lauantai 17. marraskuuta 2012

Surullisia käsitöitä

Suomessa on menossa halvan krääsän markkinat. Jopa puutarhoissa se näkyy.

Tehdastuotantoa, joita on sitten jokaisella. Tai ulkomailta halpatuontitavaraa, jota on tehty käsityönä mitättömällä palkalla. 

Jokainen käsityöläinen tietää, kuinka kauan menee taiten tehdyssä käsityössä, teetpä sitten mitä tahansa. Tai taidemaalauksessa, piirustuksessa, missä vain taiteen lajissa, jossa on sydän ja tunteet mukana. Joku sentään arvostaa sitä, tiedän.

Joku sentään ostaa myyjäisistä ne käsin tehdyt sukat. Mutta moni vielä katsoo, että kalliit, ja ostaa halpakaupan hyllyltä niitä tusinasukkia. Eikä ajattele, mitä kunnon villalanka maksaa, ja kuinka monta tuntia kudonnassa kuluu.

Silti kudotaan. Siitä myös nautitaan. Silti taiteillaan. Koska siitä nautitaan. Se on elämää.

Kaikkein surullisinta mitä näen käsityömaailmassa, on kirpputorien pöydillä olevat ehkä isoäidin merkkaamat liinat, virkkuutyöt jne. joita ei nykyisessä kodissa enää käytetä. Pilkkahinnasta ne siellä odottaa ostajaansa. Se pöytäliina, jota tehtiin rakkaudella, taidolla ja unelmilla. Se jota pidettiin esillä vain juhlapäivinä. Nyt se makaa kirpputoripöydällä nöyryytettynä. Onneksi edes siellä. Kuinka paljon sellaista tavaraa katoaa kaatopaikalle?

Tämäkin tyyny kutsui minua. Näen, että siinä on virheitä, eri paksuisia lankoja. Mutta mitähän ajatuksia noiden ristipistojen lomaan löytyy? Oli pakko ottaa se mukaan.


Alla olevan pöytäliinan olen säästänyt ja tunnen henkilönkin kuka on tehnyt sen. Tätä pöytäliinaa on käytetty, se on jopa kulunut. Ja edelleen olen sitä käyttänyt Ruusumuorin Aittakahvilassa. Tuo pohjakangas on vanhaa, hyvää puuvillaa. Varastossani näitä on aika montakin. Jopa äitini valmistamia.


Näistä surullisista asioista erään ystäväni kanssa keskustellessa saimmekin hienon idean tulevan kesän ohjelmistoon kahvilassani. Hän kertoi äitinsä käsitöistä. Miltä näyttäisikään kirjaillut ja virkatut pöytäliinat tuolla kukkien joukossa puutarhassani?  Niistä pidän näyttelyn jokin aurinkoinen kesäpäivä, sallin ne päästä estraadille auringonlämpöön ja asiakkaiden silmille nähdä.

Olen lukenut, että joissakin taidenäyttelyissäkin niitä on ollut esillä. Hyvä! Nostetaan arvoon esivanhempiemme käsityötaito!

Se vanha kehräävä rukki....Tarja Lunnas



8 kommenttia:

  1. Hyvä ajatus nostaa esille vanhaa käsityöperinnettä ja käden taitoja.
    Valitettavasti noita vanhoja merkattuja ja valkokirjottuja ja reikäommeltuja aarteita näkee kirpputoreilla myytävän muutamalla eurolla, tosin nykyään harvemmin kuin vielä parikymmentä vuotta sitten. Silloin niistä tehtiin folklore tyylisiä puseroita ja tiedän muutaman päätyneen hääpuvuksikin.

    VastaaPoista
  2. Ihana juttu tuo tuunaaminen! Minäkin valmistin tätini tyynynpäällysjäämistöstä verhot ikkunaan. Niin kauniiksi hän oli käsin brodeerannut ja nimikoinut ne. Eihän sellaista enää tehdä, eikä ole aikaakaan kapioihin. Näinhän tätini oli joskus tehnyt. Päällyslakanat ja tyynyliinat kapioarkkuun. Ja niitähän ei sitten paljoa raskittu edes pitää.

    Nykylakanoita ei takuulla säästy perijöille. Niin heikkoja ne ovat ja osaksi tekokuitua mukana.

    VastaaPoista
  3. Olet löytänyt kauniita käsitöitä, mikä aika niiden tekemiseen onkaan mennyt.

    Minäkin olen tuunaillut; ompelin mummon tekemät pienet pitsiliinat koristetyynyyn. Mummo on aina ajatuksissa:)

    Onneksi nyt on muotia käyttää kaikkea vanhaa, jospa siten ihmiset ymmärtäisivät vanhojen käsitöiden arvon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi tosiaan on tällainen virtaus menossa. Suomalaiset ovat niin taitavia jo yleensäkin, että tästä maasta voisi perustaa käsityöläisyyden tyyssijan! Mutta...

      Poista
  4. Todella hyvä idea. Jokainen joka tekee itse jotakin käsityötä tietää jälkeenpäin kertoa, mitä hän ajatteli tuota sukkaa kutoessa, tai taulua maalatessa. Siitä voi arvioida, mikä ero on liukuhihna ja uniikkituotteen välillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olenhan nähnyt, kuinka taitava on kätesi ja myös siskosi käsi. Meillähän on täällä pian myyjäiset. Voisi sanoa, että käsityötaidon myyjäiset, sillä leivonnaisetkin ovat 'käsin tehtyjä'.

      Poista
  5. Hienoja käsitöitä, hyvä kun ideoita pursuaa. Minullakin on säästössä erilaisia vanhoja käsitöitä, isäni aikoinaan tekemä astiapyyheliina, varmaa jo yli 80 v vanha. Kortteilussa olen huomannut muutamien henkilöiden aliarvotustuksen käsillä tehdylle, tulevat vielä sanomaan että ostavat muutamalla kymmenellä sentillä kortteja, ihan kuin kehuakseen. On onneksi myös niitä jotka arvostavat korttejani. Nytkin korttitehdas käy täysillä muutaman viikon ;-)

    VastaaPoista
  6. Isäsi tekemä? Varmaan koulussa aikoinaan. No se on kyllä arvokas!! Hyvä kun säästät.
    Ajatella, että kun oppilaat joskus näreissään aikoivat vaikka roskiin heittää, niin eihän he ymmärrä, että niissä vanhemmat ja lapsetkin joskus näkevät arvon.

    Koin tuon saman, ehkä sanoisin myös ymmärtämättömyyden, kun eräs mies katseli näyttelyssäni taulujen hintoja. Katseli sitten kirkkain silmin minua ja sanoi, että Aasiassa kun tilaa jonkun kuuluisan taulun kopion, niin saa muutamalla kymmnenellä eurolla. Ja on komia.

    Mitäs siihen voi sanoa!

    VastaaPoista