Viikon 25 kuva!

Sain vierailla pojantyttäreni suureksi mielenkiinnoksi eräällä autiotuvalla. Utelias 5-vuotias ei pelännytkään tuvan romuluista kuntoa, vaan se jopa ihastutti häntä. Hiljaa hän kulki ovista, katseli ympärilleen kuin olisi nöyrtynyt kaiken edessä. Kuuntelimme oppaamme tarinointia.

Aina se muistuttaa katoavaisuudestamme. Alkuun on rakkaus ja usko tulevaan. Sitten jossakin vaiheessa pitää luopua.

Löysin serkkuni Annikki Luukkosen koskettavan runon liittyen tähän aiheeseen:

Kuljen polkua päivän harjanteella

pysähdyn ja katson eri suuntiin.

Nousin harjulle etelärinnettä.

Nyt edessäni rinne jyrkempi

kivien välistä alas 

tummaan kuusikkoon.

On jätettävä harju polkuineen

suunnattava rantaan,

jossa vene odottaa jo.