Puutarha hämärässä

Minulla on kaunis ruotsalainen kirja valkoisista puutarhoista; Drömmen om en vit trädgård, Carina Bergius. Jo kolmisenkymmentä vuotta on ollut trendinä huonekalustus joka perustuu valkoiseen ja rajalliseen mustaan tai muuhun väriin. Miksi ei myös puutarha.

Minäkin olen yrittänyt vähän luoda sellaista kevätpuutarhaa, jossa olisi valkoista. Savusaunapiha, jossa jo kasvaa kaksi pilvikirsikkapuuta, valkoinen sireeni ja valkoinen rugosaruusu. Nurmelle olen kylvänyt valkoista bellistä, tosin huonolla menestyksellä. Myöhemmin siinä avautuu tämä röyhelöinen töyhtöangervo. Mitä muuta? En vielä tiedä.

Usein tämä valkoisuus perustuu myös siihen, että vihreä korostuu ja iltahämyssä valkoiset kasvit luovat omaa kuultavaa mystisyyttä, mutta myös puhtauden tunteen.

Kokeilin kamerallani hämärän kuvia. Niissä on eittämättä oma lumonsa.

Yllä kuvat klo 23, alla puoli tuntia myöhemmin, kun taivas meni jo pilveen, ilman salamaa siis. Huomaa pohjoinen leveyspiiri.

Secret garden: White stones (1997)

Myrsky kaataa ja tuholainen tappaa!

Vähän nieleskelin illalla, kun tuli kaatosade ja myrsky. Juuri nyt kun kolmemetriset ritarinkannukseni alkavat kukkia.

Niinhän siinä kävi. Suurin osa ritarinkannuksista on kaatunut ja ehkä poikki juurestaan. Aita ei tue, jos tuuli on epäsuotuisasta suunnasta.

Ihme, että akilleijat ovat pystyssä. Niillä onkin vahvaa villiakilleijan perimää.

Ja onneksi runsasnuppuinen Minette on vielä sillä asteella, että sade ei vaikuta vielä nupputasolle. Sillä on suojanaan myös tammen vehmaat lehvät.

Sitten tarkkailin nuoria rugosapensaitani ja itketti kyllä. Siellä missä nuppujen pitäisi puhjeta, on jäljellä vain jotain mustaa mönjää. MITÄ IHMETTÄ SE ON JA MIKÄ SITÄ TEKEE!!!?

Nyt en voi muuta tehdä, kun saksia nuo vioittuneet oksanpäät pois.

Onkohan ruusullakin oma ruusukärpänen? Ja millähän asialla nuo ovat tuolla nuoressa versossa?

Kyllä se on niin, että mitä enemmän omistat, sitä enemmän omistat myös murheita!

Lohduttaisiko 'Musta Mökki ja Avaruus' "helposti syttyy, mutta palaa niin nopeaan".

Viikon 31 kuva!

Päivä on päättynyt 

ja 

sade laannut hetkiseksi.

Jätän varjoni puun alla 

sekä 

puutarhasi sopen ja istumapaikkani ruohikolla.

Pimeys on langennut; 

sulje ovesi; menen tietäni.

Päivä on päättynyt.

Tagore, Puutarhuri

Sadasta perennalajista 50 isompaan ryhmittymään

Tässä puutarhassa 34 vuoden ajan on ollut erilaisia kausia tälläkin emännällä.

Kun lapset olivat pieniä, piti olla kunnon perunamaa, valtava vihannesmaa ja marjapensaita. Kun lapsetkin alkoivat kiinnostua ruoanlaitosta ja ruoan mausta, kasvatin erilaisia yrttilajeja. Kun lapset lähtivät jo maailmalle, kiinnostuin eri perennalajeista. Joskus minulla oli sata eri perennaa siroteltuna pienesti vähän sinne sun tänne. Ja kun en ole mikään oikea puutarhuri, niin kaikki eivät menestyneet.

