Salaoja ruusutarhan avuksi

Olihan se kevät ja olihan se kesäkin aika kamalan sateinen! 

Ja ruusutarhani vaarassa, kuten keväisistä kuvista näkyi. Salaojaa kaivattiin kovasti.

Sattui niin, että eräs porukka tilasi minulta savusaunaillan. Lupasinhan minä, mutta kun he 'kolehtirahasta' alkoivat puhua, minulla oli siihen parempi idea. Kyselin, että voisko sen kolehdin vaihtaa lapiolavallisessa yhteen metriin salaojaa. Tarkoitin, että kun sakkia tulee paljon, ja jos jokainen kaivaa lavallisen syvästi ja leveästi yhden metrin salaojaa, minä voin rauhassa hoidella saunan lämmittämistä, ja vähän lapiohommiin jo väsynyt selkänikin säästyy.

No sehän passas. Naapurista löytyi 'työnjohtajakin' pitämään porukan työtä silmällä. 

Sakki tuli lapiot käsissä pihaani. Kotikylän kavereita. Reippautta uhkuen. Eikä siinä mennytkään kuin tunti, kun salaoja oli koko pituudeltaan valmis. Taisi siinä joku lapioida tuplatenkin sitä matkaa. Ihmeellistä tuo talkoovoima on! Luulen, että pannukahvi, pulla ja savusaunan löylyt heille maistuivat tämän jälkeen.

Ystäväni Marianne suoritti kuvauspuolen eli osa talkootyöstä sekin.

Kiitollisin kaikista oli varmaan tämä Tonttu! Kiitos hyvät ystävät! Päästitte minut pälkähästä. Vaikka taitaa tuossa olla vielä minullekin tekemistä.

Alimmassa kuvassa tuota ojaa ihailee eräs 'mies', joka otti kyllä ilon irti siitä ojan kaivamisesta. Kerron siitä tuolla Muorinkissat-blogissani.

Siis onko tämäkin lapioimista?!

Marjatan kummiruusu

Eipä tuollainen kummius olisi tullut mieleenkään. Ruusun kummius. Mutta eräällä reissulla tuli käteeni sellainen ruusu, joka todella tarvitsi itselleen kummin. Kummin, joka tässä yksi päivä soitti ja kysyi, että 'miten hänen kummilapsensa voi'. Enhän ensin ymmärtänyt ollenkaan. - No se pikkuinen ruusunalku, joka näytti niin mitättömältä. Jotenkin ystävänä siinä liityin sen kohtaloon ja otin sen kummikseni.

Tosi kaunis ajatus! Ymmärsin heti, mitä ruusua Marjatta-ystäväni tarkoitti. Pikkuista ressua, joka ihmeekseni voi oikein hyvin.

Kerronpas tämän ruusun tarinaa. 

Kaikkihan tietävät, että viimeisinä vuosina on puutarhabuumi levinnyt kuin kulovalkea. Kaupat ovat pullollaan mitä ihmeellisintä puutarhakamaa. Televisio suoltaa joka kanavalta puutarhaohjelmia. Kirjakaupan hyllyt notkuvat puutarhakirjoista, niistäkin kirjoista, joissa on kuvattu enemmän mitä erikoisimpia vanhoja esineitä kuin itse kukkia. Ei se mitään, mutta kun ihmisetkin ovat aivan hullaantuneita puutarhanhoidosta, usein jopa strassaantumiseen ja rohmuilemiseen asti. Ei sekään mitään, sillä loppujen lopuksi ei mikään tuo sellaista nautintoa kuin se puutarha ja siellä myllääminen.

Rakennamme oman pienen paratiisimme unohtaaksemme maailman kaaostilan.

Nyt meni filosofoinniksi...

Mutta vierailin viime kesänä taas yhdessä sellaisessa paratiisissa, missä oli paljon kaunista ja hauskaa ja kamalasti vielä työtä. Moni taimipurkki odotti istuttajaansa. Muun muassa eräs ruusunjuurakko, josta omistaja anteliaisuudessaan alkoi jo puolittaa minulle osaa. Kun se on niin kaunis! Toppuutin häntä, sillä eihän ruususta tiedä, riittääkö yksi juurakko kasvuun, pitää olla toinen varalta.

