Hyvin arkista asiaa; polttopuut

Liekö tuo runsas Kauris-painotteisuus vaikuttaa nyt, kun ei osaa tarttua mihinkään lennokkaisiin juttuihin. Maa ja arki vetää puoleensa. On nimittäin tuolla laskujen joukossa sen verran iso sähkölasku taas, että mietin miten ja mistä. 

Noh, marraskuu meni vähän kevyesti reissaten ja muutenkin mukavasti, kun oli kovat pakkaset. Joten minulla oli sähkölämmitys puulämmityksen ohessa päällä. Ei pitäs reissata. Kyhjöttää vain pesän ääressä ja panna pökkyä pessään. Ja eihän se sähkö niinkään maksa, mutta se sähkönsiirto! Kuka sen rahan saa? Se on puolet sähkölaskusta. Voiskohan siitä valittaa mihinkään kuluttajavirastoon? Tässä tulee nylkeminen mieleen.

Ja eihän ne polttopuutkaan ole mikään itsestään selvyys eikä ilmainen. OVI KII,  OSTO LÄMMIN, LAINAPUUT! Näin huudettiin niiden perään, jotka eivät osanneet ovea kunnolla sulkea peräänsä. Vaikka meillä sattuu olemaan omaa metsää jonkin verran, en osaa perkata sitä, voimat ei riitä. Jo ukkoni maksoi toiselle siitä työstä. Mutta jotakin osaan. Kuljin nytkin pitkin kevättä ja syksyä perkkaamassa naapurin tähteitä, latvoja ja isoja oksia, poikakin tuli apuun. Ja eipä silti, kamalan kiitollinen olen, siitä tuli iso kasa puita.

Mutta eihän siinä kaikki! Minulla ei ole traktoria, joten hyvin nöyränä otan vastaan, jos joku auttaa. Ilman naapureita, sukulaisia ja omien poikien apua en olisi selvinnytkään tässä nämä yksinäiset vuodet. On sirkkeli, sekin epäilyttävässä kunnossa. On moottorisaha. Yksin en uskalla niitä käyttää. Ja entäs sitten? Ei ne puut itse kävele liiterin suojiin, eikä sieltä pannuhuoneeseen. Hyvää liikuntaa jollekin muulle!

Naapurin rouva minua on opettanut, että ei riitä, että rankapino on tuossa liiterin takana. Ei se siinä kuivu. Ne pitää katkoa. Eikä niitäkään saa laittaa märkänä liiteriin, nehän homehuttaa liiterin! Ne pitää pinota ulos kuivumaan. Ei se ukko minulle kaikkea tuota opettanut, teki vain hiljaisuudessa. Tai jos yritti, en kuunnellut. Nyt kuuntelen naapurin rouvaa syvän ihailun vallassa. Hän on kulkenut isänsä kanssa lapsuudesta asti rankametsissä ja puuhommissa.

Olen oppinut jotakin. Jätin navettapinosta osan jo ensi talveksi syttypuuksi, sillä uusia puita ei ole kovin hyvin halottu, kuten edelliset koneella. Katson tarkemmin miten pesässä palaa ja miten saan pellit kiinni, miten riittää pannun vesi. 

On siellä kuitenkin nyt ehyet arinaraudat, uusi paisuntakattila ja nuohoojakin kävi. Meinasin senkin unohtaa, öh.

Mutta ei sitä polttopuun käyttäjääkään hyvällä katsota! Sehän saastuttaa ilmaa. Sehän vie ne latvat metsästä, joiden pitäisi olla höystönä metsän jälleen kasvulle. Naapurin rouva sanoi siihenkin, että ei ne oksat siellä metsää ruoki, vaan neulaset ja lehdet ne parasta maanmuokkausainetta on. Ja kuitenkin ihmisiä ohjataan rakentamaan puuliesiä sen varalta, että muu energia estyy.

Elämä on usein kiinni siitä, miten sitä arjessa toimeen tulee. Miten arjen osaa järjestää ja miten siinä osaa toimia. Ei siinä auta rukoukset, meditaatiot tai mitkään hoidot, jos et hoida arkea ensin!!!

Raasukin on lämmin, hellä, pehmoinen....