keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Uudeksi tuunattu tunnustus



Uudeksi tuunattu tunnustus


Seija, Pajassa ja Puutarhassa- blogista antoi  minulle tämän kauniin tunnustuksen.

Kiitos paljon ! 

Vaikka kuva on tuttu aurinkoinen, kysymykset ovat vaihtuneet hieman toisenlaisiksi,  kuin mitä ne aiemmin olivat. 

Saadakseen tämän tunnustuksen pitää vastata seuraaviin kysymyksiin ja nimetä muita blogeja tunnustuksen saajiksi, sekä ilmoittaa tunnustuksen saajille  heidän valinnastaan.


Kysymykset:

1. Elämäsi parhain saavutus?

 Tasapainoisen itsen rakentaminen tähän saakka.
 2. Kolme tärkeintä asiaa elämässäsi?
Hyvä paikka Maan päällä, terveys ja luovuus. 
3. Minkä näistä kaupungeista valitsisit matkakohteeksesi  Pariisi, Rooma,  Lontoo, New York? 
Rooma 
4. Lempi liikuntamuotosi, kirjailijasi, musiikkisi ja taiteilijasi?
- Tanssi sen monine muotoineen, nykyään itämainen ja lavatanssi. Kuljen myös paljon metsässä ja retkeilen, tykkään patikoida ja uida mm.talvisin.
-Lukemisessa aiheet vaihtelevat. Nyt opiskelen astrologiaa, joten ne kirjat ovat jatkuvasti pöydällä. Puutarhakirjallisuutta on nyt kertynyt paljon. Kesällä ihastuin Hanna Tuurin kirjoihin (Irlanti ja puutarhat), yrttikirjoja olen lueskellut myös. Nyt on yöpöydällä Janitsaaripuu, joka kertoo Istanbulista.
- Kuuntelen mielelläni alkuperäiskansojen musiikkia ja ääntä, kuten Mercedes Sosa, Maria Boine,Cesaria Evora mutta myös paljon muuta mm. meditatiivista musiikkia. Olen ihastunut myös Johanna Kurkelan kauniiseen sointiin.
-Lempitaiteilijoita on viime vuosina ollut mm. Osmo Rauhala ja blogeissani olen esitellyt lisää aika monta.
                  
 5. Harrastuksesi?

-Olen hyvin monipuolinen niissä, ne vaihtelevat vuosittain, nyt tutkin astrologiaa ja ruusuja. Mutta tottakai kaikki käsillä tekeminen kiinnostaa ja toivon, että maalausinspiraationi syntyy tämän talven aikana. Kirjoittamista harrastan varmaan joka päivä. Ja ystävät ovat minulle tärkeitä, niiden kanssa oleminen, kuten oleminen täällä blogimaailmassakin..
-       
Lähetän tunnustuksen eteenpäin seuraaville blogeille:


Valopolku
Garden of my Dreams
Akileija




3 kommenttia:

  1. Kiitos kun minua muistit, olen vain toistaiseksi jättänyt nämä väliin kun aika ei riitä, et ehkä huomannut blogissani sivupalkissa olevaa juttua ;-) Käydään ja kirjoitellaan jatkossakin, hyvää syksyä sinulle.

    VastaaPoista
  2. Jopas vastasit nopeasti, ihanaa. Tosi hyviä ja avoimia vastauksia.

    VastaaPoista
  3. Kiitos tunnustuksesta! Kirjoittelenkin heti vastaukset kysymyksiin...

    VastaaPoista

Olen iloinen kommenteista!