Kaunis oli ruusun kukka siinä! Tutkimmekin sitä jo kirjasta ja päädyin  ranskanruusuun nimeltä Sonja Maria. Se on kuitenkin vielä ihan arvaus vain.

Silloin siinä juurakkoa lähemmin tarkastellessani huomasin pienen lehdykän eräässä juurakonhaarassa. -Tuon sinä voisit minulle siitä taittaa. Sen ottaisin, sanoin ruusun omistajalle. - No jos tuollaisen ressukan onnistut elossa pitämään, niin onhan ihme, sanoi hän ja leikkasi minulle irti sen juurakonpalan.

Marjatta-ystäväni silloin siinä vieressäni sanoi, että hän on tukemassa ruusun kasvua. 

Istutin kotona juurakonpätkän isoon peltiseen pesuvatiin. En unohtanut sitä siihen. Tarkkailin mullan kosteutta, siirtelin purkkia vuoroin varjoon, vuoroin valoon. Juttelin sille. Terhakka lehdykkä se jo oli.

Ja se hymyili minulle.

Nyt pari päivää sitten istutin sen tuonne European ja Nina Weibulin viereen kohopenkkiin, heidän suojaansa. Jos se siinä varttuu, siirrän sen seuraavana kesänä omalle paikallensa. Tänään toin metsästä sille vanhaa muurahaispesän pohjaa.

Ja se hymyili minulle.

Kyllä se pienikin maasta ponnistaa. Toivotaan sille elinvoimaa!

Tähän ei sopisi mikään paremmin kuin tämä vanha ruotsalainen laulu, missä kerrotaan kuinka merta liikuttaa sekä se pieni aalto että se suuri aalto. Kumpikin tärkeitä.

Salkoruusuja Liisan Ihmemaassa

Salkoruusuista muistan aina äitini.

Kuinka herkästi lapsi vaistoaa äidin tunteet, niin ne surulliset kuin ne iloisetkin. Ja ne jää mieleen. Muistan kuinka surulliselta äiti näytti istuessaan puulaatikon päällä hellan ääressä. Kun kiipesin syliin, tuli suuri huokaus. Ja muistan äidin ilon, kun hänen kasvattamansa salkoruusut kukoistivat toisena kesänä. Jotenkin varmaan jo silloin tiesin, että niitä pitää odottaa toiseen kesään asti. Oi, ne olivat kauniit, mutta vielä kauniimmat äitini loistavat silmät, kun naapurit tulivat niitä ihastelemaan. Ehkä niitä ei kasvanut joka kodin pihalla. 

 

Niin kuin ei nykyäänkään. Kasvattaa kaksi vuotta salkoruusua, joka ehkä ei selviäkään talvesta (kuten minulle kävi) ei ole kärsimättömän kiireisen ihmisen puutarhanhoitoa.

Siksi oli ihan pakko lähteä katsomaan niitä, kun Liisa kutsui. Ja ne olivat näkemisen arvoiset. Vaikka muutenkin, Liisan puutarha on kuin Ihmemaa. Siellä on kaikkea kaunista ja hauskaa. Tässä muutamia kuvia.

Vain ihmemaassa voi keksiä, että havuneulasista syntyy pehmeä polku. Ja vain ihmemaassa sininen tynnyri iskee silmää. Ja mitä lienee tuo lato kätkeekään? 

Kaikkea ei kerrota. Eikä kaikkea näytetä.

Liisa Ihmemaassa vuodelta 1951!

Tonttu tartti lohtua

Oli sellainen viikonloppu viimeksi, että levätä piti. Joskus vain tulee sellaisia myllerryksiä, ettei unikaan maistu. Pitää vain olla. Eipä silti. Uudistusta kaikki.

Sellainen kausi tekee olon myös hajamieliseksi. Ja niinhän siinä kävi yksi ilta kun tulin kotiin, että ei ollutkaan avaimia laukussa. Ne olivat sisällä talossa. Ja kaikki talon ovet lukossa ja ikkunat suljettu!

Kun siinä sitten naapurin lampun kanssa pimeässä pähkäiltiin, niin ei auttanut muu kuin luopua murtautumisesta ja antaa asian hautua yön yli. Naapurissa sain lämpimän saunan ja hyvän vuoteen. Nukuinkin hyvin pitkästä aikaa. Kuinka kiitollinen olinkaan hyvistä naapureistani! Mihin olisin joutunut ilman heitä?

