Miten tehdään sammalsohva?

Olen tehnyt sammalsohvan. Mutta en tiedä yhtään miten se tehdään. Miten se siis tehdään? Kokeilin tällaista systeemia:

Ensin raahasin navetan vintiltä tällaisen särkyneen hetekan puoliskon. 

Sitten vähän nikkaroin, tein sille toisen päädyn ja sivulaudoitukset. Ajatukseni olikin ensin tehdä siitä vähän kompostimallinen laatikko, jota aloin täyttämään kaikella laholla laudoilla (vanha aitanlattia) ja kaikesta oksasta, melkein jo lahoista pajunvarsista ja kaikella lahoavalla moskalla. Multaa  vain väliin. Eli tuohon päälle voisi rakentaa myöhemmin kukkapenkin. Siis kohopenkki?

Olin navettaan viime syksynä kerännyt sähkölinjan alle kaadettuja pajuja, joita nyt liotin pikkulammaessani. Ajattelin, että teenkin siitä 'sohvan'. Käytin vähän samaa sitomiskaavaa kuin pajuaidassanikin. Ruohokin alkoi viheriöimaan sitä mukaa kun sohva valmistui.

Sivelin vanhat laudat jugurtilla siitä syystä, että kuvittelin sammaleen saavan siihen hyvää kasvualustaa. En tiedä. Olin kysellyt naapurin metsänomistajalta, jos saisin ottaa sammalta hänen metsästään, joten siellä kävin kottikärryineni. Löysin niin kaunista karhunsammalta, että ajattelin kokeilla sitä ensin. Voi kun se olikin ihanan pörhöstä, kasvoi vanamoa ja puolukkaa ja ties mitä mukana! 

Huomasin sitten aika venkeän ilmiön. Sammalhan meni aivan suppuun auringolla, mutta kun sitä kasteli, se pörhisteli heti itsensä. Sitä en tiedä miten se asettuu kasvamaan tuohon. Saako se juuriaan sinne lautojen väliin sinne missä on multa. Ja miten käy, kun laudat ja puut siellä sisällä alkavat lahotessaan alentua? Ja alkaako sohvan päällyslaudat lahota sopivasti, jotta siinä kasvaisi sammal? En tiedä mitä sohvan kanssa tapahtuu. Mutta märällä säällä sitä voi ihailla ja kuivalla säällä siihen voi aivan turvallisesti istahtaa.

Siis tässä kaunis sammalsohvani! Olkaa hyvä ja istukaa. Sohvan edessä on hevosenkengän muotoinen kivinen ruusupolku, jonka keskelle olen viime syksynä istuttanut 8 eri rugosalajia. Ne ovat vielä pieniä, mutta terhakoita. Ihan Ritausmaa myöten ne selvisivät hyvin talvesta.

Kauniina päivänä tässä voisi ihan kivasti juoda kahvet! 

Mutta tulevat vuodet näyttävät, mitä sohvalla saattaakaan istua joskus. Ehkä kukkasia?

Olen kansanpelimannin tytär. Siksi tähän Kesän tullessa ja Konsta Jylhä.

Saanko esitellä, sen oikean Metsätontun!

Kukas sieltä Ruusumuorin kahvilan ikkunasta kurkistaakaan. Ei kai vain ole itse Metsätonttu?

 

Metsätonttu: - Kyllä vain. Mikäs tämä Ruusumuori oikein onkaan?

Minä: - No se nyt on sellainen muori, joka kahvia keittelee ja pullia paistelee. Mutta mikä on Metsätonttu?

Metsätonttu: - Luulen, että olen se Ruusumuorin ujompi, vähän piilossa olevampi versio. Vaikka itsetuntoa on minullakin. Hoitelen tuota puutarhaa, mutta en minä mikään oikea puutarhuri ole. Joskus onnistun, joskus menee täysin pieleen. Enkä ole mikään pikkutarkka. Olen luonnon olento ja kaikkien kukkien pitää saada kukkia.

Minä: - No ei se Ruusumuori sen kummempi. Luulee osaavansa, mutta välillä saattaa pullat palaa uunissa. Mukava nähdä sinua kuitenkin.

Metsätonttu: - Voisin vähän esitellä sinulle tätä puutarhaa. Tässä on muuten minun hyvä ystäväni,

Metsäkauris. Tämä nyt on vaan symbolina tässä. Kyllä niitä ihan oikeastikin kulkee metsissä ja joskus hypähtelee tässä pihallakin. 

- Ja onhan meitä tonttuja tässä vaikka millä mitalla.