Sitten tuli selkäheikkous. Jätin vihannesmaan, mansikkamaan, osan perennoista. Jätin vain niitä, jotka olivat lajiltaan vanhoja, ystäviltä saatu ja kestäviä sekä tulivat toimeen ilman maan muokkausta ja perkkaamista. 

Näin ollen perennoista laskujen mukaan minulla on enää jäljellä noin 50, jotka kivasti kukkivat eri aikaan, eri paikoissa ja joita haluan yhdistellä vähän ruusujenkin kanssa kaveriksi, sillä nythän minulla on ruusukausi.  Ennen kaikkea olen päässyt vähemmällä perkkauksella, kun olen antanut ne levitä laajemmaksi omaksi ryhmäkseen. 

Esittelen muutamia menestyjiä, jotka kukkivat tällä hetkellä kauniisti.

Pidän monelle viheliäisestä akankaalesta ja annan sen rönsyillä. Tässä koivuangervopensaan vieressä, joka on jo kukkinut. Edessä rantakukka ja helokki alkavat kukkia, kauniita yhdessä. Taustalla töyhtöangervo ja kauempana suuri rivistö yli kahden metrin mittaisia ritarinkannuksia.

Minulla on kaksi suurta jalokurjenpolvi'pensasta'.

Olen miettinyt kovasti, miltä se näyttäisivät valkoisten ruusupensaiden välissä jossakin. Tätä kukkapenkkiä olen hajoittanut pikkuhiljaa. Niinpö, tilalle tuli ruusupensas. 

Kuulin Bulgariassa, että tuoksukurjenpolvia (geranium) pitää olla joka puutarhassa. Kerrottiin, että osa ötökkävihulaisista karttaa sitä. Sitäkin voisi laittaa ruusupensaiden väliin. Vai voiko? Minulla on sitä kahata eri lajia, matalampaa ja korkeampaa. Se tuoksuu vain niin hyvälle. 

Olen tuonut Ruotsista Nynäshaminan lähettyviltä luonnossa kasvavan verikurjenpolven, joka täyttää esim. siellä pieniä luotoja. Se kasvaa kolmessa paikassa omana 'pensaanaan' ja on helppohoitoinen. Edessä muutama mansikkapuska vanhassa paatipunkassa. Sen verran, että saa maistella. Taustalla loistoalpi, joka sekin Ruotsista kotoisin. Se tuli varkaana kurjenkellotaimien kera. Kello ei kasvanut, vaan jotakin muuta nousi maasta. Minusta on on kaunis omana ryhmänään, mutta ei sovi muiden kanssa samaan penkkiin, koska se valloittaa tilan oitis.

Näihin hirsikehikoihin istutin pari vuotta sitten jaloruusuja. Eivät ne menestyneet. Äitienpäiväruusuja näissä talvehditan ja sitten laitan purkkeihin. Näin on parempi. Suikeroalpi on kaunis ja sitä saa rauhassa kasvaa siellä sun täällä. Tämä on keltainen penkki helokkeineen ja matalinen auringonkukkineen.

Toinen hirsikehikko hehkuu violettina timjamin eli kangasajuruohon ja verikurjenpolven kanssa. Istutin kesäkukiksi sekaan silkkikukkia. En tiedä jaksavatko ne tuolta seasta nousta. Kangasajuruohoa olen istuttanut joidenkin ruusujenkin juurelle.

Yksi kaunis ja herkkä laji on tähtiputki. Pelastin sen pienenä ryhmänä rikkaruohojen seasta. Istutin sitä sammalsohvan eteen pieneksi kaareksi punaisen kaunokaisen kanssa. Keväällä siinä nousevat pienet keltaiset narsissit. Hyvin tulevat toimeen keskenään. Taidan tuohon taustalle istuttaa vielä jalopähkimöä. Hajotin sen penkin ja laitoin taimia myyntiin, mutta sitä taitaakin olla melkein joka puutarhassa, kun ei ole mennyt kaupan. Tosin istutin niitä myös kahvila-aitan ikkunan alle apteekariruusun taakse. 

