Vanha puu kunniaan!

Olen ilolla seurannut sitä, kuinka nuoret osaavat kierrättää ja kunnioittaa vanhaa. He jopa ymmärtävät niiden arvoa, usein jopa henkistäkin. 

Sain joskus 20 vuotta sitten kylän maamiesseuran kuivaamon vintiltä haltuuni ikivanhat mattopuut. Ne kun olivat jo aikansa eläneet ja noin kaksi metriä leveät, eivätkä sopineet nykyhuusholleihin. Minulla oli aitta ihan sitä varten, joten otin ne vastaan. Pari kylän vanhempaa naista auttoivat niiden kasaamisessa. Lainasin vanhoja kirjoja, josta katsoin sitomisohjeita ja muuta. Sain opastusta langan luomisessa ja muussa. Niinpä paukutin kesäisin aitassa (nykyinen kahvila) mattoja leveitä ja kapeampia. Se oli mukavaa. Talvella Kauniita ja rohkeita katsoessani leikkelin matonkuteita. 

Vanha laitetta hakatessani alkoi ruuvien ja kiinnikkeiden paikat höltyä. Tiivistin niitä kaikella mahdollisella, mutta sitten kävi niin, että matto alkoi vinoutua, kuten puutkin. Muutenkin tuntui, että vanha laite oli hajoamispisteessä. Kyllästyin sen ainaiseen paikkailuun. Niinpä lopetin ja hajotin puut. Kyselin jos joku haluaisi ne, mutta hakijaa ei koskaan tullut.

Kunnes poika oli oppinut jotakin maailmalla. -Voi miten upeata puuta tämä kaikki on, hän tuumasi. Vanhaa, patinoitua ja kestävää!

Nyt hän on rakentanut yhteen kammariin täällä siitä sängyn tyttärelleen ja kirjahyllyä. Pikku Ruusunnuppuni näytti olevan siitä hyvin tyytyväinen. Ja kuinka kauniisti tuo vnha puu sointuu vanhoihin seinähirsiin.

Vanhasta 'homehuoneesta' tulee vielä viihtyisä ja kaunis!

- Olipas kovaa puuta kun ei meinannut saha siihen pystyä, tuumasi poika.

Kyllä sitä minäkin tyytyväisenä katselen. Ukkoni vanha vilja-aitta ja  minun vanha mattopuuaitta kantaa nyt kolmatta rooliaan kahvilana. Ja mattopuut ovat muuttuneet sängyksi ja hyllyiksi. Ja mitähän loppupuista keksitäänkään?

Voiko mattopuista sanoa 'Olet paras ystäväni'? Näin laulaa kuitenkin Don Williams...