maanantai 2. helmikuuta 2015

Valokuva-albumien teko netissä

Olen muutaman lahja-albumin teettänyt netin kautta sähköisesti. 

Nyt valmistin (vihdoinkin) erään syntymäpäivälahjaksi saadun puutarhamatkan ympäri Suomea albumikansiin ja muidenkin selailtavaksi.

Sain siis opintomatkatililleni sen verran lahjarahaa, että saatoin kunnostaa autoni vähän pitempää matkaa varten. Laitoin kahvilani kiinni pariksi viikkoa parhaaseen heinäkuun aikaan ja häippäsin. Matka oli ikimuistoinen, kauniit ilmat ja upeat puutarhat. Matkasin ystävieni avustamana läpi Suomen ja kiersin etupäässä suuntana Tampere-Helsinki-Kuopio. Kymmenen päivää kiersin 22 eri puutarhassa, enkä edes väsynyt. Puutarhoista sain voimaa ja opin monta hienoa asiaa. Niistä päivistähän tein samaisena vuonna blogisivujani (2013).

Tosin monet ystäväni eivät lue blogejani eikä kaikilla ole edes siihen mahdollisuutta. Nyt keräsin matkani valokuvakirjaksi, jotta kahvilassani voivat sitä katsella ihan fyysisesti ja ehkä löytää vinkkiä omille kesäretkilleen.

Huomaan, että en ihan kamalasti innostu taiteilemaan tuollaista kirjaa. Toisekseen huomasin tarjouksen, joka loppui tiettynä iltana kello 12 mennessä, joten siihen yritin tähdätä.





Nyt kuitenkin pihistin kirjoittamisessa. Loppuun mahtuivat vielä tässä lähipaikkakunnilla tekemäni kotipuutarhamatkat ihastuttavine pihoineen. Yksi juttu, jota jäin kirjaani kaipailemaan, olisi ollut karttakuva tuosta kierroksestani. Ehkä liitänkin sen myöhemmin kirjani takasivulle.

Minkälaisia kokemuksia teillä on ollut tällaisten albumien teosta netisssä?

Musiikkia olla pitää! Elastinen ja Kulkuri!

5 kommenttia:

  1. Oi, noin ihanaa matkaa onkin mukava muistella albumin kuvia katsellen!
    Olen muutaman albumin tehnyt netin kautta, lähinnä ulkomaan matkoista. Ei se kovin nopeaa ja helppoa ole, kuten tv mainoksessa väitetään ;) Ensimmäisiin albumeihin lisäsin tekstejä, mutta kaksi viimeistä on ihan ilman, ajattelin että kuvat saavat kertoa tarinan!
    Mutta kiva niitä on selailla ja muistella mukavia reissuja :)))

    VastaaPoista
  2. Minusta nuo kirjat ovat hirmuisen käteviä. Teen perheemme vuosikirjan joka vuosi. Mielestäni kirja on edullinen, kun ajattelee montako kuvaa per sivu kirjaan voi laittaa:D Ihania muisteloita sinulle!

    VastaaPoista
  3. Samoin mie olen koonnut kuvakirjoja mm Mamani puutarhasta, lapsistani, runoistani... =) Kivoja muistoja niistä jää. Kauniita ovat siun ruususi. =)

    VastaaPoista
  4. Missä niitä voi tehdä netissä?saisko linkin...Kartta oisi aivan ehdoton.Saisitko kartan tähän blogiin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä albumeita voi tehdä monessakin osoitteessa, mutta itse olen käyttänyt ifolor.fi.
      Sieltä löytyy ohjeita. Ole hyvä!

      Poista

Olen iloinen kommenteista!