Mutta arvata saattaa! Joskus on pakko saada jotain uutta perennaa. Uusin minulle on ollut morsianleinikki, joka kukki kauniisti jo kesäkuun lopulla. 

Tomas Ledin - Sommaren är kort

Ruusut kukkivat keväästä marraskuulle- vuorossa Ilo!

Ruusujen yksi ihana puoli on se, että ne kukkivat kaikki vähän eri aikaan. Vieläpä siten, että useat kukkivat pariinkin kertaan (remotanttiruusut, kuten Teresan ruusu). Jotkut kukkivat pitkään, jopa siten, että samassa pensaassa on kiulukoita ja kukkia (useat rugosa-ruusut). Jotkut kukkivat kuitenkin vain ehkä viikon kaksi riippuen sateista, joka usein tuhoaa niiden kukinnan. Mutta nekin, kuten juhannusruusu ehtivät ihastuttaa ja riemastuttaa mielen hyväksi.

Nyt on Ilo-ruusun aika! Se on upea, iloitsen kovasti siitä. Ja se nauraa heläyttää vähän lohenpunaisine pikkuruusuineen maailmalle iloisen naurun, satoi tai paistoi. Lukijat muistavat ehkä taiteiluni keväällä kun tein sille suloisen tuen pajuista tässä. Se todella kannatti, sillä sateisessa säässä Ilo on kasvanut sekä pituutta että leveyttä ja voisi olla hallitsematon juuri nyt kukkiessa. Se sopii myös köynnösruusuksi.

Ilo-ruusu on ruusuasiantuntijoiden Joy & Kahilan yhteistyön tulos heidän risteyttäessään Kempeleen kaunotarta ja kanadalaista köynnösruusua John Davies'ä. Eli arvailin Ilon kipuavan korkeuksiin, kunhan on jotain mitä kiivetä. Toivottavasti tämä tuki, jossa paju muistuttaa hyvin paljon Ilon vahvoja varsia, on tarpeeksi kestävä. 

Ilonkin kimppuun vattukärsäkäs löysi, mutta ei niin ihastuneena kuin se oli pimpinelliruusuihin. Ilon nuppu tuossa ylhäällä on oikein klassikko ruusunnuppu. Tässä alhaalla Ilon kukkakehitys, joka jatkuu vain, nuppuja on paljon.

                          

Vähän erilaista laulamista, iloa kuitenkin!

"Unikkoruusu" on tykännyt tästä kesästä!

Valamonruusu (ruotsiksi Valmoros = unikkoruusu), Splendens, Frankofurtana-Gruppen (Frankfurt 1583) , nähtävästi risteymä Rosa Majalis ja Rosa Gallican kanssa. 

Siis tosiaankaan ruusulla ei ole muuta tekemistä Valamon luostarin kanssa, kuin ehkä se, että aikoinaan luostareissa viljeltiin ruusulajikkeita ja voisi ajatella, että sieltä se levisi muuallekin Eurooppaa. Voihan olla, että Valamon luostarin kautta olisi kulkenut Suomeen tämänkin ruusun tie, mutta tämä on vain omaa olettamustani.

Valamonruusu on ehdottomasti pihani komistus juuri nyt. Siinä ei ole ollut tauteja eikä pahimmin tuholaisiakaan, joten nyt se pöyhkeilee ylpeänä koko komeudellaan. Sitä on minulla kahdessa paikassa; vanhojen kissojen (Iita, Janne ja Eemeli) haudalla ja saunapihan edessä. Taidan levittää sitä lisää tuonne pellon pientarelle aidan eteen. 

En ole ennen nähnyt tätä ruusua näin isona. Kävin oikein mittaamassa. Aivan selälleen avautuvat kukat ovat 10 cm kooltaan, jopa ylikin. 