Tässä on oikein tonttujen tonttu, tämä isompi kivi. Se on tonttukivi ja markkeeraa maskuliinista voimaa. Vieressä on sitten feminiininen vastike, heh.

Ja puutarhatonttu tässä tämä pienin.

- Hm....mutta minä olen vikkelin!

 - Ja tuossa savusaunalla asuu tietenkin sitten ystäväni saunatonttu, mutta se kaveri vasta arka on. Harvoin sitä näkee. Joskus saunan lämmityksen päälle lauteilla kuorsaa.

- Viimeksi hän valitteli, että kun on kylmää. Saunaa lämmitetään vissiin harvemmin.

- Tästä pöydästä minä en oikein tykkää. On niin julmetun näköinen. Ruusumuori tykkäs, että tämä vanha paisuntakattila toimisi vähän niinkuin pöytänä. Ja kun se on punainen, niin teki siitä leppäkertun.

Liekö tämän ääressä moni on uskaltanut kahviansa juodakaan?

Minä: - Hei, johan paikan löysit! Sinä voisit vähän auttaa minua ja halkoa nuo pölkyt, mitkä jäivät pojiltani vähän kesken.

Metsätonttu: - Eihän sitä tiedä, jos joku päivä yllätänkin. Osaan käyttää kyllä sahaa aika hyvin, mutta en ole tohtinut vielä kirveeseen tarttua.

- Minulla on vähän toisenlaiseen hommaan nämä kädet. Kun rupesin tuota ruusutarhaa väsäämään.

- Nyt näytän mitä viimeksi olen väsännyt, katsohan. Tässä on mukava ottaa päiväunet! Tämä on nimittäin 'sammalsohva'!

- Vaikka en minä tiedä mikä tästä vielä tulee. Joskus ehkä kukkapenkki.

Minä: - Mitäs sinä tahtoisit nyt, kun noin odottavan näköisenä siinä istut? Ruusumuorilla on muuten aika hiljaista. Ihmisiä palelee eikä niillä ole noin lämmintä villapaitaa päällä kuten sinulla.

Metsätonttu: - Kerropa sille Ruusumuorille, että toisi kuumaa pakuriteetä. Jos se auttaisi noihin suonenvetoihin ja reisien kolotukseen.

- Puutarhatyö, varsinkin lapiotyö on raskasta. Ja nälkäkin minulla on. Yksi pulla tai kakunpala ei riitä. Tuo kaksi, kiitos!

Metsätonttu: - Enkös ole rakentajanakin aikamoinen? Tämä Onni-ruusu kasvaa niin kauheaa vauhtia, että tarvitsee kunnon asunnon. Ei heti seinät kaadu.

- Ja ikkunoista on ruusujenkin mukava kurkistella!

Ruusunpesä tai siis ruusun talo. Mutta minä annoin nimeksi Onnentupa.

Minä: - Muuten, oli kyllä ihan sattuma, että sinut tapasin. En tiennyt, että kun Ruusumuori kutsuu erään huopataiteilijan (Kaarina Sarviranta) töitä kahvilaansa esille, niin silloin sinäkin siihen tupsahdit. Aivan säikähdin, kun sinut siinä kahvilan kaapin päällä näin.

Metsätonttu: - No johan oli minun aika oikeasti tulla.

Metsätonttu: - Näissä kivissä on kuitenkin ollut suurin ja oikeastaan hupaisinkin työ. Kiviä kun kannoin pitkin metsiä ja mantuja, kauempaakin. 

- Tässä on mukava tepsutella. Ei kastu tossut kuten märässä ruohikossa.Tosin routa nostaa kiviä väliin ylös ja laskee väliin alas. Mutta polku on sellainen, ei se mitään asfalttia ole, eikä koskaan suora. 

- Noihin tulppaaneihin ihastuin kyllä kovasti. Laitan niitä lisää joka syksy. Samaan tahtiin kuin ruusujakin.

-Nyt pitäisi löytää joku mukava kolo nukkumapaikaksi...

- Tässä on  hyvä tuoksu, oikein unettavan mukava.

Hyvää kesäyötä!

Hyvin hiljaa....

Ps. Tämä tonttu on oman kyläläisen Kaarina Sarvirannan luoma, kuten monet muutkin tontun ystävät ja on tullut vieraaksi Ruusumuorin Kesäkahvilaan. Iloisesti tervetullut onkin!

Ennen näkemätöntä!

Johan on kevät! Ensin kylmää, sitten hellekausi ja lämpötilan pudotus yhtäkkiä 20 astetta alaspäin!

