torstai 23. heinäkuuta 2015

"Unikkoruusu" on tykännyt tästä kesästä!

Valamonruusu (ruotsiksi Valmoros = unikkoruusu), Splendens, Frankofurtana-Gruppen (Frankfurt 1583) , nähtävästi risteymä Rosa Majalis ja Rosa Gallican kanssa. 


Siis tosiaankaan ruusulla ei ole muuta tekemistä Valamon luostarin kanssa, kuin ehkä se, että aikoinaan luostareissa viljeltiin ruusulajikkeita ja voisi ajatella, että sieltä se levisi muuallekin Eurooppaa. Voihan olla, että Valamon luostarin kautta olisi kulkenut Suomeen tämänkin ruusun tie, mutta tämä on vain omaa olettamustani.

Valamonruusu on ehdottomasti pihani komistus juuri nyt. Siinä ei ole ollut tauteja eikä pahimmin tuholaisiakaan, joten nyt se pöyhkeilee ylpeänä koko komeudellaan. Sitä on minulla kahdessa paikassa; vanhojen kissojen (Iita, Janne ja Eemeli) haudalla ja saunapihan edessä. Taidan levittää sitä lisää tuonne pellon pientarelle aidan eteen. 

En ole ennen nähnyt tätä ruusua näin isona. Kävin oikein mittaamassa. Aivan selälleen avautuvat kukat ovat 10 cm kooltaan, jopa ylikin. 


Olettaisin, että tämä ruusu on pitänyt kosteudesta ja viileydestä. Se kertoo minulle myös sen, että se tarvitsee kuivalla kesällä kovasti vettä. Mutta uskon, että ruusujen juuret ovat myös tavoittaneet syvemmän ja ravitsevan savi-hiesumaan, mitä minulla on tässä ympärillä, vanhaa merenjättömaata muinaisten saarien ympärillä. Onhan tämän paikan nimi Linnapelto eli saanut nimensä Kastellin Linnanraunioista (Jätinkirkko), jotka ovat tuolla kummulla (50 m merenpinnan yläpuolella). Kaikki ympärillä olevat rauniot ovat rakennettuja noin 5000 vuotta sitten, kun seudulla oli saaria ja lämmin ilmasto.

Tämän kerron, koska se liittyy jotenkin tähän maaperään. 

Taustalla Linnapelto ja Wanha Kastelli


On hauskaa lukea Pirjo Raution kirjasta, kuinka Valamonruusu puhkeaa kukkaan kesä-heinäkuun vaihteessa. Hän asuu E-Suomessa. Nyt ollaan P-Suomessa ja muutenkin ronkelikesässä, joten voisin kertoa, että Valomonruusu täällä puhkeaa kukkaan heinä-elokuun vaihteessa.

Ehkä olen vähän innoissani kirjoittamisesta, sillä ehkä Valamonruusu näyttäytyy vieläkin komeammalta muutaman päivän kuluttua. Jos on lämpöä ja aurinkoa. Vaikka ei sade tee kukillekaan pahaa. Pimpinella-ryhmän ruusut lössähtävät ja ruskettuvat kovasta sateesta. 


Hildegard Knef - Für mich, soll's rote Rosen regnen


4 kommenttia:

  1. Olen kovasti ihastunut Valamonruusuun, minulla se kukkii ensimmäistä kesää ja todella runsaana. Täällä II-vyöhykkeelläkin ruusujen kukinta alkoi myöhään ja ilmeisesti viileyden ansiosta aika pitkään. Useimmat ruusuni ovat kärsineet vesisateista, mutta Valamo ei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seurasin Valamoa sateella, se sulkeutuu, ikään kuin nöyrtyy sateen alla, painaa päänsä alas ja ehkä sillä selviytyy. Ehkä se johtuu kukkalehden rakenteesta ja väristä.

      Poista
  2. Vakamoa multakin löytyy, nuppuja vasta kun on niin pieni. Täytyy sanoa että alan hurahtamaan näihin pensasruusuihin yhä enemmän vaikka en niistä vielä paljoakaan ymmärrä..
    Minusta pensasruusut vielä sopii hyvin tänne metsään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvaa siis ymmärsinkö minä niiden päälle neljä vuotta sitten mitään! Suorastaan torjuin ajatukset ruusuista. Mutta jos antaa niiden olla kasvattajina, niin oppii. Metsä ja pensasruusu on varmasti ihana yhtälö, varsinkin villiruusuille, jotka viihtyvät puiden juurilla ja varjoissakin. Huomaan, että omani sellaiset, esim. metsäruusu ei kuki ollenkaan nyt, Liian avoimella ja mehevällä maalla. Taas orjanruusu on aivan ihana tammen alla. Esim. pietarinruusu ja kanadalaiset villiruusut ovat mahdottoman kauniita ja kestäviä. Kannattaa tutustua. Esim. lukea Pirjo Raution kirja Suomen Ruusut.

      Poista