Muistelin, että kun miehelläni oli turvaranneke, jätimme vara-avaimet johonkin varmuuden vuoksi. Sellaisia ei kuitenkaan löytynyt, mutta kun aikani soittelin, sain avun. Tuli sellainen mies, jolta ovi aukesi. Lukko tosin piti vaihtaa, mutta varmaan se oli kaikkinensa se pienin murhe. 

Kylläpä tonttu otti opiksensa!! Nyt on ulkona vara-avain hyvässä tallessa ja toivottavasti toinenkin pysyy laukussa. 

Kun olin uutta lukkoa ostamassa, tuli mieleen, että tarttisin jotain lohtua. Keljutti niin vietävästi. Viinipullo vai suklaa? Uusi vaate? Arpa vai jokin aikakauslehti? Ruuvi päähän kai tarttis olla, naureskelin mielessäni, kun silmäilin rautakaupan hyllyjä. Kukkaro keveni tuntuvasti, sillä lukkotavarat maksavat. Luovuin lohduista.

Kunnes silmäni osuivat ulkona ruusupensaaseen! Alennuspuskia! Tarja Halonen! Siinä se oli. Ankean päivän lohtu. Onnellisena kannoin sen kotiini. Kuinka ruusu voi saadakin aikaan hyvän mielen!

Kuva on lainattu Kotilieden sivuilta.

Tarja Halonen eli Tarjan ruusu on löytöruusu Kirkkonummelta Bengt Schalinin villiintyneestä puutarhasta. Luullaankin että pensas on itse Schalinin risteyttämä jo 1950 luvulta. Vuonna 2002 se nimettiin Tarjaksi ruusun kansainvälisenä vuonna 2002 ja se on todettu menestyväksi myös täällä Oulun korkeudella. Taimessani on näkyvillä yksi punaoranssi kiulukka ja sopinee hyvin yhteen Halosen oranssin tukan kanssa. Olikohan Tarjalla pisamia? Ruusun kukinnosta sanotaan, että sille muodostuu hauskoja tummanpunaisia pisteitä. 

Olen kierrellyt puutarhaani ja etsinyt sille sopivaa paikkaa. Löysinkin sellaisen aitan ikkunan vierestä kahden suuren kiven lomasta. Siinäpä lämmin paikka, kunhan saan siitä ensin vadelman juuret kiskottua pois ja hyvän alan Tarjalle kasvaa. Tervetuloa ilokseni, Tarja!

Olipas kaunis laulu ja kuvitus! Ja laulun nimi on Lohtu

Ruusutarhani laajenee

Ruusuilleni vähän surkean kesäkokemuksen jälkeen en suinkaan ole lannistunut. Ruusuja on tullut puutarhaani tuplaten lisää.

Kun ryhmäruusuista Europeasta ja Nina Weibullista sain hyvät kokemukset ja yritin tuplata niidenkin kasvun omaan pieneen hirsikehikkoonsa, sainkin tulla tyhjin käsin taimitarhasta. Vasta keväällä saan siihen uusia, samoja taimia lisää. Olen myös oppinut, että nuo kaksikot ovat väritykseltäänkin vähän erilaisia; Europea vanhemmuuteen lisää vaalea sävyä, kun taas Nina on kauttaaltaan samettisen tumman punainen. Kuten tässä kuvassa, vaikka en millään kameraan saa sitä oikeaa värisävyä. Kiitos heille kauneudesta ja runsaudesta!

Olen kiitollisena ottanut vastaan monenlaisia ruusuja; sekä ruukku- että pensasruusuja ja pyrkinyt tarkoin katsomaan niille oikeaa kasvupaikkaa.

Minulla on nyt 33 erilaista ruusupensasta kasvamassa. En halua niitä vielä nimetä, vasta keväällä, kun näen että ne todella ovat juurtuneet ja kasvattavat vartta. Sitten heitä esittelen ja kerron heidän tarinaansa. Osa taimista on kaivettu mitä ihmeellisimmistä salaisista puutarhoista, osa tuotu vanhoilta pihoilta ikänsä siellä kasvaneena, ja yhden taimenen alun olen kasvattanut ihan oksapahasesta. Sekin kauniin salaperäinen, vielä nimeämätön ruusu.