Koivu kukkii aivan kamalasti. Niitä norkkoja riittää nyt tuulen ja sateen jälkeen pihan peitolta. Ehkä parempi näin, sillä se siitepöly sotkee joka paikan. Mutta en ole koskaan ennen joutunut niitä haravoimaan kuin koivun lehtiä ikään. Olin minä ihmeissäni. Pari kottikärryllistä kannoin kompostiin. Tykkääköhän komposti niistä?

Kävin metsäretkellä etsimässä huhtasieniä, minkä sellaisen löysin jo omalta pihaltani. Ajattelin että sielläkin, vanhojen raitojen juurella, kuten kerran löysin. En löytänyt ainuttakaan. Mutta naapurin pihalla näin tällaisen ilmestyksen:

Jee!! Milloinkahan pääsen lähimetsiin safariajelulle?

Tämän olen nähnyt sitten ennenkin, mutta taas tuli aikavoitto. Yleensä täällä kukkii omenapuu juhannuksen aikaan. Mikä juhannus nyt on? Maailma on kyllä sekaisin. Onkohan ne Maan navat vähän keikahdelleet?

Ja arvatkaa, kuinka paljon kukkia tuleekaan kärhöön nimeltänsä White Swan?

Se tykkäsi kovasti liiterin lämpimästä seinästä ja vanhasta joustinpatjan rautaosasta.

Hyvää kesää! toivoo Metsätonttu

Pienet joutsenet!

Kolmas traktori toden sanoo!

Kuten jo viime syksynä todettiin, niin istuttaa ruusu, siihen menee ehkä kolme tuntia. Mutta repiä vanhat syvälle juurtuneet ruusupensaat irti! Siihen menee toista vuotta näköjään! Tai ainakin kolmen traktorin ja monen ihmisen verran työtä.

Tässä yritettiin ensin naapurin pikku traktorilla ja kauhalla, jopa liinan kanssa vetää noita pensaita irti. Tänä keväänä tuli siihen toinen naapuri vähän isommalla kauhalla ja yritti. Pintaa ruopasi ja rattaat jauhoivat saunapihan upoksiin. Ei auttanut. Tosin routakin oli vielä esteenä.

Mutta sitten tuli sellainen vehje, että oksat pois!! Todellakin. Nimittäin satuin olemaan kotona, kun tuohon pellolle tuli traktori kaivamaan ojia. Kiiruhdin toiveikkaana paikalle, että jos ja voisko, ja mitä se maksais jne. - Höh, ei mitään, eihän siihen mene kuin minuutti, kun tuossa ohimennen kaappaan ne kauhaani.

Ja niin se tapahtui! Se oli onnen päiväni! Olin surrut jo kamalasti, miten huonolla selälläni kiskon juuria. Siinähän menisi koko kesä!

Kyllä koneet ovat ihmeellisiä! Täytyy nostaa hattua ja kumartaa!

Noin se nappas pensaista kiinni ja nosti pois. Nyt olen istuttanut siihen kauniisti kaksi pilvikirsikkaa ja ystävältä lahjoitetun lumipalloheisipensaan. Tosin jälkihommia ja tasoittamista löytyy vielä tarpeeksi minullekin. Tuohon eteen haaveilen uutta grillipaikkaa. Saas nähdä, joko tänä kesänä?

Annetaan Loirille vuoro; Laivat puuta, miehet rautaa!

Energiasyöppöjä puutarhassani!

Blogissa Rikkaruohoelämää Between kertoi puutarhahuolistaan ja siinä sivussa muutkin. Hyvä aihe!

Minäkin. 

Maailma muuttuu. Luonto muuttuu. Sielläkin on siirtolaisia, pakolaisia, valloittajia vai miksi niitä nyt voisi kutsua. Loisia! Viemässä energiaa niiltä, joita haluaa kasvattaa, joille maan tarkoittaa.

Kun muistelen lapsuutta, jolloin minuakin vähän niin kuin pakotettiin leikkieni keskeltä sinne vihannesmaahan, perunamaalle ja mansikkamaalle, välillä kukkapenkkeihinkin perkkaamaan ja möyhentämään, niin muistan hyvin myös millaisia rikkaruohoja nyhdin. Oli juolasta, saviheinää, vesiheinää ja juolasta, juolasta, jonka valkoisia juuria sai perkata mullan seasta.

Mutta...en minä silloin nähnyt pelloilla esimerkiksi valvattia tai vuohenputkia. Mistä ihmeestä ne ovat ilmestyneet?!

