Faabeli Ruusutarhan kuningattaresta

Siis ihastuttavia nämä blogit! Etsiskelin jälleen ruusutarhakuvia ja löysin kiehtovan taiteilijan (Kirsi  Neuvonen) ja taiteesta innostuneen ihmisen, Hietzun. Mihinkähän tuo ’ruusu’ minua vielä kuljettaneekaan? Huomaan, että sillä on selvästi aivan erityinen merkityksensä kasvattaa ja laajentaa minun maailmankuvaani. Ja huomaan palaavani sellaisen kulttuurin pariin, jossa kuljin nuorena, mutta josta olen jollakin lailla etääntynyt. On todella aika tutustua enemmän suomalaiseen taiteeseen  ja kirjallisuuteen!  

Siis tässähän minä olen, symboleine kaikkineen! Metsäkauris ja ruusut! Näin se kaikki loksahtaa yhteen! Aika hauska, että ensin kirjoitan projisoin-nistani ja sitten jatkan faabelilla. Minun täytyy myöntää, että minullekin sana ’faabeli’ oli outo. Joten opiskelin:

http://fi.wikipedia.org/wiki/Faabeli

Faabeli (lat. fabula, ’tarina’) on vertauskuvallinen, yleensä moraalisen opetuksen sisältävä kertomus ihmisistä ja yhteiskunnasta. Se on usein puettu eläinsadun muotoon, jossa eläimille tai kasveille on annettu inhimillisiä piirteitä (personifikaatio).

Minulle metsäkauris, eläinsymbolini, johon olen samaistunut, symbolisoi monenmoista; vaistonvaraisuutta, arkuutta, jonkinlaista varovaisuutta, piiloutumista, viisautta, valppautta, viestintuojaa. Olen aina ihaillut Osmo Rauhalan kauriskuvia. Mutta mieleeni ei ole koskaan tullut kuva metsäkauriista ruusutarhassa. Kuinka hurmaava yhdistelmä! Se saa haukkomaan henkeä, mutta myös nostamaan kulmakarvojani. Mitä ihmettä se minulle kertoo? Juuri tässä piilee jotakin ruusun salaisuudesta ja metsäkauriin viestistä… 

Minulle on kertynyt monta kauriskuvaa, mutta tämä on varmaan ensimmäinen. Olen ostanut sen joskus 70-luvulla YK-talosta New Yorkista ja sillä on hyvin symbolinen merkitys minulle. Etsin siellä nimittäin kaikki musiikkiliikkeet ostaakseni alkuperäistä intiaanimusiikkia. Ei mitään. Ei mistään. Yk-talossa minulle kerrottiin, että tuo maalaus on intiaanitaidetta ja maalattu puhvelinnahalle. Ostin sen epäillen kuitenkin alkuperää. Mutta opin missä arvossa intiaanikulttuuri oli amerikkalaisille. Tuo arka kauris kuvassa on jotenkin alastoman riistetty ja samalla ahdistunut, kuten intiaanitkin.

Nyt Kirsi Neuvosen kuvassa kauris on itse valtias, itsevarma kuningatar tarhassaan, yhtä ylväs kuin ruusut. Ja kuitenkin korvat ovat valppaat. Siitä on tullut moraalin vartija puutarhaan. Minulla ei ole aavistustakaan mitä ajatuksia Neuvosella on ollut tästä etsauksesta, mutta koska hän on nimennyt sen faabeleiden joukkoon, hänellä on siihen varmasti oma tarinansa. Metsäkauris on tullut minulle opettamaan jotakin. Aika näyttää mitä…

Täällä kotometsässäkin on kauriita. Olen nähnyt niitä pari kertaa, jälkejä useammastikin. Joten en yhtään ihmettelisi, jos joku aamu herätessäni katselen sitä silmästä silmään. Jospa silloin tiedän jo jotakin enemmän.

Mutta yhä uneksijana...The beautiful dreamer,