Olettaisin, että tämä ruusu on pitänyt kosteudesta ja viileydestä. Se kertoo minulle myös sen, että se tarvitsee kuivalla kesällä kovasti vettä. Mutta uskon, että ruusujen juuret ovat myös tavoittaneet syvemmän ja ravitsevan savi-hiesumaan, mitä minulla on tässä ympärillä, vanhaa merenjättömaata muinaisten saarien ympärillä. Onhan tämän paikan nimi Linnapelto eli saanut nimensä Kastellin Linnanraunioista (Jätinkirkko), jotka ovat tuolla kummulla (50 m merenpinnan yläpuolella). Kaikki ympärillä olevat rauniot ovat rakennettuja noin 5000 vuotta sitten, kun seudulla oli saaria ja lämmin ilmasto.

Tämän kerron, koska se liittyy jotenkin tähän maaperään. 

Taustalla Linnapelto ja Wanha Kastelli

On hauskaa lukea Pirjo Raution kirjasta, kuinka Valamonruusu puhkeaa kukkaan kesä-heinäkuun vaihteessa. Hän asuu E-Suomessa. Nyt ollaan P-Suomessa ja muutenkin ronkelikesässä, joten voisin kertoa, että Valomonruusu täällä puhkeaa kukkaan heinä-elokuun vaihteessa.

Ehkä olen vähän innoissani kirjoittamisesta, sillä ehkä Valamonruusu näyttäytyy vieläkin komeammalta muutaman päivän kuluttua. Jos on lämpöä ja aurinkoa. Vaikka ei sade tee kukillekaan pahaa. Pimpinella-ryhmän ruusut lössähtävät ja ruskettuvat kovasta sateesta. 

Hildegard Knef - Für mich, soll's rote Rosen regnen

Katsella syvälle silmään ranskanruusu Olkkalaa!

Vattukärsäkäs ei ole löytänyt kaikkia pihan ruusuja, hähää! On hyvä, että olen sirotellut ruusujani vähän sinne ja tänne, varsinkin löytöruusuja. Heillä on ihan omat paikkansa pihamaalla.

Paljon iloa on näinä päivinä tuottanut vuorostaan Olkkalan ruusu, jonka katsotaan olevan ranskanruusun peruja. Kun sen oikeaa historiaa ei tiedetä, keksin sille joskus ihan oman tarinan tässä.

Tiesin, että tämäkin ruusu kasvaa aika lailla korkeutta, joten viime syksyllä tein sille oivan tuen lahjaksi saaduista heinäseipäistä. Innostuin taiteilemaan sille ihan Eiffelin kaltaista tornia. No joo. Omanlaisensa siitä tuli, mutta nyt on Olkkalalla tilaa ja tukea kasvaa vaikka kuinka.

Mutta katsohan tätä kaunista ruusua silmiin! Se hymyilee, kantaa arvoitusta sisällään, mutta antaa sinulle kaiken mitä osaa: kauneuden! 

Bon Jovi, Looking into your eyes! 

Viikon 30 kuva!

Työ on näkyvää rakkautta.

Ja ellet voi tehdä työtä rakkaudella

vaan ainoastaan inhoten, 

parempi sinun on jättää työsi ja istua temppelin portilla

ja ottaa vastaan almuja niiltä, 

jotka tekevät työtään ilolla.

Sillä jos te leivotte leipäänne välinpitämättöminä,

te leivotte kitkerää leipää, mikä voi ainoastaan puolittain 

tyydyttää nälkää.

Ja jos te vastahakoisesti murskaatte rypäleet,

niin teidän oma haluttomuutenne 

pisaroi myrkkyä viiniin.

Ja vaikkapa laulaisitte niin kuin enkeli

ettekä rakastaisi laulua, 

te tukitte ihmisten korvan niin

etteivät he kuule päivän ja yön ääniä.

(summassa valittu Kahlin Gibramin sivu Profeetta-kirjasta)

Arno Kasvi pelasti kauniin ruusulajin kaatopaikalta!

Ihastuttava uusi tuttavuus tämän kesän ruusulajeissani on Arnonruusu.