Ne tulevat salamatkustajina, kun tuodaan etelästä tai muualta kukantaimia. Tiedän melkein hilikulleen, mistä tähänkin pihaan ovat tulleet esim. vuohenputki ja valvatti. Samperi!! Pikku pätkä juurta riittää yhtenä kesänä ja muutamassa vuodessa se on vallannut pihan.

Sanotaan, että sitä mitä löytyy pihalta, sitä kehosi tarvitsee. Kyllä sekin on totta. Nokkosta nyhdän talvenkin tarpeeseen ja vuohenputkiteetä keitän joskus. Mutta liikaa löytyy nokkosta kiusaksi asti. Juolaan ja valvatin vuoksi laitoimme aikoinaan perunapellon kesannolle. Siihen se jäi, kun perunoita sai kaupastakin, ja väkiä oli vähemmän. Nyt istutan siihen ruusuja. Syvemmällä, noin 20 sentin päässä kaivamalla tulee vastaan sininen savimaa. Toivon, että sieltä ruusuni löytävät kosteuden ja ravinnon.

Tämä maa on saarien ympärillä olevaa vanhaa merenpohjaa. Se on hiekansekaista, muhevaa ja hyvää maata. Mutta myös liian hapanta. Sillä kun meri häipyi, se jätti laaksoihin soita. Kukkamaissani viihtyy aivan liian hyvin suolaheinä ja peltokorte, vaikka kuinka kalkitsen. Näköjään ikuinen riesa.

Toinen hapan maan riesa voisi olla nurmikolla oleva sammal. Kuitenkin vähän ihmettelen, miksi sen pitäisi olla riesa. Minusta se on ihanan pehmeää kävellä. Ja vaikka sitä on, niin on kyllä nurmiruohoakin, aina vain hikeen asti leikata. Joten nurmikkoani en sure. Vanha maalaispiha saa olla sammaleinen. Tämän jutun käännän vielä positiiviseksi itselleni. Kerron siitä myöhemmin.

Olen nähnyt mitä on savimaa ja mitä on kivikkoinen maa. Joten kuitenkin minun pitäisi olla tyytyväinen tähän mitä on. Nyt kun kompostorini on alkanut toimimaan, ehkä se auttaa, kun taas kukkapenkkejäni käännän ja möyhennän sitä kompostimullan kanssa. 

Kiitos maa siitäkin mitä annat!  Ei rikkaruohokaan kasva köyhässä maassa.

Tämä on hieno! Apocalyptica ja Vuoren Kuningas!

Tarjanruusu - mielikuvitus lentää!

Olen ilolla seurannut joidenkin ruusujen mahtipontista kasvua. Nähtävästi juuret ovat löytäneet syvältä ravinteita savensekaisesta mullasta. Uudet varret ovat voimakkaita ja kurottavat korkeuksiin. 

Yksi tällainen, Tarjanruusu, kurkottelee päätänsä muutaman suuren kiven lomasta, missä sillä on varmasti turvallista ja lämmintä olla, kun kevätaurinko alkaa porottelemaan. Mutta kuinka surkea oli alku. Minullakin oli silloin surkea päivä, kun löysin yhden surkean näköisen ruusuntaimen vähän hyljätyn näköisenä erään rautakaupan oven pielestä. Sen kyljessä roikkui alennuslappua, mutta ei ollut kelvannut enää kenellekään.

Minä hellyn tuollaisiin reppanoihin Kaappasin sen kainalooni ja ilokseni huomasin omistavani ruusuntaimen nimeltä Tarja Halonen. Tutkin ruusun alkuperää ja löysin itseni jälleen Bengt Schalinin puutarhasta. Hänestä olen kirjoitellut aikaisemminkin. Ruusu on sieltä löydetty tuntemattomana ja nimeämättömänä ruusuna. Hoidossani se alkoi voimistua ja ehti jopa tehdä pari kukkaa samana kesänä. Kun siitä ei tiedetä enempää, niin minullahan mielikuvitusta riittää. Keksin tarinan:

" Vielä vanhemmilla päivillään Bengtin sydän kerran lämpeni. Hän oli tavannut aivan ihastuttavan rouvasihmisen, joka oli vieraillut hänen pihassaan. Bengt oli saanut niin paljon kehuja ruusuistaan ja puutarhastaan, että uni ei meinannut tulla yöllä. Arvokas rouva (nimeä ei tässä tohdi kertoa, ei Bengt itsekään) oli hyvin tietoinen hänen palkinnoistaan ja arvostuksesta ulkomaita myöten. Mistä hän olikaan tuon kaiken ottanut selvää? Miehen pää oli aivan pökkyrässä saamastaan huomiosta. Rouva tulisi pian uudestaan katsomaan niitä ruusuja, jotka eivät vielä olleet aukaiseet kukkia. Niin tapahtuikin. He istuivat sherrylasin ääressä puutarhassa monta tuntia, eikä useinkaan Bengt ollut sellaisessa keskustelussa viihtynyt niin hyvin. Hän oli kuin uudesti syntynyt!

