Villiruusujen risteymiä luonnossa - löytöruusuja

Suomi on aikamoinen löytöruusujen maa. Luonnossa on aivan villistikin risteytyneitä ruusuja, joiden alkulähteitä tutkitaan sekä fyysiseltä ulkonäoltään että myös DNA:lta. En tosin tiedä, kuinka laajasti DNA:tä käytetään näissä tutkimuksissa. Usein pelkkä ulkonäkö jo kertoo paljon. 

Ehkä luontoäiti on pitänyt huolen siitä, että tietyt jaloimmatkin ruusut löytävät risteytyskaverin selviytyäkseen Suomen kylmyydessä. Tai voisi ajatella niinkin, että Suomessa on vielä niin paljon rauhassa rehottavaa luontoa, että ruusutkin voivat siellä häiriöttä risteytyä ja löytää kasvupaikkaa.

Villiruusujen rinnalla olen ihastunut myös noihin sitkeisiin villiruusupohjaisiin löytöruusuihin. Niitä haluan esitellä tässä sivulla.Tämän ohessa saan esittää kiitokseni Suomen Ruususeuralle, joka vuosia sitten laittoi liikkeelle erikoisten ruusulajikkeiden etsimistä ja tutkimista. Se on tuottanut tulosta ja monta ihastuttavaa löytöruusupersoonaa kasvaa puutarhassanikin. Kiitos myös niille henkilöille, jotka ovat näitä edelleen kasvattaneet ja levittäneet taimistoissaan! Esimerkiksi Matti Kulju on tässä tehnyt suuren työn. Surullista on, että hänen Oulujoen Taimistolle ei ole löytynyt jatkajaa nyt kun hän tänä vuonna myy viimeisiä ruusutaimia.

Esittelen tässä muutamia villiruusupohjaisia löytöruusuja. Usein nämäkin ovat saaneet geenejä joltakin toiselta ruusulajilta tai -lajikkeelta.

Arno Kasvi on monelle tuttu ääni radiosta ja TV:stä. Hän havaitsi kerran eräällä kaatopaikalla oudon näköisen ruusun. Ruususta kasvatettiin versoja ja ainakin Oulujoen Taimistolla niitä myytiin. Ruusu sai nimekseen Rosa cinnamomea 'Arno' eli Arnonruusu. Huomaa, että kirjoitan nimen rakkaudella isolla kirjaimella, vaikka se oikein kirjoitetaan pienellä. Blogini ei ole virallinen tietolähde, joten saan sen tehdä. Cinnamomea on metsäruusun latinalainen nimi, joten on todettu, että Arnonruusu on metsäruusun muunnos tai mutaatio. Toisin kuin metsäruusu, Arnonruusun kukkalehdet ovat melkein puolikerrottuja. Se kasvaa parimetriseksi ja kukinta on runsasta, vaikkakin lyhytaikaista. 

Kunnioitan tätä kaatopaikan ruusua niin paljon, että olen antanut sille aivan oman paikan. Sen pitkät oksat ovat tuettun tukirakennelmaan, jonka siihen olen rakentanut. Ja kun se ei ole ihan kuumimmalla paikalla, sen kukinta kestää pitempään. Sen runsaat kiulukat ovat syksyllä kauniita punaisia helmiä. Juuritaimia en ole löytänyt, ainakaan vielä.

Toinen metsäruusun muunnos on raahelainen löytöruusu Malvaruusu, Rosa cinnamonea 'Malvankukka', joka on tämän nimetty vuodenruusuksi 2022. Siitä on oma tarinansa Ruusunlehdessä no 1/2022. Nimensä se on saanut malvankukkaa muistuttavana. Ennen kukintaa tuo ruusu näyttää vähän surkealta. Sen lehdykät ovat jotenkin surkastuneet kolmeen lehteen muistuttaen apilanlehtiä ja nuputkin ovat niin huomaamattomat, ettei uskoisi, minkä kukinnan pensas niistä yhtäkkiä pursuaa. Siis aivan erilainen ruusupersoona todellakin. 

Minulla tämä ruusu on kasvanut aika kuivassa ja laihassa maassa. Joskus se on kärsinyt kevätahavastakin ja oksia on kuivunut. Mutta sitkeästi se siinä kasvaa noin puolitoistametrisenä ja kukkiessaan ihmetyttää loistollaan ja sulokkuudellaan. Juuritaimia on kasvanut aika hitaasti. 

Toinen tällainen marmoroitu kukkakuvio on eräällä ruusulla, jonka historiasta ei ole mitään varmaa tietoa, ei myöskään sen esiäideistä. Se on Lapsenruusu eli Rosa 'Alavanhovi'. Siitä minulla on enemmän tarinaa: https://ruusutarha.blogspot.com/2016/02/lapsenruusu-alavanhovi.html. 

Tässä ruusussa ei nähtävästi ole villiruusun pohjaa, mutta toin sen omana persoonanaan tähän, koska en osaa liittää sitä mihinkään ryhmään. Tämä ruusu on minulla vähän hidaskasvuinen. Olen joutunut sen siirtämään jo kerran liian kuivasta paikasta ja ehkä joudun sen siirtämään toisenkin kerran. Haluan sen viihtyvän puutarhassani.