maanantai 19. toukokuuta 2014

Energiasyöppöjä puutarhassani!

Blogissa Rikkaruohoelämää Between kertoi puutarhahuolistaan ja siinä sivussa muutkin. Hyvä aihe!

Minäkin. 

Maailma muuttuu. Luonto muuttuu. Sielläkin on siirtolaisia, pakolaisia, valloittajia vai miksi niitä nyt voisi kutsua. Loisia! Viemässä energiaa niiltä, joita haluaa kasvattaa, joille maan tarkoittaa.

Kun muistelen lapsuutta, jolloin minuakin vähän niin kuin pakotettiin leikkieni keskeltä sinne vihannesmaahan, perunamaalle ja mansikkamaalle, välillä kukkapenkkeihinkin perkkaamaan ja möyhentämään, niin muistan hyvin myös millaisia rikkaruohoja nyhdin. Oli juolasta, saviheinää, vesiheinää ja juolasta, juolasta, jonka valkoisia juuria sai perkata mullan seasta.

Mutta...en minä silloin nähnyt pelloilla esimerkiksi valvattia tai vuohenputkia. Mistä ihmeestä ne ovat ilmestyneet?!

Ne tulevat salamatkustajina, kun tuodaan etelästä tai muualta kukantaimia. Tiedän melkein hilikulleen, mistä tähänkin pihaan ovat tulleet esim. vuohenputki ja valvatti. Samperi!! Pikku pätkä juurta riittää yhtenä kesänä ja muutamassa vuodessa se on vallannut pihan.


Sanotaan, että sitä mitä löytyy pihalta, sitä kehosi tarvitsee. Kyllä sekin on totta. Nokkosta nyhdän talvenkin tarpeeseen ja vuohenputkiteetä keitän joskus. Mutta liikaa löytyy nokkosta kiusaksi asti. Juolaan ja valvatin vuoksi laitoimme aikoinaan perunapellon kesannolle. Siihen se jäi, kun perunoita sai kaupastakin, ja väkiä oli vähemmän. Nyt istutan siihen ruusuja. Syvemmällä, noin 20 sentin päässä kaivamalla tulee vastaan sininen savimaa. Toivon, että sieltä ruusuni löytävät kosteuden ja ravinnon.

Tämä maa on saarien ympärillä olevaa vanhaa merenpohjaa. Se on hiekansekaista, muhevaa ja hyvää maata. Mutta myös liian hapanta. Sillä kun meri häipyi, se jätti laaksoihin soita. Kukkamaissani viihtyy aivan liian hyvin suolaheinä ja peltokorte, vaikka kuinka kalkitsen. Näköjään ikuinen riesa.


Toinen hapan maan riesa voisi olla nurmikolla oleva sammal. Kuitenkin vähän ihmettelen, miksi sen pitäisi olla riesa. Minusta se on ihanan pehmeää kävellä. Ja vaikka sitä on, niin on kyllä nurmiruohoakin, aina vain hikeen asti leikata. Joten nurmikkoani en sure. Vanha maalaispiha saa olla sammaleinen. Tämän jutun käännän vielä positiiviseksi itselleni. Kerron siitä myöhemmin.

Olen nähnyt mitä on savimaa ja mitä on kivikkoinen maa. Joten kuitenkin minun pitäisi olla tyytyväinen tähän mitä on. Nyt kun kompostorini on alkanut toimimaan, ehkä se auttaa, kun taas kukkapenkkejäni käännän ja möyhennän sitä kompostimullan kanssa. 

Kiitos maa siitäkin mitä annat!  Ei rikkaruohokaan kasva köyhässä maassa.

4 kommenttia:

  1. Oletko kokeillut vuohenputken käyttöä viherravintona tai tehdä siitä keittoa tai piirakkaa? Hyvä keino päästä eroon ainakin jostakin määrästä vuohenputkea. Netissä oli monia reseptejä, mm. http://patasydankattila.blogspot.fi/2013/05/rikkaruohoa-suuhun.html

    VastaaPoista
  2. Voi arvaa Miri! Olen kuivattanut vuohenputkea, kuten aina paljon muitakin. Rikkakasvit ovat tosi hyviä suuhun pantavia useinkin. Mutta en ole kokeillut tuollaista. Ostin kyllä keväällä Kivimetsän yrttikirjan 'Hulluna hortaan'. Pitää kokeilla kun tässä kerkiää, kiitos!

    VastaaPoista
  3. Vuohenputki on mitä parhain salaatinpohja! Miedon makuinen, natsaa hyvin raparpein kanssa, enpä usko että teenä on kummonenkaan kun ei ole rohtovaikutuksia, ainoastaan kihtiin on löydetty helpotusta. Rohkeesti vaan salaatin tekoon.

    VastaaPoista