perjantai 9. marraskuuta 2012

Polkuja tallaan...

Ihmiselämä on yksi kuljettu polku. Hetken se voi kulkea suoraan, sileästikin, mutta usein se on aika kimurantti ja vaivalloinen. Vaikka jokaisella on oma polku, toisten polut kohtaavat sitä. Kaunein kohtaaminen on kait se rakastuminen. Pian huomataan, että kuljetaan taas omaa polkua. Ikävin kohtaaminen on se viha. Kuitenkin kuljetaan omaa polkua kuolemaan asti täällä Maan päällä. 'Minän' polku. Voihan sitten olla sielun polkua, meille tuntematon...

Me kuljimme eilen kylän miesten kanssa polkua tuolla metsässä. Vanhaa ihmisen tallaamaa, nykyään sitä tallaavat ehkä enemmän hirvet ja kauriit. Tosin metsämiehetkin niitä sitten seuraa tiettyinä aikoina. Mutta ei niitä käytetä kuten ennen oikopolkuina, marjapolkuina, risunhakupolkuina, kun kylän kärrytiet kulkivat kaukaakin tilojen maita kaarrellen ja 'savuja' kohtaillen. Kuten tässä jo kuuluisaksikin tullut Viinapolku, jota on vähän tallattu uudelleen eloon. 

Eilen etsimme polkua Liekokankaan kautta Pahkamaahan. Olikin mitä parhain päivä retkeilyyn. Tuossa edellisen jutun kartassa piirsinkin tätä väylää lyijykynällä. Siellä on vielä kaunistakin metsää. Kaikkea ei ole hakattu. Jos vaikka enemmänkin voitaisiin käyttää tuota polkua, kun sen suunta on tarkistettu ja merkattu.


Ruusupolkuni, josta blogissani olen kertonutkin, on kai loputon. Tai sekin ehkä pieni osa elämääni. Eihän sitä tiedä, jos joku minun jälkeenikin sitä vielä jatkaa. Eli sitä tässä vielä rakentelen. Joka kesä se kasvaa pikkuisen.


Homeisen polkuni (blogiosioita siitäkin), olen toivottavasti kulkenut päähän asti. Tosin vieläkin tuo kamari, mistä sädesieni löytyi, on pikkuisen vajaa valmis. Listoitusta vailla. Mutta on siinä jo asuttu.

Mutta kulkekaa hyvät ihmiset metsäpolkuja! Ei mikään 'tie' ole monimuotoisempi ja kauniimpi. Ja siellä jalat ja koko keho toimii aivan eri tavalla kuin asvaltilla. Myös tasapainoaistille se tekee hyvää!

Näitä polkuja tallaan....

5 kommenttia:

  1. Minä käytän polkuja jatkuvasti. Käyn niitä pitkin marjassa ja sienessä. Lisäksi talomme takaa menee vanha polku mitä pitkin naapurimme ovat kulkeneet maantielle, ennen tien tekemistä.

    Minulle näiden polkujen käyttö on erkaantumista tästä kiireisestä arjesta. Metsän humina vain kuuluu korvissa ja sielulepää!!

    VastaaPoista
  2. Metsäpolut ovat todella viehättäviä kulkea. Ne olivat minulle leikkipaikkoja lapsuudessa. Viime vuosina en ole enää kovin paljoa niitä tallaillut, minkä nyt kerran pari kesässä marjoja poimimassa

    VastaaPoista
  3. Hienoa! Polut pitäisi nostaa uuteen kunniaan. Pitäisköhän almanakkaan saada oma POLKUPÄIVÄ?

    VastaaPoista
  4. Valitettavasti monet lapsuuden polut ovat kasvaneet umpeen tai vaikeasti löydettävissä, kun lehmät ja hevonen eivät ole niitä aikoihin enää olleet tallomassa.
    Marjassa kyllä ne parhaat apajat löytyvät kun poikkeaa polulta..pitää vaan muistaa pitää polku kiintopisteenä, että löytää takaisin.

    Nykyajan lapsia pitäisi viedä enämpi metsäpoluille, ettei heistä kasva metsää pelkääviä.

    Amk:ssa on polkuopiskelua...:)

    --
    Tuo sun ylin metsäpolkukuva on taas napakymppi.
    Ilman ja maan kohtaaminen ja ihminen siinä keskiössä,
    ilman ja maan väreissä.

    VastaaPoista
  5. Kiitos Nikki! Ja tuo auringon kulta oikealla hetkellä!

    Kyllä kuule aikuisiakin pitäisi viedä polulle, ja niin aionkin ensi toukokuussa. Siksi merkkasin polun, kävin jopa tänään sitä vielä täydentämässä. Nykyään pelätään karhuja, susia, käärmeitä, hirviäkin ja että siellä loukkaa itsensä. Saatikka sitten punkkeja ja hirvikärpäsiä ja sääskiä. Ja eksymistä!!


    VastaaPoista