Kauniisti yritin niitä asetella uuteen maahansa, kauniisti kaivaa sopivaa tilaa ja kauniisti saatella kasvuun.

Tein niille jopa oman loitsun:

Kaivaudu peltoni pehmoon 

uusi ruusu kaunokainen.

Unohda vanha kotimaa

vastaanota tila vajaa.

Samoa syvälle juuresi

ime sen mineraalivesi

asetu iloksi ihanaan

luo suloasi puutarhaan.

Tuo luku 33 on muuten mestariluku, joten toivon niille kaikille hyvää kasvua! Ja katselinpas Rosa-asteroidia miten se sijaitsee nykyään syntymäkarttaani kohden.  Siellähän se on 11. huoneessa (erilaisuuden alueella) yhtymässä Kheironin kanssa Skorpionissa ikään kuin hoitamassa omaakin kasvuani. Nyt on Mars tulossa yhtymään Rosa-asterodin kanssa vähän samoihin aikoihin, kun toisaalla Rosa-asteroidi on ollut yhtymässä syntymäkarttani Marsiin. Outo ja vahvuutta ennakoiva sattuma!

Diana-asteroidin vaikutus

Nyt haluan vähän tutkia, päätellä, ihmetellä ja ottaa tietoa vastaan mielikuvilla ja huumorilla, hui hai!

Ei elämän tarvitse olla vakavaa. Ei Luoja pahastu, jos ihminen leikkii. Olen vieläkin sillä kannalla, että Homo sapiens (ajatteleva ihminen) oli virhetikki. Sen pitäisi olla Homo ludens (leikkivä ihminen). Turha muuten luullakaan, että ihminen olisi usein niin järkevän ajatteleva edes. Ajatuksetkin ovat usein vain mielikuvia, eikä ihminen edes sitä huomaa, totena pitää. Sapiens on vain niin kärsivä, sillä nuo ajatuksen mielikuvat vievät usein epäilyyn ja murheeseen. Ludens voisi löytää sen positiivisemman puolen elämästä. Anteeksi pyydän astrologialta, jos vedän sitä mukaan tähän.

Olen joskus vuosia sitten saanut itselleni ’Iris-tulkinnan’, jossa nimenomaan tulkitaan asteroidien kautta henkilön taipumuksia. Siellä mukana on myös Diana-asteroidi, joka on saanut nimensä roomalaisen metsästyksen jumalattaren mukaan (kreikkalaisilla Artemis-jumalatar) ja joka liitetään myös Kuuhun. Diana ei ole varsinaisesti sosiaalinen tyyppi, vaan kamusi metsiä ja vuoria mieluummin yksin ja ammuskeli nuoliaan. 

Astrologisella kartalla Diana tuo esiin toisenlaisen tunteellisen tavan toimia kuin Kuu (johon sisältyy haavoittuneisuus, loukkaantuminen, lapsenomainen herkkyys, torjuminen, salamyhkäisyys, sulkeutuminen). Dianan energia on herkkää, mutta korutonta, jopa yliherkkää, jolloin hän laittaa suojarajat ympärilleen. Siksi Diana voi vaikuttaa kylmältä ja kovalta, mutta tarkoitus on vain suojella ja pitää huolta itsestään. Vaikka hän on rohkea, pelkoreaktiot voivat saada hänet pakenemaan ’vuorille’ tai sitten hyökkäämään. ’Iso vihainen ääni’ pelästyttää Dianan. Hänen perusluonteeseensa kuuluu riippumattomuus ja itsenäisyys ja tarvitsee paljon aikaa itselleen ja sielunsa tilan hoitamiseen. Jotenkin tämä kaikki muistuttaa metsäkaurista. Ja minuakin.

Olen joskus tutkinut ’jumalattarien symboliikkaa’ ja löytänyt itsestäni hyvin paljon noita dianamaisia naiseuden tai poikamaisia piirteitä. Tykkään riippumattomuudesta ja nautin yksin kulkea, niin maailmalla kuin luonnossakin. Mutta…sekin vain yksi osa persoonaani.

