maanantai 5. marraskuuta 2012

Ruusuja ja kynttilöitä haudalla

Pyhäinpäivä. Kävin haudalla muutama päivä sitten viemässä mieheni haudalle kotometsästä sammalta ja puolukanvarpuja. Tammenlehvistä tein ruusukkeen. Tänään kävin viemässä kynttilöitä. Kaunistahan siellä oli.


Mutta...en ole oikein 'hautuumailla' kulkija. En pelkää tai kammoksu niitä. En oikeastaan tunne siellä mitään. Ehkä silloin kun näen hylätyn haudan, johon ei vuosiin ole koskettu. Siihen haluaisin koskea. Kaupungeissa joskus menin hautausmaalle vain saadakseni olla rauhassa melulta. Kuin olisin puutarhassa kulkenut. Ja kuolleiden puutarhahan se onkin. Tai oikeammin kuolleiden omaisten puutarha.

Ehkä se on kodin perintöä. Kotoa ei kuljettu haudoilla. Hyvin harvoin, kun kaukaisia sukulaisia tuli vierailulle, etsittiin esi-isien hautoja. Vanhempani eivät olleet tällaisen perinteen vaalijoita. Mutta he puhuivat minulle kauniisti vainajista. Oikeastaan he eivät uskoneet heidän 'kuolleen'. Äitini äiti kulki aina hänen rinnallaan, hänen jutuissaan. Hän oli kuollut äitini ollessa 7-vuotias. Äiti kertoi, että ikkunaan ilmestyi valoisa olento, kun hänen äitinsä oli kuollut kotona. 

Ymmärrän, että hauta on paikka, jossa toinen 'kohtaa vainajan'. Juttelee ja muistelee. Minä kohtaan mieheni täällä kotona, en siellä. Mutta tiedän, että moni käy hänen haudallaan. Heidän vuokseen haluan, että hauta olisi nätti. Vaikka kaikki tietävät, että mieheni ei välittänyt liiasta koreilusta.  Hän eli hyvin vaatimattomasti, ei vaatinut ympäristöltään paljoa, ei esineitä. Luonnosta hän välitti. Olen istuttanut ruusun kiven taakse. Toivon, että se kukkii 'hänelle' kauniisti ympäröiden hautakiven. Kuten toivon, että ne kukkivat ensi kesänä täälläkin, hänen kotipoluillaan.

Sittenkin, pyhät miehet ja naiset, läheiset ja rakkaat elävät ihmisen sydämissä, ajatuksissa ja muistoissa aidoimmillaan. Sitä ei hautakivi näytä.

Olen soittanut tämän varmaan ennenin tässä, mutta kun se on niin tosi ja kaunis monella tavalla.
Hectorkin laulaa lohdusta, yhtä kaunis kappale!

2 kommenttia:

  1. Olemme samoilla linjoilla tässä asiassa. Henki on ikuinen eikä sitä tarvitse mennä tapaamaan hautuumaille. Rakas ihminen on vain ajatuksen päässä, missä maailmassa hän sitten kulkeekaan.

    VastaaPoista
  2. Siksi haluaisin lohduttaa yksinäistäkin, hoitamatontakin hautaa, että ei se tarkoita unohdusta. Jossakin on muistot.

    Kun tiedän että hauta symbolisoi myös muistamista ja kunnioittamista. Mutta usein myös pinnallisesti.

    VastaaPoista