Näin säilön ruusunmarjoja eli kiulukoita

 Tänä syksynä ruusupensaiden kiulukkasato on erityisen runsas. Pensaat suorastaan pullistelevat upeita terveyspommejaan.

En voi ohittaa pensaita keräämällä talven varalle noita supermarjoja. Näin niitä olen laitellut:

Kerään eri astiaan ne marjat, jotka ovat todella kypsiä ja erikseen melkein kypsät. Liian kypsiä marjoja on vaikea työstää siemenien poistossa. Ensin on poistettava verholehdet ja varret kiulukoista. Siemenet ovat helpompia poistaa, jos halkaisen saksilla marjat ja kuivattan niitä päivän kaksi. Sitten lusikan varsipäällä on helppoa kaivaa siemenet pois. Teen näitä hommia usein TV-ohjelmaa katsellen. 

Minä en tykkää kuivauslaitteesta, jota kerran lainasin kokeillakseni. Äänekäs, hidas. Joten kun syksystä kostea ja kolea tupani lämpiää mukavasti lämpöpunpulla, niin siihen alle laitan nämä kuivumaan. Siinä kuivuvat mukavasti myös esim. sienet ja lehtikaali. Tosin laitan niitä myös uunin jälkilämpöön kuivumaan. Ja puuhellan päälle jälkilämpöön ne käyvät myös.

Rapiseviksi kuivuneet kiulukan puolikkaat jauhan sitten tehosekoittimen erityisellä terällä hienoksi. Tätä jauhetta on sitten helppo käyttää kaikessa mahdollisessa; smoothissa, jugurtin kanssa, puuroihin, leipiin jne.  Ja se jopa maistuu ihan hyvältä. 

Kypsät kiulukat vaativat toisenlaista aherrusta. Tosin voin laittaa niitä mehumaijaankin muiden marjojen kanssa. Kokeilin kahdenlaista pehmittämistä. Kiehautin ne pikaisesti vedessä ja siivilöin siivilän läpi. Se oli aika työlästä ja siihen jäi arvokas kuoriosakin. Ja osa arvokkaista vitamiineisa häviää. Parempi vaihtoehto oli kaataa peratut kiulukat tehosekoittimeen. Lisään joukkoon vettä, että kone jauhaa marjat kunnolla. Mutta siemeniä se ei jauha, joten taas on käytettävä siivilää. Huomasin, että käyttäen vanhaa puukapulaa (mikä ihme sen nimi olikaan) jota käytetään perunamuusin tekoon, on kätevämpi kuin jokin kauha tai lusikka, jolla painella.

Sekoitan soseeseen sitruunan mehua ja hunajaa. Soseen laitan minigrippipusseihin. Nyt minulla loppui ne pienimmät pussit, jotka olisivat kätevämpiä, koska sosetta ei kannata syödä kerralla liikaa. RUUSUNMARJA, KUTEN MYÖS KUKAN TERÄLEHDET, SISÄLTÄVÄT LAKSATIIVIA. Siis hyvä kovalle vatsalle, mutta herkälle vatsalle voi tulla ongelmia. 

Pakastan, kun siellä on tilaa. Sose keitettynä kuumana voi tietenkin myös purkittaa, mutta mihin laittaa purkkeja, kun jääkaappikin on jo täynnä kaikenlaista ja kellari ei ole toiminnassa. Nettitieto kertoo, että parhaiten säilyvät vitamiinit pakastetuotteissa. 

Sekoitin omenasosetta ja ruusunmarjasosetta keskenään hillosokesrin kera ja huomasin, että sain ihanaa sosetta, joka maistui esim. paahtoleivän päällä. 

En tähän ala ylistämään ruusunmarjan terveellisyyttä, mutta tässä vähän linkkejä siitä: 

https://waku-organics.fi/blog/post/ruusunmarja-ihon-ja-syovan-hoidossa

https://www.iltalehti.fi/ruoka/a/2014092618697149

Kitsastelua ruusujen kanssa

Laskinkohan oikein, kun olen löytänyt 114 eri ruusulajiketta puutarhastani, niitä elossa olevia. Robustan ja Danwich Rosen menetin. Moni muukin näyttää aika heikolta. Mutta odotetaan uutta kevättä!