Tälle ystävyydelle tarvittaisiin ihan oma ruusulajinsa. Niinpä Bengt vielä vanhoina päivinään innostui risteyttämään uutta ruusua. Hän teki tarkkaa työtä. Hän halusi luoda aivan uuden lajin, upean ja kauniin, ja hän voisi antaa sille arvokkaan rouvan nimen. Hän voisi lahjoittaa sen kasvamaan hänen puutarhaansa. 

Pari vuotta meni. Alkuihastus kuitenkin alkoi hiipumaan, sillä Bengt huomasi, että arvon rouva kujerteli yhtä innokkaasti muidenkin nimekkäitten miesten kanssa. Ja kerran hän kuuli erehdyksessä keskustelun, missä rouva mainitsi hänen nimensä ja nauroi. 

Bengt oli muutenkin ollut allapäin monesta huolesta ja vatsatauti vaivasi häntä. Hän katseli kehittämäänsä ruusua surullisena. Ei se kummosempi ollut, ei sellainen kuin hän siitä halusi. Eikä hän sitä arvon rouvalle antaisi, ei nimeäkään. 

Ruusu unohtui ilman suurempaa huomiota tai  kunniaa. Mutta ruusu itse ei surrut sitä. Se raivasi elintilaa puutarhassa ja alkoi kukoistaa. Sen luoja itse ei jaksanut enää kiinnostua ruusujen jalostuksesta. Hän oli viimeisinä vuosinaan enemmänkin innostunut alppiruusuista. Joten tämä ihastuksesta ja naisen hurmiosta syntynyt ruusu jäi vähän oman onnensa nojaan. Kaikissa taisteluissa yleensä ruusu on voittaja, kuten tämäkin laji. 

Kun se myöhemmin löydettiin, eikä sen risteytyksestä ollut enempää tietoa, ja kun ruusu katsottiin kuitenkin kauniiksi ja omansa arvoiseksi, sille annettiin nimi Suomen presidentin mukaan: Tarja Halonen. Tiedä häntä, olisiko Bengt ihastunut Tarjaan, mutta puutarha varmaankin olisi ollut heille yhteinen aihe. Olihan Tarja Halosella puutarhapalsta jo nuorena tyttösenä kaupungin laitamilla."

Vanha kaunis mies - Jippu laulaa kauniisti

Onnentupa

Kuka tietää mikä tai mitä on 'Onnentupa'? Netistä löytyi niitä jos minkäkilaisia; ravintolaa, lastentarhaa, hoitokotia ja kahvilakin esimerkiksi.

Minulle Onnentupa on satukirja. Pienille oppilailleni luin ja luetutin suomalaista  Martti Haavion satukirjaa 'Onnentupa', jossa kerrottiin Kissa Kirnauksesta ja Porjas Urheasta jne. Kirjan juoni oli etsiä kaunis ja kova äänisin laulaja. Kukkohan se oli. Tässä kirjassa kerrottiin myös sadusta 'Onnentupa', mutta siitä en paljoa muista.

Mutta... kun minulla on ruusu nimeltä Onni, halusin rakentaa sille ehdottomasti Onnentuvan. Olen suunnitellut sitä jo parin vuoden ajan. Ehkä ajatus lähti alkujaan siitä, kun eräs ruusuihminen näki, miten olin tukenut heppasilla muovijutuilla onnenruusuni. Hän nauroi ja sanoi: - Odotapas kun tuo ruusu kasvaa, niin nuo eivät tue mitään.

Minä siihen puolustauduin: - No odotahan. Minulla on vahvoja heinäseipäitä.

Nyt olen ystäväni avustamana rakentanut niistä heinäseipäistä onnenruusulle kunnon tuen. Junttasin maahan pesässä poltetut heinäseipään päät (eivät laho niin helposti) ja sahasin lahjoituksena saamiani harmaantuneit laudanpätkiä siihen ikkunoiksi. Siis minä kuvittelen, että ruusuni kurkistelee noista ikkunoista hyvinkin iloisena vielä korkeutta kasvaessaan. Tietenkin se pursuilee seinien lävitse sieltä täältä ja on tarkoituskin. Itse tykkään, että tuo tupa on ihan söpö. 

Kauniin harmaja tupa!

Siitä on ruusun mukava kurkistella pihan tapahtumia. Toivon että se hassuudessaan on myös tukeva.

