lauantai 16. helmikuuta 2013

Ruusukansion aloittaminen

Olen pitkään miettinyt, miten nimeän ruusupensaani. Nyt kun niiden lukumäärä kasvaa kesä kesältä, voin unohtaa itsekin, mikä on mikä.

Olen katsellut muiden kyltityksiä. Usein ne ovat piilossa piikkisten oksien lomassa. Usein aurinko ja sade on paahtaneet ne niin, että nimi ei ole enää selvä. Olen keskustellut puutarhureidenkin kanssa tästä. Ajattelin ensin, että numeroin ruusuni ja teen pienen kartan. Mutta sain kuulla, että kyllä nimikyltti suomen- ja latinankieleisen nimen kanssa täytyy olla. Joten teen pieniä lappuja oksiin sitoen, ainakin näin alussa. 

Mielestäni se ei riitä. Sillä kuitenkin joudun esittelemään niitä enemmän, sitä mistä ne ovat ja niiden taustaa.

Siksipä päätin tehdä pienen ruusukansion, josta jokainen voi lukea enemmän tietoa haluamastaan ruusulajikkeesta. Tietenkin on mielessä painettu ruusuvihkonen, mutta se saa vielä odottaa ainakin seuraavaa kesää. Ja tottakai haluan käyttää siihen kirjoitus- ja kädentaitojani.

Tähän esitän tällaisen tarinatavan tuoda ruusua esille. Kuvani ja tarinani Juhannusruususta, taigarunouttakin :

 
Juhannusruusu oli pihan keskeisellä paikalla tuomen edessä suoraan etelään ja hymyilemässä pihan yli kulkeville, siellä ahertaville ja leikkiville. Äiti sitä hoivasi rakkaudella, iloitsi siitä. Isä soittajaystävineen sen edessä soitteli valsseja ja tangoja kauniin kesätaivaan alla. Naapurin lehmät sitä tulivat kuuntelemaan kaulat pitkällä aituuksessaan. Ja me sisarukset olimme hiljaa nurmella kukkaseppelettä sitoen. Äiti toi pihalle pöydän ja siihen päiväkahvit, mehua ja tuoretta pullaa.

Kaikki se kuuluu suomalaiseen kesään. Juhannusruusu, Rosa pimpinellifolia ’Plena’, Suomen valkoinen ruusu, kuten sitä muissa maissa kutsutaan.

Vaivatta se on kasvanut Ruusumuorin pihassakin, kukittanut aidanvierustat, sirotellut itseään kivien koloihin, täyttänyt maakellarin katon ja nyt suojelee tuulelta savusaunan vieressä. Jos se saa rauhassa kasvaa ilman liikoja vaivakasveja ja tuholaisia, liialta sateelta ja ilman suurempaa hoitoa, se kukoistaa keskikesän heleimmän hetken. Noin viiden vuoden välein sen voi leikata alas tai vuosittain karsia vanhoja oksia pois. Ainoa vaiva sillä on se, että se pyrkii valloittamaan maailmaa juuristollaan.


Valo valkoinen
kukinnossasi.
Piikki ja kipu.
Askel takaisin.
- Hymy sinulle,
rauha minulle!

Haaveillen kesään! Kesän tango ja Taisto Tuomi.

2 kommenttia:

  1. Oi miten kauniisti kirjoitit juhannusruususta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, sekavaa tekstiä. Korjailin sitä. Olen huomannut, että blogiareena on hurjan hyvää harjoittelua kirjoittamiselle. Jotenkin blogit ovat enemmän objektiivisesti nähtävillä, kun ne ovat netissä, ja kritiikki välillä kohoaa.

      Vaikka ei blogin tarkoitus varmaan ole se. Mutta sekin!

      Poista