Pienen taimen istutin ihan omalle paikalleen nimeltään Arnonruusu. Se on nähtävästi metsäruusun mutantti eli muunnos. Sillä on ruusunlehtiä kuitenkin enemmän kuin viisi, voisi sanoa tuplaten enemmän. Ja tuo pieni pensaanalku on ihan täynnä kukkia. Ei edes kärsäkäs ole löytänyt sen kimppuun vielä. Siis hyvin ahkera kukkija ja  uskomattoman kaunis ruusu!

Olen ihastunut löytöruusuihin. Ne ovat hyvin kiitollisia ruusuja, helppoa onnistua niiden kanssa, koska ne ovat löytäneet oman sitkeyden kasvaakseen pohjoisissa olosuhteissa. Jospa ne olisivat oppineet torjumaan tuholaisiaankin. Ja niiden moninaisuus on erittäin mielenkiintoista.

Tämä löytöruusu sai nimekseen Arno löytäjän mukaan. Yleensähän löytöruusut ovat paikkakunnan mukaan, mutta kaatopaikan paikka ei ehkä ole mikään mukava nimi. Kuvitella Raahen Kaatopaikkaruusu? 

Arno Kasvi on maan kuulu biologi.  Kun kerron kahvilavierailleni tästä ruususta, yleensä Arno Kasvi on heille tuttu. Tosin itse en ole nähnyt häntä TV:ssä, enkä lehdissäkään. Tässä on Kalevan haastattelu lupsakkaan oloisesta kasvitieteilijästä ja jo eläkkeelle siirtyneestä ylipuutarhuri Arno Kasvista.

Näyttää siltä, että Arno eli Aarno on pelastanut ruusun, joka positiivisuudellaan kuvaa myös hänen luonnettaan. Kiitos Arnolle tästä ruususta!  

Miten erottaa vaaleanpunaiset tarhapimpinellat toisistaan?

Huolimatta ruusujen kevät- ja kesäkärsimyksistä kukinta on ollut kuitenkin jonkinsorttinen. Sen verran, että olen saanut seurata niiden eroavaisuuksia. Jokainen tunnistaa Suomen ruusun eli juhannusruusun, mutta kun mennään vaaleanpunaisimpiin ruusuihin, tunnistaminen voi olla vaikeampi.

Tarhapimpinellat tunnistaa etenkin tiheäpiikkisistä oksistaan ja pienikokoisista tummanvihreistä lehdistään. Niillä on sitkeä juurikasvusto ja ne leviävät kovaa vauhtia. Niillä on myös mustanpuhuvat pienet kiulukat, joita ainakaan en jaksaisi perkata syötäväksi asti. Kauniimmin juhannusruusu kukkii kuivahkossa maassa lannoittamattomana. Se työntyy lattioiden alle ja mitä kummallisimpiin paikkoihin, jopa linnut sitä levittävät. Kaikkein kauniimmin se on minulla kukkinut kellarin katolla. Kuin valkoinen huntu olisi sen päässä. Kaatosade on sen suuri vihollinen, joten kukat nuokahtelevat ruskean puhuvina.

Tässä se on työntynyt liiterin lattian alle ja hirsien raosta iloisesti kurkkaa.

En raskinut sitä poistaa.

Juhannusmorsian eli morsionruusu on saavuttanut juurensa savimaahan asti ja on kasvattanut pensastaan tuuheaksi ja kaunismuotoiseksi. Mutta ne kärsäkkään rontit sitä tuhoavat. Se ei kuitenkaan ehdi joka nuppua tuhota. Avatessaan kukka on pallomaisen suloinen, vaaleanpunainen, mutta vanhetessaan ja kokonaan auetessaan muuttuu melkein valkoiseksi. Tämä ruusu on nk. löytöruusuja.