Eihän se ihan yhtä tiivis ja jämerä ole kuin Porsas Urhean valmistama, mutta eiköhän se muutaman vuoden kestä.

Tähän sopinee 'humppa-humppa-hei!

Arkikuva 5/5: Lepohetki!

Yleensä en osaa päivänokosia ottaa, mutta nytpä laitoin pitkäkseni.

Kunnostin nimittäin yhden ukkoni vanhoista hetekoista, oikein tammilautaa, mutta rikki oli. Navetan vintiltä sen haalasin alas.  Noh, eihän tuo oikein hääviltä näytä nytkään, kun käytin siihen noita kahvila-aitan vanhoja lattialautoja. Mutta vieteri on vielä oikein hyvä, sopivasti notkollaan ja narahtelee. Ilma on lämmin, ja kevät tuoksuu.

Uni vain ei tullut, kun on niin monta rautaa tulessa.

Tästä sängystä pitäisi syntyä 'sammalsohva'. Täh? Älkää kysykö! En minäkään tiedä mikä se on, mutta sellainen vain tuli päähäni. Antakaa vinkkejä, jos joku tietää. Ruusupolun lenkin päähän sen teen. Siinä on mukava katsella, kun rugosaruusut alkavat kasvamaan.

Hullua hommaa, sano entinen akka, mutta kutkuttavan jännittävää!

Siitä tuli tällainen:

Hallelujah, Leonard Cohen!

Arkikuva 4/5: Uusittu aitan lattia!

Kyllähän sitä räplättiin ja pengottiin lattia ja lattian alusta pohjamultia myöten. Suunniteltiin ja laskeskeltiin, koottiin niistä tarpeista mitä löytyi, omista tarpeista ja naapurin tarpeista. Varsinkin sieltä naapurin varastoista löytyi melkein kaikki tarvittava. Ihme paikka!

Ja ihmeteltiin, että lattia oli kaikki ne vuodet, varsinkin viimeisimmät vuodet kestänyt. Muurauksesta löytyi signeeraus: E.K ja A.K 1962. Isä ja poika perustan silloin olivat muuranneet. Nyt se perusta oli painunut syvälle maahan ja lahottanut kaiken lattian.

Kyseessä on nyt Aittakahvilani, jossa jo ehdin palvella kahvilavieraita kahden vuoden ajan. Ihmetellä pitää, että lattia on kestänyt; 20-päisen porukankin kerralla istua ja jopa yhdet tanssitkin siellä. Nyt on lattia ja sen pohja niin hyvä, että kestää toiset 60 vuotta tuplaten!

Sille tässä skoolataan! Ihan kunniakkaasti. Hyvin tehty!

Fanfaari tavalliselle ihmiselle!!! Aaron Copland

Arkikuva 3/5: Savua elvytykseen!

No on tämä laitaa! Arjesta pitää kirjoittaa, ja minulla monta ruusutarinaa kirjoittamatta...

Mutta kun kaikkeen menee mukaan. Tämä arkikuva on tänään otettu ja tällaiselta näytti maailmani tuonne etelään päin:

Maamies nimittäin oli ihmeissään pitkästä lämpimästä syksystä, kun rehua olisi saanut jo niittää kolmannenkin kerran ja mihin sellaisen rehun kanssa, jos sitä on liialti. Joten heinää oli jäänyt lämpimän syksyn jälkeen niin pitkästi, että katsoivat parhaaksi polttaa sitä. 

Soitinkin ja kysyin tarvitaanko lisäapua, mutta kertoivat selvinneensä. Hyvin he aloittivat tuulen alapuolelta ja pelto paloi aika nopeasti mustaksi tuhkaksi ravitsemaan uutta satoa.

Sain ystävältäni Miriltä vinkin kauniista kappaleesta, joten soitanpas sen nyt tässä. Kiitos Miri!

Amadeus ja Vain rakkaus! Maamies maata rakastaa...jotakin ihminen aina rakastaa!

Arkikuva 2/5: Mannaa taivaalta!

Ihmeellinen on ollut tämä talvi ja tämä kevät! Minkälainen kesä sitten?

Pihaharavointi on suoritettu huhtikuun aikana. Usein tähtäimessä on ollut helatorstai. Kun siihen mennessä olen saanut pihani haravoitua, on kesän ollut hyvä tulla. Nyt ilmasto on lämmennyt aivan äkkiä parissa kymmenessä vuodessa!

Nyt tuli tosin takapakkia yöpakkasista, kuin vanhan kevään tapaan.

