Aika avuton olotila

Minä en ole oikein käytännön ihminen. Täytyy myöntää. Eräs ystäväni sanoi kai aika osuvasti, kun hän mittaili minua ja sanoi minua 'maan pinnan yläpuolella leijailevaksi'. Olen idealisti ehkä pahinta laatuaan. Melko avuton, kun on miesten töistä kysymys. Vaikka olen jotakin oppinutkin.

Koko kevään olen sellaista jotakin pikkuisen tehnyt. Kahdessakin paikkaa talon tonttia. Toinen on kesäkeittiö ja muuraushommat. Toinen on salaojitus talon kivijalan viereen. Pikkuisen tehnyt, varjellut selkääni ja varjellut idealistista viisauttani. Salaoja on syntynyt pikkuhiljaa. Mutta suuria kiviä en ole saanut liikkumaan. Onneksi poika innostui nyt niitä kaivamaan ja niitähän nousee.

Kun puutarhaan tekee hassutuksia, saa mielikuvitus lentää. Mutta kun pitää tehdä jotain järkevää, ei mielikuvitus saisi lentää. Kuvittelin jopa, että osan hommasta saisi valmiiksi juhannukseksi. Ei käy. Ja taas sataa taivaan täydeltä. Sekin salaoja, jota olen työstänyt virtaa vettä. Se pitäisi tehdä kuivana aikana. Yritin saada saaveja taas rännin alle.

 

Kyllä nainen on avuton ilman työkaluja, ilman voimia ja tietoa ja ennen kaikkea ilman rahaa. Minulla on neuvojia ja yritän heitä kuunnellakin. Mutta tekijä uupuu. Yritin kaupasta löytää rännikaivoja ja niiden osia, mutta eihän he kaikki myyjätkään oikein tiedä kaikkea saati sitten löytää oikeita osia. Enkä itse osaa selittää, kun ei ole käsitteitä eikä oikein tajuakaan koko asiasta. 

Ongelmahan ei olisi näin suuri, jos olisi rahaa, siitä vain työt ammattimiehille. Mutta kun kierrätystavarasta yrittää jotakin kasata. Ja se kierrätystavarakin on lainattu naapureilta. 

Alun perin tarkoitus oli saada ruma, rikkinäinen ja uretaanilla korjailtu kivijalka levyn alle. Siis kaunistaa paikkaa. Ja eihän kauneudessa pelkästään ole mitään järkeä. Routa ja vesi liikuttaa kivijalkaa, johon nyt ei tässä hädässä edes uskalla koskea. Eläkeläisten avustaja suunnittelutyössä kävi katsastamassa paikan ja teki siitä jonkinlaisen suunnitelman. Aikoi hän sitten käydä katsomassakin sitä, kun se on työn alla, mutta ei ole miestä näkynyt.

Pikkuisen tuo masentaa. Miehet virnuilevat minulle. Oma poika pauhaa. 

Turkanen! Olen selvinnyt pahemmastakin. Yhtä hyvin tämäkin talo voisi olla autio. Moni minun sijassani oleva olisi lähtenyt kävelemään. Viikon kuva tuolla edellä kertoo omaa lohdutonta tarinaansa.

Ruusut rehottavat nupuillansa. Mielenkiinnolla odotan kuka niistä avaa silmänsä ensimmäisenä. Ei ainakaan juhannusruusu. Eikä villiruusutkaan. Ehdolla on yksinkertaiset juhannusruusun serkut ja Teresan ruusu. Ruusut sentään lohduttavat minua. Hekin idealisteja!

Lastensairaalan hyväksi pidetty konsertti oli mahtava! Tässä LOHTU!