Ruusut ja jooga

Väitänpäs ihan reilusti, että ilman joogaa minulla ei olisi ehkä ruusujakaan eikä sitä ruusutarhan alkuakaan.

Sitä ei aina huomaa, kuinka asiat kulkevat toistensa lomitse, vieressä ja lävitse.

Minulla nimittäin on aina ollut huono selkä; skolioosi ja notko ja kaikenlaisia vaivoja, nähtävästi huono selkä jo perinnöllisesti. Kumarassa olen väliin kulkenut kuin vanha muori noidannuolen iskiessä. Selkä on ojentunut vain taitavan jäsenkorjaajan käsittelyssä. Sellainenkin lähiseudulta onneksi löytyi.

Toinen selän vahvistaja on ollut myös itämainen tanssi, jossa pehmeät liikkeet ja väristykset ovat hieroneet sopivasti selkää. Kolmas vahvistaja on tietenkin sitten itse puutarhatyö ja sopiva liikunta.

Mutta yhdessä kaikki nuo ovat onnistuneet synnyttämään myös ruusutarhan ja hoitamaan puutarhaa jälleen. Jossakin vaiheessa selkä oli niin huono, että laiminlöin koko puutarhahoidon. Laitan tähän vanhan harmoonisen syyskuvan perunapellostani, jolloin se jätettiin kesannolle ja jolle nyt jo olen istuttanut parisenkymmentä ruusupensasta.

Jos siis itämainen tanssi, jota olen harrastanut yli kymmenen vuotta, on hoitanut lihasten joustavuutta, niin jooga on venyttänyt niitä ja puutarhatyö antanut lihasvoimaa. Huh! Siis nöyrin kiitos näille harrastemahdollisuuksille kuin myös itselleni, että olen viitsinyt.

Ei ollut helppoa mennä joogaamaan, kun en saanut alussa edes nilkoista käsillä kiinni, saati varpaista. Eikä jalat pystyneet heti ristiasentoon, kun selkä oli jotenkin kierossa. Eikä takamus noussut hartiaseisonta-asentoon saatikka, että olisin kiikkunut kädet polvien lomassa selälläni. Sitten olen venyttänyt selkääni pikkuhiljaa sellaisella 'pienellä puukonviiltotunteella', ja kas se toimii. Mutta heti jos yritän liikaa, on selkä ollut väsyksissä viikon verran. Pari kertaa on tuntunut lihaksen venähdystäkin. 

Joskus nuorena aloitinkin joogan, mutta se piti lopettaa, kun risti-istunnossa jo selkä oli sellaisella tuskalla, ettei siitä mitään tullut. Vasta itämaisen tanssin verryttelyssä ja selän paranemisessa uskaltauduin joogaan jälleen. Helppoakin sinne oli mennä tuttujen kyläläisten joukkoon, kun sitä on pidetty omalla kylän liikuntasalilla. 

Ihmeeltä siis tuntuu, että vanhanakin voi jostakin 'parantua' tai voimistua. Pystyn istumaan lattialla jalat suorana kuin myös saamaan varpaista kiinni. Jalat ristissä istuminenkaan ei enää väsytä.

Tästä kunnosta on ruusutarhani syntynyt. Kuin myös pikku kahvilani.

Hassu mielikuva tuli; selkäni on minun Jerusalemini. Tässä on niin kaunis laulu siitä. Ja tässä sama laulu hepreaksi, vielä kauniimpi!