostin tämän ruusuntaimenen Oulujoen taimistosta viime keväänä ihan sen nimen vuoksi. Halusin saada sen ruusutarhaani tätini Elman muistoksi. Hänen miehensä Eikka (Eino) oli töissä Linnanmäen huvipuistossa. Voitte arvata, mikä yllätys, kun saimme ilmaisliput joka paikkaan!

Lapsuuden riemupäiviin Linnanmäellä kuuluu paljon vaivannäköä myös. Olin kymmenen vanha. Kuljimme äidin kanssa polkupyörillä pitkiä matkoja aamukasteen aikana ja sadepäivinä jäkälän poiminnassa Hummastinvaaroilla. Näin tienasimme Helsingin matkarahat. Se oli suuri juttu pohjolaiselle pikku-tytölle!

Linnanmäen joka ikinen vempain on kyllä jäänyt mieleen. Mutta tuollaista ruusua en muista. Tuosta ikimuistoisesta matkasta tätini luo on muistuttamassa minua nyt tuo upea ruusu, joka jo ensimmäisenä kesänä yllätti runsaalla kukinnalla. Tuskin hento pensas jaksoi kantaa noita suuria kermanvaaleita yksinkertaisia kukkia. Moni sitä pysähtyi pihallani ihmettelemään.

Nettisivuilta ja kirjoista löysin historiaa aika niukasti. Tämä ruusu on todella löydetty Helsingin Linnanmäeltä. Sen kehutaan olevan yksi parhaimmista vanhoista ruusuista Suomessa juuri sen runsaan kukinnan vuoksi. Se on myös helppohoitoinen ja terveesti, jopa 2 metriseksi kasvava lajike. Kukat ovat noin 7 cm leveät, ja ruusu kukkii 2-3 viikkoa kesäkuussa, mutta voi yllättää myöhäissyksyiselläkin kukinnalla. Varoittavaa minun tarhalleni on se, että se tekee hyvin paljon juurivesoja. Nyt jännityksellä odotan miten se selviää tästä kummallisesta talvesta 2013-14. Kestävyyttä sille on luvattu.

Tätä ruusua ei kuulemma kannata haistella. Voi nimittäin vähän säikähtää, sillä ruusu haisee luteelle. Siksi sen epäilläänkin saavan ominaisuuksia myös persianruusuilta. Syysväritys ruusulla on kaunis violetinpunainen jota mustat kiulukat vielä korostavat.

Tällä sivulla oli paneuduttu tosi syvällisesti ihmettelemään ruusujen eroja. Mm. yksinkertaisissa pimpinelloissa Grandifloran ja Altaican eroa.

Mutta miten tällainen ruusu on joutunut Linnanmäelle?  Siitä en löytänyt mitään tietoa.

ps. Aavistelen vähän, että tuonkin ruusun alkulähteiltä löytyy ehkä Schalin, joka oli Helsingin kaupungin puutarhurina 1950-luvulla muistaakseni. Schalinista itsestä kirjoitin sivun 'Ruusujen isä'.

 Robin on myös käynyt Linnanmäellä!