keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Onnekas Rachel kukkien keskellä!


 
Kiinnostuin heti 1700-luvun vaihteessa eläneeseen hollantilaiseen naistaiteilijaan Rachel Ruyschiniin, jonka Heikki Marila jossakin haastattelussa mainitsi esikuvakseen. Jos Heikki Marilaa ihmetellään tässä ajassa kukkien maalarina, niin Rachel oli niitä harvoja naistaiteilijoita, joilla oli tietynlainen vapaus maalata miesten silloisessa maailmassa. Molemmat siis vähän outoja lintuja lajissaan. Yhteistä Heikillä ja Rachelilla oli kukkamaalaustensa tumma tausta.
Taiteilijapari - molemmat kuvat Wikipedian sivuilta
Rachel syntyi perheeseen, jonka isä oli biologi ja puutarhuri professoriammattinsa ohessa. Rachel kasvoi kukkien ja yrttien keskellä. 15-vuotiaana hän alkoi maalata ja maalasi vanhuuteensa asti. Hän kuoli 84-vuotiaana. Avioliitossa muotokuvamaalarimiehensä kanssa  heille syntyi 10 lasta. Osan elämäänsä Rachel toimi hovimaalarina Dusseldorfissa parissakin perheessä mm. prinssi Johan Wilhelm II:n hovissa, joissa hän taiteilijana tuli tunnetuksi. Noin sata maalausta on esillä eri puolilla Eurooppaa, ja niistä hänet tunnetaan.

Näkisin, että molemmat olivat onnekkaita. Sekä meidän palkittu kukkamaalari, joka tällaisena modernina aikana nousee pinnalle herkillä kukillaan ja Rachel, joka perheensä ja aviomiehensä tukemana saattoi harrastaa sydämensä paloa. Kuvittelen, että silloin muotokuvamaalarillakin oli niin paljon töitä, että perheessä saattoi pitää piikaa ja lastenhoitajaa, jotta Rachel ehti antautua taiteelle. Kaiken kaikkiaan on ihmeellistä, että tuolla vuosituhannella naismaalarista saattoi tulla niin kuuluisa ja suosittu.

Tuntuu hyvältä lukea tuollaista historiaa ja tuudittautua siihen, että jollakin, naistaiteilijallakin saattoi tuona aikana olla hyvä ja luovuutta pursuava elämä. Ei kaikki voi olla aina vain vaikeaa.
Ei elämä ole pelkkää esteitä ja ahdistusta. Se voi olla myös aurinkoa ja avoimia ovia.

Kuinka paljon elämässä on onnen kantamoisia? Huomataanko niitä? Uskalletaanko tarpeeksi? 

Minusta on mielenkiintoista penkoa youtuben musiikkia ja sen laajuutta lajissaan. Kuinka kauniita musiikki ja kuvakokonaisuuksia sieltä löytyykään, varsinkin klassisesta musiikista. Tässäkin kannattaa ottaa hyvä istuma-asento ja nauttia avoimilla aisteilla barokkiajan musiikista, laulusta ja suositun taidemaalarin töistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olen iloinen kommenteista!