Joten siitä, kun Suomi täytti 100 vuotta ja minun ruusulajini ylsivät samaan, on tapahtunut kaikenlaista. Sellaistakin, että olen joutunut hillitsemään ruusuinnostusta ja muutenkin järkeillyt niiden kanssa.

Tänä kesänä tuli kuitenkin hankittua muutama. En useinkaan pökrähdä noihin herkkiin ryhmäruusuihin, mutta kun olen hyvällä onnella pärjännyt joidenkin kanssa kaivamalla ne maahan, niin  ostin 'Tom Tom'- nimisen lajikkeen. 

Tämän floribunda-ruusun vähän modernilta kalskahtava nimi ei kerro modernista, vaan ruusu on aika vanha lajike. Sen on luonut mies nimeltä E.J. Lindquist vuonna 1957 ja tällä nimellä se on tuotu esiin USA:ssa, Australiassa vuonna 1971. En tykkää tuosta nimestä, se ei sovi ruusulle, mutta varmasti siihen liittyy jokin tarina, jota en löytänyt. Joka tapauksessa kaunis ja runsaasti kukkiva ruusu. Olen sitä pitänyt tuossa terassilla ja kylmien tullessa leikkaan ja kaivan sen multaan, jossa jo moni ruukkuruusuni on talvehtinut.  Onnea talveen, Tom Tom!

Tuossa taustalla viime vuoden heräteostos 'Pikku Paholainen' joka yhä työntää runsaasti nuppuja, kolmas kukinta meneillään.

Vierailin Oulujoen Taimistolla. Siellähän se Matti Kulju vielä iloisesti esitteli ruusujaan ja elämän muutostaan. Mutta ei ehkä vielä ensi kesänäkään lopeta yritystään, kun pitää saada tietyt ruusut myynti-ikään.

Mielessä oli villiruusut. Joten hankin valkoisen metsäruusun tuonne lehmuksen viereen. Toisenkin villiruusun, nimeltänsä RASPIRUUSU.  Hassu nimi. En ehtinyt vielä tiedustella mistä sellainen on ilmestynyt. Ruusukirjoissa sitä ei esiinny.

Mielessä oli myös tarhakurtturuusu Jens Munk, joka kuuluu Felicitas Svejdan jalosteisiin. Moni pitää juuri Jens Munkkia suosikkiruusunaan. Katsotaan, josko se hyväksyi kasvupaikkansa tulevan Ruusupysäkin viereltä, jossa toisella puolella kukkii Onni, takana metsäruusu ja juhannusruusu. Kaivoin sille paikan yhden suuren kiven viereen. Toivottavasti se ei ole liian varjoisassa paikassa. Vähän se epäilyttää....

Valkoisen tarhakurtturuusun Nyveldt's Whiten viereen istutin ystäväni pihamaalta valkoisen villin rugosan. Siinä on hyvä katsella villiruusun ja jalostetun ruusun eroa, molemmat 5-lehtisiä. 

Ihmiset kahvilassani kyselevät usein tuosta kurtturuususta, ovat aika epätietoisia koko kurtuista. Minun on ollut hyvä näyttää heille se oikea villi kurtturuusu, jonka juurakon pengoin Pattijoen Kunnantoimiston roskalaatikosta. Mieheni oli siellä töissä ja ei olisi ihme, jos juuri hän olisi valinnut tuon ruusun pihalle hansaruusun kera (sekin juurakko sieltä). Tykkään, että nuo esiäiti-ruusut ilman muuta kuuluvat puutarhaani.

Hm... joskus uskon, että kasvi kasvaessaan tietyssä paikassa kantaa mukanaan myös sen paikan historiaa ja tunteita. 😍😍😍

Nyt nautin vielä ruusujen kukinnoista, niiden muhkeista kiulukoista ja tulevasta syysväristä. Ruusut todella kukkivat monta kertaa vuodessa. Huuruiset pensaatkin ovat talvella kauniita.

Hyvää syksyä kaikille lukijoilleni!

"Tule katsomaan pihaani ennen kuin lähden tästä pois"

Eikö kuulostakin vähän surulliselta, nostalgiselta, jotenkin lopulliselta?

Nyt kun elokuuni on ollut vapaa kahvilanpidosta, olen käyttänyt paljon aikaa vierailuihin, uimaretkiin ja toisten pihojen ihailuun. Marjastamassa olen myös ystävien kanssa kulkenut.