Minulla on Diana-asteroidi on nimittäin Vaa’an merkissä ja siinä korostuvat ystävyyssuhteet ja yhteydet. Olen ihmisrakas yhtä lailla kuin sitten kaipaan erakkomaisuuttakin, myönnän. Vaaka-merkkisenä Diana on hyvin kollektiivinen eli yhteisöllinen ja toimii mielellään jonkinlaista yhteistä taakkaa kantavana. Ehkä ne metsästysnuolet minulla ovatkin sellaisia merkkejä, viestejä tai yhteydenottoja, joiden avulla voi ympäristöolosuhteita parantaa. Että tämmöinen Diana löytyy! Viestinviejän symboli on myös metsäkauriilla.

Diana on minulla huoneessa 10, uran ja elämäntarkoituksen alue, jossa se on melkein tarkassa yhtymässä työnakseliini. Astrologia kutsuu sitä 'valtatieksi'. Se tarkoittaa määrätietoisuutta ja päättäväisyyttä. Joskus on näinkin. Ja joskus voin jopa talloa muita huomaamattani innostuksen sokaisemana, kuten Diana tässä. Kuinka tuttua! Usein siis saan nenilleni. Mutta jos minua herätellään ajoissa, osaan myös perääntyä.

Diana-kuvioissa on myös sekstiili Plutoon ja antaa lahjat ’nähdä pimeässä’, sanovat. Haukan silmät löytää  etsimänsä eikä pelkää elämän pimeämpiäkään puolia. No jaa… Dianan kuvio Kuuhun luo sitä oikukasta energiaa, jolloin kipuilee haavojen kanssa ja jää niitä nuolemaan. Katastrofin aistivat antennit herkkänä ovat metsissä lymyävän Dianan päässä pystyssä ja näin säästyy pahimmalta. Diana voi olla tosi mukavuuden haluinen ja  laiskakin! Myönnän, osana itseänikin.

Nämä ovat aika hauskoja juttuja! Kun edellä kirjoitin metsäkauriista, joka usein kuvataan Dianan rinnalle, niin tämä kuuluu sarjassa ’puutarhani symboliikkaa’ ehdottomasti mukaan. Siksipä olen katsellut tämän hetken karttoja juuri Diana-vaikutukselta. Koko kesän on Diana kulkenut huoneissani 11 ja 12 ohittaen Rosa-asteroidin, Kheironin ja nousumerkkini Skorpionissa. Olen hoitanut itseäni ruusujen ja uuden elämänalueen kesäkahvilani kautta dianamaisella vaistonvaraisuudella. Näin voi sanoa. Nyt Diana on huoneessa yksi Jousimiehessä ja katselee elämää vähän laajemmasta näkövinkkelistä. Teenkin hyppyjä vähän sinne tänne ja virittelen joustani. Joskus talvella Diana tulee yhtymään Jupiterini kanssa ja silloin lyödään lukkoon monta juttua näillä Diana-energioilla. Olenhan oman elämäni haltija. Jukra vieköön!

Hyvin hedelmälliseltä vaikuttaa myös Dianan ja Junon (kreikkal.Hera) yhteinen taival tuolla taivaalla. Samoin tämäkin asteroidi on vaikuttanut kartallani voimaannuttavana tekijänä. Juno on vaatinut ottamaan vastuuta ja huomioimaan velvollisuuksia, mitkä hoitavat sekä ympäristöä että itseäni. Kun oma Junoni on vieläpä Oinaassa, nuo ’herhiläisen’ energiat ovat todella purkautuneet tänä kesänä kesäkahvilani ja puutarhani kautta.

Kyllä astrologia tietää!

Ruusutarha-karttaani vasten katsottuna Dianalla on ollut yhtymä Venukseen. Arvot ja kauneus esillä. Siellähän Diana on kodin huoneessa 4 ja Kaksosissa. Joten ruusutarhani ei ole yksinäisyyden tyyssija, vaan elämä siellä voi olla yhtä vilkasta ja seurallista kuin se kaksos-energialle on mahdollista. Niin tosi!

Miten voi kauris ja minun kauriini?

Kauris-ystäväiseni, ruusutarhani kuningatar, on ollut vähän syrjässä tämän kesän puutarhastani. Kauniit hevoset, se lentävä Pegasos ja ystävänsä ovat vieneet siellä kaiken huomion ja ovat olleet se kuvatuin kohde. No ei se mitään. Minusta on ollut mukavaa mainostaa taitavaa ystävääni Metsänneitoa, jonka käsissä luonnon materiaali taipuu vaikka miksi. 