Hauskaa työtä tuo yöpakkanen tekee. Kuten kuvassa:

Ja pehmeässä raesateessa tein tänään päivälläkin töitä erästä kukkapenkkiä kääntämällä. Routa alkaa sulaa pikkuhiljaa.

Linnut ovat tulleet aikaisin, jopa pääskysiä täällä pohjolassa jo nähty. Tarkenevatkohan?!

Ranttaliksi pisti lintujen kanssa naapurin Raakelkin!

Tarina metsämökin ruususta

Vien tarinani aikaan 100 vuotta taaksepäin. Silloinkin oli mökkien, talojen, kartanoiden pihoilla rakastettuja ruusuja. Silloin ne vasta rakastettuja olivatkin! Ja varsinkin pienten mökkien pihoissa. On olemassa ruusu nimeltä 'mökinruusu'. Se on metsäruusun kerrannaiskukkainen lajike (Rosa Foecundissima) ja sitä löytyy vieläkin maaseudun vanhoista pihoista. Sillä on pienet, mutta herttaisesti kerrotut vaaleanpunaiset kukat. Se kukkii kesäkuun lopulla tai heinäkuun alussa, ja kukinta kestää pitempään kuin metsäruusun. Se kasvaa minunkin ruusutarhassani, tosin pienenä vielä, mutta on jo kukkinut somasti. 

" Liina oli asunut yksin vähän syrjäisessä mökissänsä pienen järven rannalla jylhien korpikuusien ympäröimänä jo 10 vuotta. Mies oli kuollut ja kaikki lapset olivat maailmalla. Juhlapyhinä aina joku heidän perheistään tuli tervehtimään Liinaa,  ja varsinkin kesällä. Heilläkin olivat omat maatilkkunsa ja kiireensä maa- ja navettatöissä. Liina oli jo ehtinyt 80-vuoden ikään. Toiseksi nuorin tytär Maija, joka asui kymmenen kilometrin päässä äidistään, oli nähnyt häntä viimeksi keväällä ja oli huomannut, että äiti ei ollut enää entisensä. Pihaa ei oltu enää siistitty kuten edellisenä keväänä, ei ikkunoista tuplia otettu pois eikä kesäverhoja vaihdettu. - Ei ne niin tärkeitä asioita ole. Ja kylmäkin vielä, oli äiti sanonut.

Maija oli laittanut lapsiaan tervehtimään tuon tuostakin äitiään ja pyytänyt äitiä tulemaan luoksensa, mutta 'hyvin vielä oli jaksanut', kuten lapset terveisiä toivat. Siltikin jokin surullinen aavistus painoi Maijan mieltä. Viimeksi lapset olivat vieneet leipää, perunoita ja suolasilakoita. Iloisena oli mummu ne  vastaanottanut. Onkohan hänellä kunnolla ruokaakaan? Äiti ei koskaan valittanut. Mökin alla oleva kellari oli hyvä. Siellä säilyivät pitkään perunat, lantut ja puolukkasurvos. Jopa hilloja oli poimittu viereiseltä suolta aika paljon. Nekin säilyivät purkitettuna pitkälle talven yli. Mutta entäs nyt, kun marjoja ei vielä saanut, villimansikoita vain? Viimeisen lehmän äiti oli antanut edellisenä kesänä pois. Muutama kana oli vain hoidokkina.

Kauniina heinäkuun ensimmäisenä sunnuntaipäivänä Maija päätti itse lähteä äitiään katsomaan, otti hevosenkin ja kärryt. Jos äiti lähtisi hänen mukaansa nyt.

Maija saapui hiljaiseen pihaan. Vain pari kanaa kotkotteli vanhan navetan reunassa. Tosin mökin ikkuna oli avoinna, ja eikös vain kesäverho siellä heilahdellut. Ikkunan alla kukki valtoimenaan mökinruusu, joka oli aina ollut äidin silmänterä. Sille oli annettu lantaa, vaikka perunamaa olisi tarvinnut senkin. Ruusu oli aina ollut pihamaan ilo, hennosti tuoksuva ja runsaasti kukkiva.

Maija sitoi päätään puristelevan ja hirnahtelevan hevosen pihakuuseen. Miksi hevonen käyttäytyi noin? Maijan sydäntä kylmäsi. Hän astui tupaan. Se oli tyhjä. Ovi kamariin narahti, kun hän hiljaa sen aukaisi. Äiti oli laittanut vanhaan maitopääläriin kukkivia mökinruusuja. - Äiti, kuiskasi Maija. 