Iloisesti Merja minut kuitenkin otti vastaan. Ei menettäminen niin lopullista olekaan. Sukutilaa tulee jatkamaan hänen poikansa. Tilan emäntä ja isäntä ovat antamassa tilaa nuoremmalle sukupolvelle ja ovat muuttamassa pois muutaman kilometrin päähän. 

Mutta jotakin kaihoa Merja tuntee, kun kutsui minutkin jakamaan sitä tunnetta. 

Kauniisti hän on hoitanut puutarhaansa kaiken muun työn ohella, puutarhakärpänen kun on purrut aikalailla.  Kauneudenkaipuu ja luonnon hoiva ovat vahvoja tunteita.

Sain kuvata Merjan pihaa ja kirjoittaa siitä blogisivunkin. Kaikki eivät ole yhtä onnekkaita kuin Merja on. Jättää kaunis piha tuntemattomalle ihmiselle on aivan toista. Vielä kamalampaa on sairastua ja katsoa kun puutarhakin sairastuu. Ja yhtä repivä tunne on lähteä siitä kauas pois näkemättä sitä koskaan enää.

Itsekin tulen joskus samaan tilanteeseen, luovuttaa, joten opettavaista oli seurata Merjan tunnelmia hänen esitellessä pihaansa.

 

Kaunis ja soliseva suihkulähde hallitsee pihaa kauneudellaan ja äänillään. Ilta-auringon varjot rytmittävät pihaa. Valkoinen kukka on pihan ikivanha "saippuakukka".

 

Uusi isäntä tulee hoitamaan lainehtivat vainiot.         Vanha pihapenkki kertoo omaa tarinaansa.

Kun pihalla on avaraa tilaa, niin yksilöllinen, kaunis rautatieomenapuu näyttää uljaalta.

Elokuun värikylläisyyttä!

Erään tontin nurkassa on sauna kaikkine ihanuuksineen (mm. poreallas), jonka Merja aikoo miehensä kanssa siirtää uuteen paikkaan. Saunan kyljessä odottaa muuttamista myös monet taimet. Niinhän se on. - Sen ja sen ruusupensaankin siirrän uuteen pihaan, kertoo Merja hymyillen. 

Jotakin vanhaa ja rakasta pitää saada mukaan vanhasta kotipaikasta. 

Liikuttava kohtaaminen

Ruusutarhassani on ollut vilkasta aikaa. Suuri syy siihen oli Viherpihan kansityttönä oleminen ja ruusutarhani esittely. Rohkea rokan syö! Toinen syy kahvilavieraitteni vilkkauteen oli myös Raahen Fiian lakittaminen. Siis ruusumuorin kesä on ollut yhtä myllerrystä!

Olen voimissani ja niin on ruusunikin. Varmaan upeita puutarhoja kaikkialla Suomessa, sillä jo luontokin on suonut kukkapaljouttaan.

Olen tavannut tässä paljon upeita ihmisiä ja kerronkin eräästä kohtaamisesta, joka liikutti mieltäni.

Minulle esiteltiin erästä ruusua. Mikähän se on? Lupasin käydä heidän pihassaan tutustumassa siihen.

Ja mitä löysinkään!

Suomi on täynnä hyljättyjä taloja, hyljättyjä vanhoja koteja. Se on kamalan surullista! Mutta on myös taaksejätettyjä paikkoja, joiden pihoissa viipyy rakkaus kotipaikkaan. Siellä ei enää asuta, mutta sitä hoidetaan. Ja siellä vietetään hetkiä muistellen, nauttien ja kaipaillen vanhoja hyviä, vaikkakin köyhiä aikoja. Hellyydessä hoidettuja vanhoja mökkejä! Voi kuinka se lämmitti mieltäni. Ja tällaisesta eräästä otin kuvia. 

Se kyseinen ruusukin löytyi pihalta, hoidettuna sekin, kauniisti kukassa ja tunnistin sen Belle Poitevinen sukulaiseksi, ehkä Rudolfiksi, täällä myös Anna-Liisaksi kutsuttu. Tätä ruusua on omallakin pihamaalla ja uskon, että se on kotoisin tuolta Tuohinnon tilan vanhasta ruusutarhasta. Tämä ruusu löytyy melkein kaikilta tämän kylän vanhoilta pihamailta. Tämän postauksen lopussa esittelen sitten yllätyksen, jonka löysin aitan takaa. Nämä kuvat kertovat sitä kaikkea, josta edellä puhuin. Rakkaudesta vanhaan kotipaikkaan.

