Kynäjalava onkin pähkinäpensas!

Minulla on ollut pihallani varmaankin jo 10 vuotta 'puun taimi' jonka ystäväni nimesi kynsijalavaksi. Poimin sen taimen eräästä Tampereen lähijärven saaresta. Ystäväni taisi erehtyä. Kynäjalava on olemassa kuitenkin, joten olen nimennyt sen sellaiseksi usean vuoden ajan.

Nyt olen huomannut, että minä taisin erehtyä pahan kerran. En kaivanutkaan sieltä maasta kynäjalavan tainta, vaan se onkin osoittautunut nyt pähkinäpensaaksi. 

Ilmankos se kasvoikin niin kuin pensas, eikä kuten luulin, puu, joka palellutti aina latvansa. Olen käsitellyt sitä sekä huonosti että ehkä hyvinkin harventamalla sitä vuosittain. Nyt sillä on kuusi pitkää puumaista vartta ja juuresta nousee uutta lisää koko ajan. 

Jotkut ystävät ovat ihmetelleet, että leppääkö sinä pihassasi kasvatat. Pensas suorastaan kahahti loukkauksesta. Minun on pitänyt todisteeksi itsellenikin hakea lepän lehti ja todeta, että ihan eri asia tässä on kyseessä. Tämän pensaan lehti kun on pyöreä, pitkäkynsinen, pehmeän ryppyinen ja lehti asettuu vuorotellen kauniisti kiinni varteen. Olen aina ihaillut tätä kasvia. 

Vähän huono kuva, kun iltahämärässä otin.

Koskaan se ei ole vielä kukkinut, joten tunnistamisessa se ei ole auttanut minua. Nyt tiedän, kun kävin Oulujoen taimistolla, jossa kasvaa pähkinäpuu, niin totesin sen samanlaiseksi omani kanssa. 

Ihana juttu!!! Minä olen joskus onnistunut tämän pensaan kasvattamisessa ja aion nyt hoitaa sitä entistä ehommin. Siitä on mukavaa juttua Luontoportin sivuilla. Se ei olekaan mikä tahansa pensas! Se on mm. vakavasti otettava rohdos; lehdestä tehtään tulehdus- ja haavalääkettä. Ja alla poiminta Luontoportin sivulta:

"Pähkinäpensasta on entisaikoina pidetty viisauden symbolina. Sen on uskottu edustavan kaikkea kaunista, viisautta ja voimaa. Muinoin pähkinäpensasta poltettiin, kun haluttiin nähdä tulevaisuuteen. Pähkinä kuului tuolloin myös hautajaisrovioiden polttopuihin. Sillä uskottiin olevan yhteys jumaliin, erityisesti sen uskottiin olevan yhteydessä metsänjumaliin ja hyviin haltijoihin. Merkurius liitettiin pähkinäpensaaseen, sillä myös pähkinä on ollut nopeuden, oveluuden suojelija. Vanhan tarinan mukaan hääparille istutettiin pähkinäpensas tai tammi. Kasvaessaan puut kiedotaan toisiinsa. Tämän uskottiin lisäävän pariskunnan onnea."

En ole erityisemmin kiinnostunut pensaista (ruusupensaita lukuunottamatta), mutta pihassa on kuitenkin kasvanut jo tähän tullessani erinäisiä pensaslajeja. Tässäpäs niistä inventaariota:

Etupihan aitana suorastaan, metsätien  varressa, kasvaa morsiusangervo eli spireija. Noin neljän tai viiden vuoden välein olemme sen leikanneet melkein juuria myöten. Seuraavana kesänä se ei kuki, mutta vihreät oksisto jo erottelee metsätien ja pihan somasti. 

Samassa rivissä kasvaa myös vanhan ajan violetti syreeni, joka heräsi eloon, kun vierestä kaadettiin pihlaja pois. Sen vierellä kasvaa myös siperian hernepuu eli pillipuu. Sen lituista teen aina pienten lasten iloksi pienen pillin, jota ei kyllä sitten jaksakaan pitkään kuunnella.

Itse aikoinani hankin kirsikan, jonka nimen sitten unohdin, mutta se on todettu suklaakirsikkapensaaksi (siis ei kasva puuksi). Sitäkin olen huonosti hoitanut. Korjaan sen asian nyt syksyllä. Se kukki nytkin kovasti, mutta ei jaksanut kypsyttää kaikkia hedelmiä. Mutta kuinka ihanan makeita ne ovatkaan!

Ensimmäisten ruusujen kera ostin pensaan nimeltä koivuangervo,  joka keväällä kukki kauniisti yhdessä siperian kurjenmiekkaryhmän vieressä. 

Pari vuotta sitten ostin myös valkoisen syreenin, jonka istutin saunapihalle. Siellä pilvikirsikkapuiden välissä on myös ystäväni lahjoittama lumipalloheisi. Se on lähtenyt hyvään kasvuun. Kannattaa tässä yhteydessä mainita, että se kasvi ei sovi perunapellon viereen. Kuulin, että Tyrnävällä oli jopa maksettu sille, joka hävitti tämän pensaansa. Se kuulemma levittää jotain tautia perunoihin.

Ja tottakai minulla on ikivanhat punaviinimarjapensaani, vanha makea ja runsasmarjainen lajike. Mustaviinimarjapensaskin yksi on vielä jäljellä, härmäviallinen, jota pidän sitä elossa pelkkien lehtien vuoksi. 

Pihalleni kahvila-aitan viereen olen jättänyt pienen katajapensaan. Se muistuttaa minulle suomalaisesta sisusta. Toinenkin katajapensas on. Sen ostin Särkän taimitarhalta ja on nimeltään Herra Pitkänen. Se on aivan oma lajiltaan ja on löydetty Raahen saaristosta. Se on muistona tuossa sammalsohvan vieressä ajoilta, jolloin vietin lapsuutta ja nuoruutta eräässä raahelaisessa saaressa nimeltä Preiskari. Eiköhän samainen kataja kasvanut juuri siellä? Näin minä kerään muistojeni symboleita pihamaalleni.

Siinä minun pensaani. Saa riittää. Ehkä joku vuosi lisään siihen aronian. Hyötyvadelmakin kasvaa, mutta se ei liene pensas, kuten ei tuoksuvadelmakaan, vaikka sellaiselta ne näyttävät.

Pensaslajeja tuli siis 11! Ehkä se aronia pitää laittaa ensi kesänä, niin on hyvä luku 12.

Rap-berry rap! Hah-haa!