lauantai 13. kesäkuuta 2015

Viikon 25 kuva!

Sain vierailla pojantyttäreni suureksi mielenkiinnoksi eräällä autiotuvalla. Utelias 5-vuotias ei pelännytkään tuvan romuluista kuntoa, vaan se jopa ihastutti häntä. Hiljaa hän kulki ovista, katseli ympärilleen kuin olisi nöyrtynyt kaiken edessä. Kuuntelimme oppaamme tarinointia.

Aina se muistuttaa katoavaisuudestamme. Alkuun on rakkaus ja usko tulevaan. Sitten jossakin vaiheessa pitää luopua.


Löysin serkkuni Annikki Luukkosen koskettavan runon liittyen tähän aiheeseen:

Kuljen polkua päivän harjanteella
pysähdyn ja katson eri suuntiin.
Nousin harjulle etelärinnettä.
Nyt edessäni rinne jyrkempi
kivien välistä alas 
tummaan kuusikkoon.

On jätettävä harju polkuineen
suunnattava rantaan,
jossa vene odottaa jo.

2 kommenttia:

  1. Poikanipoika on pyytänyt minua ottamaan hänet mukaan autiotaloille.Ehkäpä toteutan hänen toiveensa.
    Viisivuotias tajuaa hiljentyä ja katsella..hienoa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti lapsi kokee sen ihan omalla tavallaan, herkemmälläkin. Hän ei vain osaa sitä ilmaista.

      Poista