Papulan ruusu on suloinen. Sen juuret ovat Saksasta, jossa sitä on kutsuttu 'helluntairuusuksi' (ehkä Saksassa kukkiikin helluntain aikaan), joten varmaankin ihan oma lajinsa. Tuo 'papula' sopii hyvin ruusun muodon sanaksi. Se on hyvin pyöreä, monikerroksinen ja kukan muoto kyllä eroaa muista. Olen nyt oppinut kirjatiedoista, että sen tulisi kasvaa puolivarjoisessa ja suojaisessa paikassa. Se ei tykkää suorasta auringosta eikä kaatosateesta, mikä tuhoaa oitis nuo kauniit kukat. Nuppuvaiheessa jopa peitin sitä päivänvarjolla, vaikka eipä tuo aurinko tänä kesänä ole paljoa vaivannut. Sade teki lopun siitäkin ainoasta kukinnasta, joka niin kauniilta näytti.

Ruskelan ruusu on eräs varhaisimmista ostoksistani ruusutarhaani, jo vuodelta 2011. Se on jo oikean kokoinen pensas, mutta myös vattukärsäkkään runtelema. Eräs biologi-oppilas näki siinä myös kaliumin puutetta, kun tarkasteli  vaurioituneita lehtiä. Myönnän, että ruusumaani on liian hapanta. Olen yrittänyt syöttää ruusuille tuhkaa, mutta se ei ehkä riitä. Täytyy antaa tälle kunnon kalkkilannoitus syksyllä. Ruskelan kukat ovat aika suuria ja puolikerrannaisia. Runsasmuotoisia. 

Olen joskus nähnyt Ruuhijärven ruusussakin kukkia, mutta en ole ehtinyt niitä kuvaamaan, kun ne ovat jo menehtyneet. Tämä löytöruusu on kaikkein surkein tästä ryhmästä. Se on kasvanut hitaasti matalana, mutta terveen näköisenä. Tosin se on hyvin tiheäkasvuinen. Näkisin, että sen juuret eivät ole vielä tavoittaneet tervehdyttävää savimaata. Joten tässä kuva vain sen nuppuvaiheesta. Sen lehdet ovat ehkä vähän vaaleampia kuin muiden.

On olemassa bändi nimeltä "Pink". Annetaan sille vuoro!

Ruusuressukkani

Puutarhurointi ei aina onnistu. Ruusutarhan hoitokaan ei aina onnista. 

Tietenkin vika voi olla puutarhatontun tonttuilussa. Se kun ei niin tarkasti lue noita istutus- ja kasvatussääntöjä. Ja jos puutarhuroinnin jättää pelkän intuition varaan, voi siitäkin tulla illuusio.

Mutta puutarhuri on myös muiden armoilla. Yksi on sääolosuhteet. Nyt on ollut kylmin touko-kesä ja melkein heinäkuukin 35 vuoteen, luin jostakin. Ruusut ovat kärsineet kylmästä, suorastaan palelluttaneet itsensä ruskeista lehdistä johtuen. Louise Bougnethan paleltui kokonaan. Ruusut ovat kärsineet myös rankkasateista, joita silloin tällöin on iskeytynyt taivaalta kuin viiltävä puhuri. 

Toinen asia, mikä ei armoa ole tuntenut, on tuholaisparvi. Kirvojen kanssa aina pärjää, toluruiskepullo aseena. Mutta katkenneita ruusunnuppuja olen poiminut kourallisen melkein joka aamu. Pesässä olen ne polttanut. Uskoisin, että kyseessä on vattukärsäkäs, onhan ympärillä myös villivaaramia. Melkein joka ruususta olen noita puoleksi purtuja nuppuja poiminut, mutta pahiten niistä ovat kärsineet Tove Jansson, Kiimingin ruusu, Viljamin ruusu ja Tarja Halonen. Sekä yleensä kaikki pimpinellaryhmän ruusut. Metsäruusut tuskin kukkivat ollenkaan. Uskon, että ne ovat liian rikkaassa maassa, kasvattavat vain varsia ja lehtiä. Kun toisaalta jotkut ruusut ehkä kärsivät kaliumin puutteesta, kuten eräs biologi asian tulkitsi. Kaikki ruusut eivät toimi samalla tavalla samassa maaperässä. Jotkut tarvitsisivat vähemmän aurinkoakin. Esim. Papulan ruusulle olen välillä jopa tarjonnut päivänvarjoa varjoksi. 