 

 

 

Olin saanut luvan tulla paikalle katsomaan ruusuja ja sittemmin sain luvan tehdä kuvistani blogisivunkin. Minusta tuo kaikki oli niin kaunista. Kaikessa näkyi, että rakennuksiin ja pihaan olivat koskeneet välittävät, vanhoista ajoista rakastavat kädet. Sitten aitan takaa löysin tällaisen ruusun. Se muistutti metsäruusua, mutta kukka on useampi lehtinen. Se muistutti myös Arnonruusua kovasti. Myöhemmin sain luvan kaivaa siitä juurakon omalle pihamaallekin, jotta voisin paremmin tutustua ruusuun. Tänään sen istutin. Toivon sille elinikää ja viihtymistä pihassani. Toivon myös pihamaan omistajille kauniita hetkiä lisää!

Tervetuloa kesän 2020 ruusut!!

Voi mikä ilo on kulkea aamuisin katsastamassa ruusutarhan tapahtumia. Eikä vain ruusuja, vaan myös perennoja, jotka tahtovat aina minulta jäädä vähemmälle.

Siis kuvakavalkadi tästä ruusujen ilosta, jonka aukeamiset alkoivat tässä 16.6 alkaen Rosa rupincolasta, Nilsistä ja Kempeleen kaunottaresta...

Rosa rupincola, jonka kimppuun käy aina hanakasti
kärsäkkäät, nytkin puolet nupuista puonnut, tosin
mustalle muoville, josta kippaan ne pannun pesään.
Ovelaa, eikö vain.

Idän juhannusruusu, nähtävästi Rosa 'Altaica', joka
viime kesänä ei paljoa kukkinut, antaa nyt parhaimpansa.

Edelleen kellarin päällä oleva juhannusruusu on kuin
valkoinen pilvi parhaimmassa kukinnassaan.

Kempeleen kaunotar on vihdoinkin runsaskukkainen. Se
kasvaa aivan liian muhevassa maassa ja on kasvattanut varsia
ja lehtiä, nyt vuorossa tuolla kolmatta metriä korkealla
pensaalle runsas kukinta. En ole antanut sille mitään höystöä,
en tuhkaa enkä kompostia saatikka sitten muuta.

Kiimingin keltaruusu ei ole kukinnaltaan runsas. Siltä
suorastaan paloi kuumassa auringossa juuri enimmät
viime syksyn rehevät versot silmuineen päineen.

Leskelä on tuuheutunut  omalla vapaalla paikallaan,
on runsaskasvuinen, mutta on sillä nyt tilaakin tuolla
parkkipaikan päässä.

Sadonkorjuu alkanut!

Toukokuun lumi kasteli mukavasti maata ja sulatti routaa!

Krookukset, sinililjat, vuokot ja esikotkin kukassa. Ruusupensaat silmuille. Hyvin tämä kesä on alkanut. Ei kovia pakkasia eikä auringonpoltteita. Eikä ole liian kuuma työnteossakaan!

Yrttimummona eilen aloitin sadonkorjuun. Kuivassa aamuauringossa oli hyvä poimia talteen ensimmäiset raudanpunertavat nokkoset ja kippuraiset vuohenputken lehdet.

Vuohenputki

Sanotaan, että se rikkakasvi mitä pihassa paljon kasvaa, on juuri sinua varten siinä. Ainakin nokkonen ja vuohenputki pitää siinä paikkansa.

Nuoret vuohenputken lehdet sopii salaattiinkin, antaa sopivasti sitruunaista makua. Maistuu, kuten tuoksuukin. 

Vuohenputkesta voi tehdä kipeille jaloille yrittikylpyä tai murskattua lehteä käyttää hauteena kipeälle paikalle.

Usein keväällä nokkosta syödessä huomasin, että hiukset alkavat kiiltämaan. Kivennäisaineet  sen tekevät.