 

Kauniisti on koristanut kuitenkin kauris-gobelliini aittani harmaata seinää, tuonut siihen omaa hohtoaan. 

Elävää kaurista en ole nähnyt muuten kuin jäljet silloin tällöin (valitettavasti ei puutarhassani) metsäpoluilla. Mutta monet kertovat ihastuneena katselleensa niiden hyppimistä ja jopa vasoja äitiään seuraten. Joten tuolla metsässä ne lymyävät.

Luin lehdistä, että Pattijoen Metsästysseura on rauhoittanut joksikin aikaa kauriin. Hyvä Pattijoki! Kun taas Olkijoella sitä saa pyytää 10 kappaletta. Voih!

En tiedä mikä minulla on aina kauriissa viehättänyt, ehkä sen valppaus ja vaistonvaraisuus. Olen jostakin lukenut (en minä nyt kaikkia linkkejä ala laittamaan!!) että kaurista sanotaan kauneimmaksi hirvieläimeksi.

Yhtä asiaa minä ihmettelen. Saksanhirven vasa muistuttaa myös Bambia, vaikka yleisesti se nimetään kauriin vasana. Myös sitä, että kauris, se mitä Suomessa on, on hyvin pieni ja pystyt pienet sarvet. On siis olemassa myös toinen ’kauris’, ehkä juuri saksanhirvi, joka kantaa samaa nimeä ja jolla on isot valtavat sarvet. Kun katselen kauriin kuvia esim. googlesta, niin kyllähän siellä näkyy monennäköistä kaurista. Muistaa kai täytyy, että ei netin tieto ole niin varmaa. Sinnehän lähettelevät kuvia jos kukanenkin ja kirjoittelevat myös omiaan.

Niin kuin minäkin. Ennenkin olen blogissani kirjoittanut kauriista, useassa eri osiossa (tässä,  tässä, tässä, ja tässä  , huomasin.  Jos jotakin sattuu kauris kiinnostamaan. Kauris symboloi jotakin korkeampaa, henkevämpää tasoa puutarhassani ja oman mielen kuvioissa.

Nyt haluan esitellä eräitä kauniita, taiteellisia tai somia kuvia kauriista. Niiden lomassa opiskelen jälleen tätä taidetta, mitä alan yhä enemmän kaipaamaan, kun syksy kallistuu pimeän ja kolean puolelle. Tässä alla intarsia-puutaidetta, Uniikkipuu tuotteita , artesaani Pasi Sokura Lappeenrannasta. Kaunis liike!

Sydänkäpyset myyvät Aasiassa veistettyjä puuveistoksia, varmaankin taidolla ja sydämella tehtyjä, kuten tässä. Oli ihan hilikulla, etten langennut ostamaan, mutta täytyy todeta tämä arki ja tulevat ajat. Nyöri tiukalle!

Mutta jo näissäkin kuvissa kauriilla on kahdenlaiset sarvet!!?

Sitten minua hymyilytti tämä pieni kortti ja kun se ei ollut hinnalla pilattu, niin lankesin ostamaan muutamia kauris- ja ruusukortteja. Olen aina kerännyt kortteja. Tällainen löytyi pienestä lasten vaatteita kaupittelevasta verkkokaupasta nimeltä Pikku Helene. Mukava lähettää joskus pojantyttärelle näitä. Puhumattakaan Osmo Rauhalan kaurismaalauksista tai Marimekon uudemmasta mallista 'Kaunis Kauris' (Teresa Moorhouse).

Siis ihana tuokin! Löytyy lakanasettinä ja kankaana, eri värisinä. Oijoijoi!!!

Vielä kerran tämä kaunis laulu: Johanna Kurkela ja Kauriin silmät.

Kalakaunottaren kotirannalla

Pyysin ystäviäni nimipäiväkahville aika erikoiseen paikkaan. Latvalammen ojassa on monta koskea ja yksi niistä Kelliinin koskialue. Siellä joimme kahvit ja makoisat tortut.

Mutta sitä ennen ihastelimme puronvartta koskineen, suvantoineen, kotkansiipineen ja lähteineen. Siinä purossa asuu aivan oma kalakanta, purotaimen, jonka nimeän 'kaunottareksi'. Niin kaunis se kala on hohtavan punaisine kylkipilkkuineen. Ja maukas on sen liha. Olen maistanut.