Kahvilavieraani ovat kulkeneet puutarhassani tyhjin silmin. Tosin perennat ovat hyvässä kukassa. Myötätuntoisina jotkut vieraani kertovat oman puutarhansa harmeista ja huomauttavat, että suurin osa ruusuistani odottaa vielä kukintaansa. Muun muassa Pohjantähti, Minette, Onni, Olkkala, Ruustinna ja Valamon ruusuni ovat oksat nöyränä nuppuja täynnä. 

Suurin iloni viime viikolla on ollut Teresan ruusu, jota eivät kärsäkkäät ole huomanneet. Se on jo sen verran iso ja voimakas, että sitä ei sadekaan eikä kylmyys ole veloittanut.

Kiitos touhukkaan ja sitkeän ruusu-ukko Bougnetin, joka ei turhaan ahertanut ruusunsa kanssa. Hän loi kaikin puolin kestävän ja kauniin luomuksen; Therése Bougnetin!

Teresanruusu on kasvanut hitaasti, mutta varmasti ilman pitkiä vesivarsia.
Vanha puutarhapöytäluuranko on oiva tuki sille. Ja mikä parasta, Teresa
kukkii vielä syyskuussakin tehden uusia nuppuja koko ajan.
Nyt vain pitäisi miettiä, mitä laitan maanpeittokasviksi kun otan kivet pois.
Ehkä tuoksupielikkiä.
Vai onkohan se vielä ruusulle liian vahva kasvi?

Etualalla orvokkia, sivussa palavaa rakkautta, takana violetinsinistä
jalokurjenpolvia ja taustatukena valkoista akilleijaa.

Jotenkin tuntuu, että kesä on vasta alussa!

Jospa kuuntelisin 'Sommerpsalmin' toive sydämessä, että vielä tulisi oikea kesä.

Viikon 29 kuva!

Olin viikonloppuna pikkusiskoni häissä. Paljaita jalkoja, ruuusumekkoa, luonnonkukkia, kielen vievää ruokaa (siskoni on kulinaristi), paljon musiikkia, laulua, saunomista ja uintia. Kaikkea sellaista kuin siskoni on. Kaikkea kaunista. Siitä tämä kuva, se tärkeä hetki.

Lausuin siskolleni ja hänen miehelleen tämän loitsun, myöhemmin vähän epävirallisemmalla hetkellä takkatulen ääressä.

Yhteisen matkan loitsu

Kotipirtin tuoksu parhain, suloisimmat saunan löylyt omissa olotiloissa.

Maistuvimmat muonat pöydän, makeimpia maltaat juoman kahden kesken kasvatellun,

yhdessä ylösotetun.

Autuaimmat aamuhetket, ihanimmat illantulot kaksin kauniisti koetut.

Ei halu halaten lähde, loivene luvattu lempi,

vaikka päivät pääskytyksin sitä kaksin kasvatamme,

matkaa tehden täydennämme yhdessä elinikämme.

Paula Havaste, Loitsukirja

Viikon 28 kuva!

Nyt vain ei käy mikään muu kuin ruusu! Valitsin tähän nyt Adelen, Kirovskin ruusun, ujon ja nöyrän pohjoisen rugosa-ruusun, jonka istutin keväällä ja on jo nyt kukkinut.

Ruusun päällä on sateen huntu,

sydämessä mieltymys viiniin.

Älä nukahda; ei vielä sovi nukkua.

Rakas, kaada viiniä. Aurinko paistaa vielä.

Katso! Tuuli on repinut ruusun paidan!

Satakieli on huumaantunut ruusun kauneudesta!

Istu ruusujen varjoon, sillä tuuli on usein 

ravistanut ruusuja maahan ja haudannut sinne.

Omar Khaijim

Yksinkertaiset valkoiset pimpinellat - miten erottaa ne toisistaan?

