Oikea hetki!

Varmasti jokainen puutarhuri on istuttanut puun tai pensaan joskus jonkun rakkaan muistolle tai nimettynä jollekin esim. lastenlapsille.

Jo vuosia sitten mietin, että haluan istuttaa puun mieheni muistoksi. Silloin etsin 'surukuusta', joka oli kysyttyä, enkä sitä ehtinyt koskaan itse saada puutarhoilta. Oikeastaan se oli ihan hyvä!

Kun tänä keväänä olen traktorimiehen avustuksella saanut putsattua ja siivottua tuota pellon päätä, mietin, että siellä on nyt hyvä paikka jollekin puulle mieheni muistoksi. Katselinkin jo taimia netissä ja puutarhallakin. Kalliita olivat kaikki ne hienot kuusilajit, joita katselin. En ostanut. Ja oikeastaan sekin oli ihan hyvä!

Pari päivää sitten pysähdyin tuossa metsätiellä kotini lähellä katsomaan erästä kaunista pientä kuusen alkua. Se oli jo toista metriä korkea, tasaisen leveä ja hyvin voivan näköinen. Huomasin, että sehän on se sama pikkukuusi, josta otin vuosia sitten kauniin valokuvan varjoineen eräs pakkaspäivä. Innostuin jopa maalaamaan sen. Harjoittelin varjoja ja halusin pitää tästä aiheesta näyttelyn, jonka sitten pidinkin. Mutta maalausta pikkukuusesta en huolinut sinne. Se oli minusta mauton ja huono. Vaikka nimikin sillä oli; 'Pikku prinsessa'. Se maalaus on muuten tässä oikealla. Löysin vanhan kuvan. Kamalan näköinen maalauksena! Miksi ihmeessä siitä innostuinkin? Nyt sen toinen puoli on käytetty ruusun maalaukseen.

Mutta...tarkoituksensa kaikella. Nyt katsoin samaa kuusta suurempana. Ihan kuin se olisi hymyillyt minulle ja iskenyt silmää. Tuossahan se kuusi olisi minun mieheni muistoksi. Juuri luonnon oma kuusi sen pitää olla! Olihan mieheni nuoruuden toive tulla metsänhoitajaksi. Kaikkea muuta teki, mutta ehti hoitaa vähän metsiäkin. Minulla oli nyt kuitenkin pari ongelmaa. Kuusi on vieraan mailla ja liian iso minulle kaivettavaksi.

Kuinkas kävikään! Seuraavana päivänä eli eilen tuli metsänomistaja minua vastaan traktorilla juuri samaisella paikalla. Pysäytyin hänet ja näytin hänelle kuusta. - Joo, ilman muuta saat sen ottaa. Se onkin aivan liian lähellä tietä. 

Näin ratkesi yksi ongelma. Ja uskokaa tai älkää, toinenkin ongelma ratkesi tänään, kun toinen traktori-isäntä tuli pienen kauhan kanssa tuohon ojaa kaivamaan. Häneltä kysyin, nostaisiko hän kauhalla myös tuon pienen kuusen, jonka niin toivoisin voivan istuttaa toiseen paikkaan mieheni muistoksi. Johan se sopi! 

Yksi nykäisy vain ja kuusi oli kauhassa ja matkalla omaan uuteen paikkaansa pajukosta puhdistetun pellon päähän. Kaivoin sille kuopan, ja siihen se laskettiin.

Voi kuinka oikeanlainen puu siihen tuli! Jos mieheni on kuusi, niin mikähän minä sitten olisin? Sen istuttaisin mielelläni tuohon viereen.

Ritva Oksanen - Vanha viini