Yrttikirjat ja netti ovat täynnä keväisten yrttien hehkutusta. Tässä hortoilijan viisi suosikkia:

 https://hortoilu.fi/viisi-parasta-hortakasvia/

Hyvin terveellisiä ja kuntoa nostattavia ovat nuo pahamaineiset rikkaruohot! Minulla on raudan saanti ollut aina vähän heikkoa, joten nokkonen on toiminut tervehdyttäjänä. Olen sitä käyttänyt varmaan jo 40 vuotta. Syöpämyrkkypökkelössäkin selvisin hyvine veriarvoineen nokkosen ansiosta. 

Nokkonen

Minulla on pari verkkotelinettä, johon noita luonnonyrttejä kerään. Laitan ne kuivamaan saunan alkulämpöön, otan välillä pois ja laitan ne vielä jälkilämpöön. Sauna on hyvä tila, koska siellä ei ole ikkunaa. Kuivatuksenhan pitäisi tapahtua ilman valoa. Rapean kuivat yrtit puristelen käsin pieniksi ja laitan pahvipurkkeihin. Lasipurkki ei ole hyvä, kun valo pääsee läpi, jos ei sitten niille ole tilaa pimeässä komerossa.

Kun vuosikaudet olen noita yrttejä käyttänyt, milloin leipään, milloin ruokaan ja useimmiten teeruohon sekaan, ei ole minkäänlaiset mahanpurut häirinneet.

Ja kun yrttien kerääminen on tullut joka keväiseksi rutiiniksi, se käy automaattisesti. Näin kerään juuri auenneet koivun hiirenkorvat, vadelman silmut, horsmat ja muut. Syksymmällä kerään monivuotisia yrttejä. Ei hyvistä tavoista voi luopua. Toki minulla on onni asua paikassa, mikä on kaukana suurista teistä ja tehtaatkin ovat tuolla parinkymmenen kilometrin päässä.

Ruusukyltit muistiani testaamassa!

Viime syksynä poimin kaikki yli sata ruusukylttiä pois ja varastoin ne liiteriin. Useat niistä oli jo aika huonossa kunnossa, joten nyt olen niitä kunnostanut.

Kuten kaikki rakennelmat puutarhassani ovat kierrätystavarasta koottu, myös ruusukyltit on vanhoista laudanpätkistä kyhätty. Käytän nimeämiseen mustaa öljymaalia. Sekään ei aina ole helppoa höyläämättömiin laudanpalasiin raapustaa. Sen verran isosti kirjoitan, että varmasti on löydettävissä ruusujen juurelta ja on helposti luettavissa. Joskus on tympinyt, kun olen joissakin tarhoissa kulkenut ja piikkien seasta olen nimilappusta yrittänyt löytää.

Miksi sitten nuo kyltit? Yhä minulla on kesäinen Ruusumuorin Kesäkahvila tuossa ollut. Vieraani voivat näin ollen rauhassa kulkea tuolla ja tutkailla erilaisia ruusuja. Varsinkin, jos he toivovata löytävänsä jotakin sopivaa itselle, on hyvä tietää ruusun nimi.

Kylteissä on tärkeää tietoa myös minulle itselleni. Olen niihin kirjoittanut ruusun kotimaan ja vuosiluvun, milloin olen sen istuttanut. Näin kahvila-asiakkaanikin, jotka tulevat tutustumaan ruusuihin, voivat siitä nähdä pensaiden kasvun ja kehityksen. Noin viisi vuottahan siinä menee, ennen kuin ruusupensasta voi kutsua "aikuiseksi".

Kun nyt kärräsin noita kylttejä pienen moukarin kanssa, oli se myös testi muistilleni. Onneksi olen ryhmittänyt ruusuni villiruusuihin, harisoninruusuihin, tarhapimpinellaruusuihin ja kurttulehtiruusuihin, joten siten on helpompi muistaa. Löytöruusuja olen sitten pirottanut pitkin pihaa omille paikoilleen. Oma paikkansa on myös kanadalaisilla ja ranskalaisilla ruusuilla. 

 

Hah! Kyllä minä lapseni muistan! Ei tarvinnut pitkään miettiä, mihin kylttini iskin. Laskin syksyllä, että minulla on nyt 114 eri lajia tai lajiketta. Tosin nyt en vielä tiedä aivan pienistä ruusuista, ovatko ne elossa. Siitä varmistun vasta kesäkuussa. Joten ihan kaikkia ruusukylttejä en vielä paikoilleen laittanutkaan. Toivottavasti saan niidenkin viereen vielä ruusukyltin laittaa.