Huomaan, että minulla on viisi (siis aika monta) yksinkertaista juhannusruusun sukulaista puutarhassani, joita tuskin asiasta tietämätön pystyisi erottamaan. Sattumoisin ne alkavat kukkia juuri nyt, ensimmäisinä muista ruusuista ja yhtä aikaa, ensimmäiset kukkijat ruusutarhassani. Muut vasta hierovat 'silmiään', jopa itse juhannusruusu. Senpä vuoksi näitä lajeja on mukava verrata keskenään.

Idänjuhannusruusu (alla), eli mielestäni Rosa Altaica, on jokseenkin matala pensas, ainakin se laji, jonka poimin Kinnarin kuivalta mäeltä omassa kylässäni. Lehdet ovat pieniä ja tummanvihreitä, kukkakin aika pieni, mutta loisteliaan levällään, puhtaan valkoisena ja runsaana kukinta-aikanaan.

Rosa Linnanmäki eli Linnanmäen kaunotar on taas kasvultaan korkeampi, lehdet ovat suuremmat kuin myös kukka. Se on nopeakasvuinen, jo toista metriä korkea.  Minkälaisenhan karusellin saisin kokoon sille tueksi?

Uusi ruusu puurarhassani on Rosa rubincola, venäläistä juuriltansa. Istutin sen viime syksynä. Nyt jo se näytti voimansa, runsautensa ja vahvuutensa. Sillä on altaican tapaiset valkeat kukat, jotka jäävät vähän kuppimaiseen muotoon. Lehdet (pienet ja tummahkon vihreät) ja varsi on juhannusruusun tapainen.

Nyt olen huomannut, kun rubincola on kasvanut ja kukinta voimistunut, että sen kukka matkii vähän tuota lehdillekin ominaista punertavaa sävyä. Rubincolan kukka haivähtää vaaleanpunaiselle! Erittäin runsaasti kukkiva ja pirteä ruusu!

Toinen, vähän samanmoinen pimpinellaruusu on Nils, ruotsalainen löytöruusu. Senkin istutin viime syksynä, punaista kahvilaseinää vasten, kuten edellisenkin. Siinä kun ne ovat vierekkäin, on helppo huomata niiden ero. Kukat hyvin samankaltaiset, mutta lehdistö aivan eri väriä, heleän lehmuksen vihreä. Ja yhtä ahkera kukkimaan. Joka tykkää valkoisista kukista, näissä oiva pari puutarhaan.

Kiimingin löytöruusu onkin sitten jo  vähän harisonin ruusuihin suuntautuva väriltään. Sekin, kuten yleensä löytöruusut, on voimakaskasvuinen, kiipeää tuessaan jo toista metriä ylös. Kukka on aika iso, mutta erottuu muista kermankellertävällä värillään. Lehdet muistuttavat pimpinellaa, mutta ovat isohkoja, vähän punertavia, kuten myöhemmin sen syysvärikin, viininpunainen. Kaunis ruusu!

Oikeastaan minulla on tähän sarjaan kuuluva kuudeskin ruusu, joka Särkän taimitarhalla on joskus tutkittu omaksi lajikseen, mutta rekisteröimätön. Sitä kutsutaan Seminaarin ruusuksi. Se on löydetty Raahen seminaarin vanhasta puutarhasta. Siinäkin on nuppuja, mutta ei vielä auki. Liitän sen myöhemmin tähän sarjaan mukaan.

Oliskohan seminaarin ruusussa vähän enemmän vaaleanpunaista kuin muissa?

Seminaarin ruusu on hyvin paljon samanlainen kuin Rosa Altaica, jonka jälkeläinen se ehkä onkin. Sitähän ei ole paljoa tutkittu. Sieltä mistä sen sain, kerrottiin sen olevan oma laji. Mutta... Senkin kukassa vivahdus vaaleanpunaista ja uudet varret ovat hyvinkin punaisen piikkisiä.

Vertauksen vuoksi tässä myös Altaican uusi varsi.

Itämaisittain 

STING & CHEB MAMI - DESERT ROSE