Rakastettu Helene!

Usealle on varmaan tuttua se, miten läheiseksi tulee joku taiteilija tai muu tunnettu henkilö, kun on nähnyt hänen näyttelynsä, käynyt hänen haudallaan, omistanut hänen kirjansa tai on kulkenut hänen asuinsijojaan.

Yksi tällainen taiteilija minulle on Helene Schjerfbeck, tämän päivän suomalaisten rakastettu taidemaalari. Minä tutustuin häneen 40 vuotta sitten opiskellessani Hyvinkään Taidekoulussa. Kuljin usein ohi sitä kujaa, jonka varrella hän oli äitinsä kanssa viettänyt elämäänsä. Luin jo silloin läpi kaikki kirjat mitä hänestä oli kirjoitettu. Ihaillen katselin hänen töitänsä ja tutustuin hänen tekniikkaansa. Hänellähän oli mielenkiintoinen tapa jopa hioa hiekkapaperilla(?) töitään, niin että maalauksessa kangas kuulsi värien läpi. Maalaukseen tuli omintakeista eloisuutta ja ilmavuutta. Hänen elinaikanaan monet pitivät hänen töitään luonnoksina.

Tässä blogissani ajan mukaan päätin sinutella eli kutsua etunimeltä. Sukunimi on niin vaikea kirjoittaa.

 Kun taiteilijoista tähän blogiini kirjoittelen, en voi ohittaa Heleneä, vaikka hän ei varsinaisesti ollut mikään kukkamaalari. Niitäkin löytyy, kuten tässä herkkä asetelma ’Anemoneja’, maalattu 1909. Kuva on lainattu tähän Riihimäen kaupungin sivuilta, jossa Helene on esillä Taidemuseossa parasta aikaa. 

Tällä hetkellä omistan häneltä vain yhden kirjan. Sekin on omistettu yhteisesti runoilija Edith Södergranille ja Helenille nimeltään ’Kohtaamisia’. Kerrotaan, että he eivät ehkä koskaan tavanneet, mutta tiesivät toistensa töistä. Södergranin suuria innoittajia olivat mm. filosofi Nietzche ja Rudolf Steiner. Myös Edith runoillaan kuten Helene kuvataiteillaan kyseenalaistivat silloiset valtavirrat ja tekivät vain omaansa. Molemmat olivat vaatimattomia, mutta hyvin itsetietoisia. Kun Helenelle tarjottiin kerran yhteisnäyttelyä Ellen Thesflefin kanssa, oli hän sanonut: ”Mieluummin huomaamaton paikka väkijoukossa, kuin edustava paikka sen nojalla, että on tehnyt jotakin, vaikka on nainen.”  Edith oli ilmaissut eräässä kokoelmansa esilauseissa näin: ” Ei ole minun asiani tehdä itseäni pienemmäksi kuin olen.”

Nyt loppuun sopii Edithin runo:

” Ihmeellinen meri

Kummalliset kalat liukuvat syvyydessä,

tuntemattomat kukat loistavat rannalla,

olen nähnyt punaista ja keltaista ja kaikki toiset värit  –

mutta ihana meri on vaarallisin nähdä.

se herättää tulevien seikkailujen janon:

mitä on tapahtunut sadussa, on tapahtuva minullekin.”