tiistai 25. syyskuuta 2012

Salaoja ruusutarhan avuksi

Olihan se kevät ja olihan se kesäkin aika kamalan sateinen! 

Ja ruusutarhani vaarassa, kuten keväisistä kuvista näkyi. Salaojaa kaivattiin kovasti.

Sattui niin, että eräs porukka tilasi minulta savusaunaillan. Lupasinhan minä, mutta kun he 'kolehtirahasta' alkoivat puhua, minulla oli siihen parempi idea. Kyselin, että voisko sen kolehdin vaihtaa lapiolavallisessa yhteen metriin salaojaa. Tarkoitin, että kun sakkia tulee paljon, ja jos jokainen kaivaa lavallisen syvästi ja leveästi yhden metrin salaojaa, minä voin rauhassa hoidella saunan lämmittämistä, ja vähän lapiohommiin jo väsynyt selkänikin säästyy.

No sehän passas. Naapurista löytyi 'työnjohtajakin' pitämään porukan työtä silmällä. 

Sakki tuli lapiot käsissä pihaani. Kotikylän kavereita. Reippautta uhkuen. Eikä siinä mennytkään kuin tunti, kun salaoja oli koko pituudeltaan valmis. Taisi siinä joku lapioida tuplatenkin sitä matkaa. Ihmeellistä tuo talkoovoima on! Luulen, että pannukahvi, pulla ja savusaunan löylyt heille maistuivat tämän jälkeen.

Ystäväni Marianne suoritti kuvauspuolen eli osa talkootyöstä sekin.



Kiitollisin kaikista oli varmaan tämä Tonttu! Kiitos hyvät ystävät! Päästitte minut pälkähästä. Vaikka taitaa tuossa olla vielä minullekin tekemistä.

Alimmassa kuvassa tuota ojaa ihailee eräs 'mies', joka otti kyllä ilon irti siitä ojan kaivamisesta. Kerron siitä tuolla Muorinkissat-blogissani.

6 kommenttia:

  1. Olipas hyvä homma ja molemminpuolinen hyöty. Luulempa siitä tutunkin tunnistaneeni vaikka kaikki katsovat poispäin.
    Kisu siinä on laadun tarkkailijana.

    VastaaPoista
  2. Hieno idea ja kaikki saivat haluamansa ja sinulla olis mennyt ikä ja terveys tuossa hommassa ;-) Kissat osaavat ottaa ilon irti vaikka mistä, muistan sen meidän kissasta, nyt jo kissojen taivaassa.

    VastaaPoista
  3. Suurkiitokset Leila että saimme nauttia ihanasta illasta luonasi. Töitten jälkeen makoisat kahvit maistui. Savusauna ja tähtien alla peseytyminen...taivaallista!
    Eikö me ollakkin oikeita "raittiusseuralaisia"!
    -raili-

    VastaaPoista
  4. No olitte ihan raittiitakin! Kyllä ilo oli minun puolellani, suuri apu!
    Ja se työnjälki näkynee tulevina vuosina, kun ruusupensaat alkavat hymyilemään kukkineen.

    VastaaPoista
  5. Voi miten ihana yhteishenki teidän kylillä on.<3
    Sie olet hyvin pidetty ihminen. Näen sen. =)))

    VastaaPoista
  6. Hyvä meininki näyttää olevan työssä. Meillä myös alkaa pihatyöt keväällä, salaojituket tulisi hoitaa kuntoon. Hienoa että te saitte käytännössä talkootyönä tämän hoidettua. Mukavaa kun on tällaisia ihmisiä ympärillä.

    VastaaPoista

Olen iloinen kommenteista!