Puulaji-inventaariota

En ole koskaan ajatellut, että puutkin pihalla ovat tärkeitä. Jotkut ovat todella kiinnostuneet puista ja istuttavat erilaisia puulajeja tarkkaan mietittyyn paikkoihin. En ole ollut kovinkaan innostunut niistä.

Olen metsätonttu. Kaikkialla kodeissani on aina ollut puita pihalla ja metsää lähellä, joten en ole kiinnittänyt puulajeihin erityisempää huomiota. Metsä on minulle riittänyt kokonaisuudessaan. Vähän vieroksuen olen katsellut oudompia puulajeja. Kun tulin emännäksi tähän taloon, kaadatin ensimmäiseksi varmaankin puoli tusinaa koivuja pois. Ne olivatkin jo vanhoja ja varjostivat, eikä tuuli päässyt hätistämään hyttysiä. Vähän surren ukkoni niitä kaatoi. Sittemmin olen joutunut koivun vanhuuden takia niitä kaadattamaan lisää, jotta myrskyt eivät tekisi vahinkoa.

Kotiani ja puutarhaani ympäröi kaikilta kylmiltä suunnilta metsä. Avointa on etelään ja osaksi länteen laskevalle auringolle. Olenkin huomannut, että pihamaani on osunut jonkinlaiseen lämpösuppoon, mihin ei kylmät tuulet iske.

Ne puut joita pihamaallani on, ovat vain noin sattumalta tähän joutuneet. Ympärillä on koivuja, tuomia, pihlajia ja puron ääressä leppää. Suuret kuuset ja koivut humisevat vieressä, pohjoisessa on mäntymetsää ja metsätien reunalla kasvaa haapaa.

NaapurinVilho-setä kasvatti sempramännyn taimia vielä 90-vuotiaana ja lahjoitti meillekin kaksi. Toinen niistä menehtyi. Toisen männyn nimitimme oitis Vilhoksi. Nyt se iso ja mukava kiipeilypuu pojantyttärelleni.

Sen varjossa kasvaa ruusumalva ja pallo-ohdake ja kultapallo loistaa sitä vasten kauniisti.

Alhaalla kuvassa kukoistaa tammi. Senkin sain lahjaksi. Esteri oli ottanut talteen terhoja Saarenmaalta ja kasvatti taimia. Minä sain yhden. En edes uskonut, että se noin hyvin täällä menestyy. Sekin on jo pelottavan iso, vaikka yhden haaran olen joutunut sahaamaan pois (Se oli työlästä!). Sen alla on kauniisti kukkinut neidonruusu Minette. 

Tammi on nyt likelle 20 vuotta vanha. Toinen lehtometsien puu on vaahtera, jonka hetken mielijohteesta otin Lammin metsästä pienenä taimena ollessani siellä ystäväni mökillä. Otin sen oikeastaan äitini muistoksi, sillä hän vietti joskus nuorena unohtumattomia hetkiä Lammilla. Puu on jo 33 vuotta tuossa kasvanut ja roskittaa jo aika runsaasti. Kiltisti aina lehdet haravoin ja vien ne metsäkuoppaan. Niin kaunis on puu, etten valita työtä.

Nyt kun saimme raivattua pellon pään, huomasin, että kuusi uupuu pihamaaltani. Sen istutin tuonne mieheni muistoksi. Hänen unelma-ammattinsa oli pikkupojasta asti metsänhoitajan ammatti, mutta kaikkea muuta teki.

Itselleni eilen istutin metsälehmuksen, jonka varasin Särkän taimitarhalta. Se tulikin mukavasti linja-autossa, joka toi vieraita sieltä kahvilaani. Lehmuksen sinivihreä väri on aina ollut lempivärini. Lehmus on myös tärkeä rohdoskasvi. Uskon, että istutin rakkaan puuni oikeaan paikkaan.

Lehmusta sanotaan myös niinipuuksi. Tässä enemmän tietoa Luontoportin sivulla. Olen jutellut puun taimelle mukavia ja toivottanut sen tervetulleeksi paikalle. Toivottavasti istutin sen oikein. Vaikka puu päättää tässä kasvaa, niin lehmuksenkukkateetä minun on ehkä odotettava muutaman vuoden verran.

Verannan vieressä on vanha omenapuu, varmaan ollut jo kohta 30 vuotta. Punakaneli on joskus tuottanut mukavastikin omenoita. Yksi lämmin syksy ne ehtivät jopa kypsyä ja maistuivat tosi hyviltä. Kun toinen omenapuu, vaalea kuulas, kuoli, oli harmina pölytyksen puute. Eräs ystäväni sen ratkaisi tuoden omalta pihaltaan muutaman oksan, joita laitettiin vesipulloon roikkumaan. Näin ristipölytys tapahtui onnistuneesti. Pari vuotta sitten istutin lähelle Pirja-nimisen omenapuun, joka vasta tänä keväänä teki muutaman kukan, mutta ei vielä tarpeeksi omenia tuottaakseen.

Nyt sain lahjaksi Liisalta erään kylän vanhimman talon vanhan omenapuulajikkeen pienen taimen, jonka nimeä ei tiedetä. Taimia hoidin koko kesän ruukussa. Nimeän sen tämän vanhan talon mukaan Tuohinnoksi. Nyt istutin sen kivipolun mutkaan (kuva alla) niin, että se on samassa linjassa muiden omenapuiden kanssa. Toivotan onnea pienelle kotikylän puulle!

Vielä on yksi puulahja puutarhassani. Tuomipihlaja, joka taitaakin olla enemmän pensas kuin puu. Meinasin sen jo tuhota kokonaan, kun hätäpäin istutin sen liian märkään paikkaan. Pelastin sen sieltä istuttamalla sen ruukkuun ja taas väliaikaisesti maahan, josta nyt siirsin sen sille kuuluvaan paikkaan. Tuossa sammalsohvan takana se on kipunut innokkaasti jo pituuttaan ja toivottavasti tuo mukavaa varjoa sohvalle, joka joskus tulee olemaan kohopenkki joillekin kukille (vanha hetekka, joka on täynnä maatuvaa rojua). 

Voin sanoa, että noita puita on vain siunautunut pihamaalleni ja näyttävät siinä viihtyvän. Vanha pelto tarvitsee niitäkin, sillä varjon antajiakin tarvitaan. Samalla ne luovat omaa salaperäistä ilmapiiriään puutarhaan.

Kaiken kaikkiaan jalopuitakin on nyt pihallani kuusi eri lajia. Eipäs olekaan kuin seitsemän, sillä meinasin unohtaa aivan kokonaan yhden tärkeän puulajin, nimittäin nämä alla olevat pilvikirsikkapuut, kaksi kappaletta, jotka jo pari vuotta sitten istutin tuohon savusaunan ja liiterin väliin. Siihen eteen olen rakentamassa avointa kesäkeittiötä. Kunhan vain osaisin muurata!!! Se voi olla pikkuisen vaikeampaa kuin puun istutus.

Valkoakaasiat (tuomi) ja Tamara Lund