Tämä kuva on Riistan- ja kalantutkimussivustolta. Muistelen, että se purotaimen mitä olen nähnyt täällä olisi selvempi noiden punaisten pilkkujen kanssa, niitä oli vain keskellä muutama, ehkä kolme, tosi koreasti.

Miten on mahdollista, että tämä vanha kalakanta, tämä kaunotar on yhä elossa pienoisessa purossa, minkä vettä on suo-ojitukset ja metsänlannoitus runnelleet puhumattakaan kuivista kesistä tai kalastuksesta. Ihminen ja saukko niistä pahimmat. Taustalla on kyllä joukko kalamiehiäkin, jotka arvostavat tämän oman lajin olemassaoloa ja pyrkivät suojelemaan sitä. Onneksi.

Tässä kuvia tuon kaunottaren kotivesiltä. En voinut olla niitä laittamatta. Mitä tekemistä kaloilla on sitten ruusujen kanssa? On. Purotaimen on kalojen ruusu siinä kuin ruusu on kukkien kuningatar.

Tässä eräs purotaimenen pelastaja; runsaat lähteet purouoman reunoilla. Mekin löysimme niitä kolme aivan lähekkäin. Lähdevesi pitää purovedenkin puhtaana.

Vähän erikoisempi sammal; kynsisammal?

Nimesimme tämän kiven meteoriitiksi.

Yksi juttu minua on aina harmittanut. Tykkäisin laittaa musiikkia taustalle, kun lukee ja katsoo kuvia. Sitä en ole oppinut. Tähän kuuluisi olla puron omaa musiikkia...

Toisenlaista

Kahvilakauden jälkeen olen sitten viettänyt vähän toisenlaista elämää.

Olen ottanut osaa remontointiin maalaamalla ja siistimällä. Kerännyt syksyn satoa, kaikenlaista. Siistinyt pihaa. Miettinyt yrittäjäkurssiani ja opiskellut rumbita-askeleita. Jopa kesän viimeisessä tanssilavaillassa olen käynyt.

Ennen kaikkea olen rentoutunut ja nauttinut terassillani kesän viime lämmöstä ja lukenut. Kesän ehdottomiin suosikkeihini (ruusukirjojen ohessa) ovat nyt kuuluneet Hanna Tuurin kirjat ja Irlanti. Alan taas haaveilemaan matkasta...arvaa mihin?

Olen miettinyt tulevaa...

Moni asia kutkuttaa mielen sopukoita...

 

Kuvassa intianminttu, joka hienosti talvehti.

Siis puutarha kiinnostaa. Omakin aina enemmän ja enemmän. Suunnittelinkin ensi kesän kahvilaani siten, että otan yhden tarjoilupäivän siitä pois ja lisään sen puutarhanhoitooni. Mitäs minä puutarhakahvilalla teen, jos en ehdi hoitamaan puutarhaani siihen kuntoon, että joku toinenkin voisi nauttia siitä. 

Tämä kesä on ollut kohtaamisien ja tarinoiden kesä aitassani. Siellä on paljon istuttu ja 'raatattu' kahvia nauttien, sillä sade, harmaus ja sääsket rokottivat puutarhatunnelmasta hetkiä aika lailla. Ja puutarhani kaipaa vähän uusimista; vanhojen kukkapenkkien raavaamista pois ja perennoiden siirtoa muualle.

Mutta kaukokaipuu aina tulvahtaa jostakin esiin. Olen vähän miettinyt Englannin runsaita puutarhoja. Mutta Irlanti olisi ehkä mukavampi aloittaa. Vietinhän siellä 50-vuotispäiväni sitä jo kierrellen ja irlantilaisissa kodeissa yöpyen (Bed and breakfast-majoitukset olivat tosi hyviä). Jäi mieleen, että sinne voisi palata. Nyt se mieli on rikastunut irlantilaisilla puutarhoilla. Hm...Suomessakin olisi mukava kiertää yhden viikon verran.

Ja olen minä touhunnut pikku Ruusunnuppunikin kanssa metsässä retkeillen. Ja hoidellut noita suloystäviäni.

Hyvää syksyä kaikille!

Laitan tähän vielä Aila-ystäväni laulun Uskosta, toivosta ja rakkaudesta.