Mitään ei kuulunut. Äiti makasi vuoteessaan peiton alla. Nukkuiko? Hiljaa Maija meni ja kosketti äidin kättä peiton päällä. Se oli kylmä. Vavisten Maija kosketteli äitiään.

Äiti oli nukkunut ikiuneen.

Värisevin nyyhkytyksin ja sumein silmin Maija katseli häntä. Äiti oli tiennyt. Äiti oli tiennyt lähtönsä tulevan. Kamari oli siistitty, ikkuna auki. Äiti oli halunnut kuulla vielä kesän äänet. Ruusut päälärissä pöydällä oli vasta poimittuja. - Voi äiti! 

Hetken mielijohteesta Maija otti tuvan pöydältä vanhat keritsimet, samat jota äiti oli käyttänyt, ja meni ulos. Hän leikkasi niillä mökinruusun vaaleanpunaisena pursuavia oksia. Hän toi ne kamariin ja asetti ne äitinsä sänkyyn, tyynylle kasvojen viereen, ympärillensä ja yhden ruusun äidin melkein ristissä olevien käsien alle. Kaunis oli äiti siinä vuoteessaan rakkaan ruusunsa kanssa. Maija hymyili kyyneltensä läpi.

Hän juoksi ulos, otti hevosen ja komensi sen juoksuun. 

Nyt oli saatava pappi ja koko perhe ja ystävät äidin luo!  Äiti ei jäänyt yksin. Ruusut olivat saattaneet hänet ikuiselle matkalle ja olivat nytkin vierellä. Äiti oli halunnut noin. "

Peltoniemen Hintriikan surumarssi on kaunis! Liisa Tavi

Metsätontun 'arkiminä'

Arkikuva 1/5

Nuhakohtaukseen apukeino, aromapurkki, jossa kynttilä ja eugalyptystippoja vedessä. On aina auttanut.

Sain tällaisenkin haasteen, ja miksipäs ei. Kun ruusutkaan eivät vielä kuki.

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään

2. Haastetun pitää vastata haastajan 11 kysymykseen

3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille

4. Haastettujen tulee valita 11 blogia, joilla on alle 200 lukijaa

5. Sinun tulee kertoa ketkä haastat

6. Ei takaisin haastamista

Minusta:

1. Minulla on harmaat hiukset ja hyväksyn ne.

2. Haluaisin kirjoittaa, kirjoittaa...

3. Ja maalata taidetta...

4. ja haaveilla.

5. Tykkään vörnistellä aamuisin.

6. ...ja tehdä töitä yöllä.

7. Rakastan ruusuja!

8. Minä hankin älypuhelimen, enkä osannut vastata puhelimeen.

9. Tyhmän ei pitäisi hommata älypuhelinta.

10. Mutta opin kuitenkin aina jotakin uutta.

Vastaukset Leenan kysymyksiin:

Uudet kysymykset

1. Suosikki TV-ohjelmasi?  - Dokumentit
2. Millaisia kirjoja luet? - Juuri nyt luen mummulan kyläni historiikkia
3. Sisustusmakusi? - Kodikas
4. Lempivärisi? - Nykyään ollut vaalean ruskea
5. Paras kasvisruokasi? - Nokkosletut
6. Miten rentoudut? - Lukemalla, väliin sudokuja ratkomalla
7. Oletko koira- vai kissaihminen? - Kissaihminen
8. Säästövinkkisi? - Muistaa laittaa vessan pytyn kansi kiinni....sanotaan, että raha pysyy hallinnassa.
9. Liikuntaharrastuksesi? - Tanssi, nykyään ollut myös haravoiminen ja retkeily
10. Missä olet erityisen hyvä? - Mielikuvituksessa
11. Mitä puutarhanhoito sinulle merkitsee? - Elämistä itsen kanssa

Valitettavasti täällä on haastettu niin monta bloggaria jo, että en haasta kuin yhden ja hänelle teen kysymykset:

Haastan Unan maailman  http://hallatar.blogspot.com/

1. Mitä yleensä näet, kun aamulla heräät?

2. Mitä mietit  tänä aamuna, kun heräsit?

3. Mikä on päivän suunnitelmasi?

4. Tekisitkö siitä runon?

5. Missä paikassa haluaisit tanssia?

6. Minkä musiikin kanssa haluaisit tanssia?

7. Mikä satuolento olisi silloin mukanasi?

8. Mikä on sinun itsesi satusielu?

9. Mikä kaunis sana tulee keväästä mieleesi?

10. Mitä haluaisit taikoa eteesi juuri nyt?

11. Mitä sille tekisit/sanoisit?

Klassista rentoutumismusiikkia kevään ensi kukkasin!