sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Juhannusruusu ja Järnefelt

 Lisää Juhannusruususta...ja vähän astrologiaakin.

Syntymäkarttaani kohden löytyy kaksi tärkeää paluuta. Se tarkoittaa sitä, että joku planeetta kiertää tuolla ympärillämme siten, että se on samassa asemassa kuin syntymähetkelläni. Tällainen tapahtuma on kevättä kohden tulossa Rosa-asteroidilla ja Ceres-planetoidilla; Rosa yhtymä Rosa ja Ceres yhtymä Ceres. Rosa muistuttaa talven alla nukkuvasta ruusuista, ja Ceres vahvistaa sisarrakkautta, hedelmällistä luovuutta sekä myös kosketusta Äiti-Maahan.

Eipä siis ihme, jos mielessä jo pyörii ruusut. Poimin tähän Eero Järnefeltin kauniin Juhannusruusumaalauksen. Hän on yksi suomalaisen maisemamaalauksen ja tilannemaalauksen mestari. 


Tässä maalauksessa tietenkin näkyy myös maisema. Lainasin tätä kuvaa eräästä blogista.
Muistelen, että tämä maalaus oli mukana myös Kasvien taide-kirjassa, jonka esittelin tässä.  Ja tarkoitukseni onkin jatkaa vielä kasvitaiteilijoiden esittelyä.

Näkisin, että tämä maalaus on tehty liitupastellityönä. Satoja ja ehkä tuhansia maalauksia on tehty aiheesta juhannusruusu, mutta tämä jotenkin herkisti mieleni, ehkä siksi, että itsekin ihastuin liitupastellityöskentelyyn. 

Eero Järnefältin viimeisin maalaus löytyy kotikaupungistani, Raahen kirkosta, joka viime vuonna juhli 100-vuotispäiviään. Järnefelt maalasi alttaritaulun nimellä 'Heräävä toivo' 1926. Aihe sopi hyvin vanhaan purjevene- ja merenkävijäkaupunkiin. Kuva on Wikipedian sivuilta.


Hyvin kuvaava maalaus tälle kriisitäytteiselle ajalle! Vaahtopäälaineita!  Mutta toivoa on!

Matti Salminen ja Merellä!

7 kommenttia:

  1. Just oli puhetta Helsingin taidenäyttelyistä ja yks niistä on Ateneumissa. Eero Järnefeltin töitä 28.4. asti.
    Kuvisopettajan mielestä aivan liian vähälle huomiolle jäänyt taiteilija verrattuna sen ajan hienostoelämää kuvanneille paljon huomiota saaneille, esim. joku Pariisin puistossa rikkaat ja kauniit päivävarjoineen. Järnefelt kuvasi tavallista kansaa työnsä ääressä,
    pyykillä rannassa ja kaskenpoltossa, rääsyissä, likaisina.
    Pitäs käydäkin hiihtolomalla kulttuurielämyksiä hakemassa ja kokemassa. Leena Luostarisen näyttely vois olla toinen.

    Ja sitten.
    Että sinä aina hötkyilet noitten transiittien kanssa.
    Ceres on nyt 20 Kaksoset.
    Sen paluu on sulla vasta kuukauden päästä about.
    Eikä Rosa asteroidi ees kerkee vielä paluuseen kun lähtee retroamaan, on nyt 12 Skorpioni eikä tavota sun ruusuas ennen retroamistaan. Et silleen. Tarkkuutta astrologiaan.murmur.
    tr Yläsolmu tavottaa sun Rosan ennen kuin sillä on oma paluu.
    osta sillon kimppu ruusuja itelles :)
    Ja ota ne pastellit esille...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, voi kun se etelä on niin kaukana. Samoin olisi Riihimäellä mielenkiintoinen Helene Schjerfbed-näyttely.

      Voi voi, tietenkin minä hötkyilen. Enpäs taas ajatellut, että Ceres liikkuu hitaasti enkä tiennyt että Rosalla on retsot. Kainot pahoittelut karhulle. Totta kai asteroiditkin retroilevat, täytyy uskoa sekin. Ostin muuten tänään tulppaaneja itselle, ihan vaan itsekkyydestä. Pastellit...? Ei ole ateljeeta, kun vintin huoneet on täynnä roinaa. Tässä en viitsi, sillä pastellit pölyää. Ei ole nyt se aika vielä...mutta piirtelemään alan.

      Poista
  2. Se Yläsolmun yhtymä Rosaan menee tuonne kesä-heinäkuulle.
    Saat ap-kartalle Yläsolmun natalin Rosan lukemiin.
    Siitä kvinkunssi Pallakselle. Historia tuntee Rautarouvan niin oisitko sinä sitten Ruusurouva :)

    Hitaasti muuttuu tuon solmuakselin lukemat vai tuntuuks se vaan siltä?
    Bongasin sieltä samalla solmun yhtymän omalle Venukselle maaliskuun lopulle.
    Niihin aikoihin vaihtaa myös proge Venus merkkiä Jousimieheen.
    Mielenkiintoista.
    Hyvä kun yllytät suurpiirteisyydelläsi tutkailemaan näitä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kun pitäs tutustua noihin solmuihinkin enemmän. Luovuutta tuolla puutarhassakin tullaan tarttemaan aika lailla kesäkuulle. Häkellyttää joskus, kun ihmiset puhuttelee minua 'ruusumuorina'. se kai passaa tälle tätille.

      Hitautta saa ollakin nyt... Muistan, että joskus kerroit Rosan kierrosta.
      Hyvä kun ärsyttävyydelläkin on hyviä pointeja! Ole hyvä! Jospa sinulla tulee sydämensykkeitä, sellaisia mukavia maaliskuun lopulle.

      No, joka tapauksessa Rosa on jälleen Skorpionissa, huoneessa 11 ja kutsuu jälleen luokseen tavalla tai toisella. Nettiä selaillessa huomasin, että Loviisan kaupungissa vietetään Ruusun aikaa joka kesä.

      Poista
  3. Niin ja tähän aikaan sopii ruusut,
    Rosa 12 Skorpioni saa kolmiota Kalojen Marsilta 12 asteesta.
    Ja sun Kuu unelmoi ja taiteilee Neptunuksen väriaalloilla,
    aika tarkasti näinä päivinä.Minuuteilleen.
    Itellä Neptunuksen neliö nousulle.
    Eli sun Kuu on neliössä mun nousulle.
    Sinä meet mutulla ja mun jouskarinousu ojentaa..:)
    ja samalla mä opin ite.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi on, että usein keskittymällä jonkun toisen karttaan, oppii omastakin kartasta jotain uutta.

      Neptunuksen väriaallot... ilmankos kaivoin vanhan kirjan esille ja siihen aion ensi yönä keskittyä, kirja vuodelta 1982 'Kohtaamisia, Edith Södergran ja Helene Schjerfbeck. Tuut kuulemaan...

      Kiitos Rosan ja Marsin kolmiosta! Ilmankos.

      Poista
  4. Invitation - inglês
    I'm Brazilian.
    Spent reading here, and visit his blog.
    I also have one, only much simpler.
    I'm inviting you to visit me, and if possible follow together for them and with them. I always liked to write, expose and share my ideas with people, regardless of class Social, Religious Creed, the Sexual Orientation, or, of Ethnicity.
    To me, what will interest is our exchange of ideas, and, thoughts.
    I'm there in my space Simpleton, waiting for you.
    And I'm already following your blog.
    Strength, Peace, Friendship and Happiness
    For you, a hug from Brazil.
    www.josemariacosta.com

    VastaaPoista

Olen iloinen kommenteista!