Värejä kesän nälkään!

Puutarhablogit täyttyvät mitä värikkäämpiin kukkapostauksiin.

Kaikilla kesän ikävä!

Tässäpä näitä lisää metsätontun pihamaalta:

Debussy, Kuun loisteessa ja vuorostaan kuvia kuusta!

Kuutamohiihto

Sain tiedoksi kyläläisiltä, että järjestävät yhteisen kuutamohiihdon eräälle laavulle makkaraa paistamaan ja kuuta ihailemaan.

No meninhän minä mukaan! Ilman muuta. Ei voisi sää olla sen parempi. Parin asteen pakkanen takasi ihanan luiston suksille. Tyyni tuuleton sää, jossa voisi kuulla pöllöjen huhuilun (ei kuulunut) ja upea luonnon katuvalo!! Yhdessä mäessä metsän varjoissa meinasi kyllä latu kadota suksien alta, mutta pystyssä pysyin.

Ajattelin tuota, että jos naiset tekevät talkoita, se usein on käsillä näpertämistä. Kun miehet tekevät talkoita, se on paljon näkyvämpää ja laajempaa. Ja he tarvitsevat siihen koneita!! Jälleen taas ihailin sitä valtavaa latuverkostoa, mikä löytyi pieneltä kylältä. Tiedän että kahdellakin miehellä on sellainen 'latukone'. Sillähän samalla 'surruuttellee' ja nauttii ulkoilusta ja ennen kaikkea siitä miehekkäästä tekemisestä, mistä tulee kaikille näkyvää tuotosta. Voi kiitos kylän hyvät miehet!

Ja toinen juttu on se ainainen mökkien rakentaminen. Lapsena minäkin innostuin poikien kanssa risumökkien rakentamisesta, mutta enemmän se oli sitten sitä jälkityötä, siloittelemista ja kaunistamista. Se on miehillä vahva vietti! Kuin myös naisilla se 'pesän somistaminen'. Mutta kuulin, että tuollakin alueella on jo kolme laavua ja joku mökkikin metsään rakennettu. Kuinkahan monta niitä löytyy täältä korvista? Aika monta!!! 

Opin tuolla nuotion äärellä, että on myynnissä sellaisia säärystimiä, jotka voi asettaa monojen päälle ja jalat pysyvät lämpiminä. En tiennyt sitä. Kuulin myös että potkukelkkaan saa sellaiset muovit sinne jalasten alle ja jopa huilaa. En tiennyt sitäkään. Ja modeemeistakin kuulin ihan uusia asioita. Kyllä kannattaa istahtaa joskus tulen ääreen!

Tuossa viereisessä kuvassa näkyy tummana sula paikka, aika iso lähde tuolla pellon vieressä.

Alla olevasta kuvasta löysin taas noita orbeja, joita jotkut kamerankäyttäjät aivan metsästävät. Siis tuossa kuvan oikeassa reunassa olevat pyörylät. Mielestäni ne voivat olla ihan vain lumihuurua tai kosteutta kameran linssissä, mutta mukavaa on kuvitella, että luonnon hengetkin siellä nauttivat meidän kanssa illasta ja vähän ehkä suojelevatkin ladulla kulkijoita.

Täysikuu ja A Malando!

Idän Juhannusruusu vei minut toiselle puolelle maapalloa

Voi hurja millaiselle matkalle minut veikään Idän juhannusruusu!! Tämän ruusun tieteellinen nimi on joko ’Grandiflora’ tai ’Altaica’. Aloin tutkimaan tuota nimeä ’Altaica’ ja hups sitä menoa!

 Ystäväni ottamat kuvat Kinnarinmäen ruususta.

Muistin siitä suomalaisen humpan ’Altain huiput’, ja Olga Kharitidin  kirjoittaman kirjan Kultavuorten shaamaani. Jo lapsena mietin, missä on Altai-vuoret. Ne kuulostivat houkuttelevilta.

Nyt olen ollut nenä karttakirjassa kiinni ja etsinyt Altai-vuoria ja tutkinut netistä kuka kumma oli kasvitieteilijä Pallas, jonka väitettiin tuovan Altain ruususta siemenet Saksaan ja josta tämä ruusu olisi levinnyt Pohjoismaihin ja josta myös tämä nimi ruusulle ’Altaica´.

Mutta missä ja mikä on Altai? Miksi Suomessa lauletaan humppaa Altain huipuista? Kuka oli Pallas?  Miten venäläisen psykologin kirjoittama kirja on joutunut kirjahyllyyni? No sen tiedän. Eräässä divarissa käteni vain osui sen selkämykseen ja nappasin sen kotiini. Mielenkiintoinen kirja.

Altai-vuoret ovat kaukana Itä-Siperiassa, Omskista vielä noin 1000 kilometriä kohti Mongoliaa. Luin juuri mielenkiintoisen kirjan Suuri viljajuna Siperiasta, Antti Tuuri, joka kertoo 1900-luvun alussa, kuinka suomalaiset hakivat 50 vaunullista viljaa Omskista nälkää näkeville suomalaisille. Helmikuussa lähtivät ja maaliskuun viimeinen päivä tulivat arvokkaan lastin kanssa takaisin Suomeen. 8 vaunua oli jätettävä pois, koska veturi ei jaksanut kuljettaa junaa Ural-vuoriston yli. Juhlien kera heidät otettiin silloin vastaan.

Edelleen…Altai on nykyään itsenäinen valtio Mongolian rajamailla. Löysin netistä naisryhmän jotka olivat matkanneet junalla Altaille nyt kolmessa päivässä. He olivat kiinnostuneita alueesta nimeltä Tuva ja sen kaupungista Kyzil. Löysin sen kartalta. Pienessä Kyzilin kaupungissa kulkivat naiset kyselemässä shamaania. Heille neuvottiin oitis tie aivan kuin terveyskeskusta olisi kysytty. Sitä ei tässä kaupungissa ole, siispä shamaanit toimivat ’lääkäreinä’. Eräs naisista kertoi, kuinka hän voimaantui karhun käpälästä, kun sen kynsillä hierottiin hänen selkäänsä. Huh!

Ja kun pengoin netistä tietoa lisää, opin ymmärtämään myös Altai-humpan salaisuuden. Altailla on aikoinaan sijainnut suomalainen siirtokunta, jota maantieteilijä Johannes Granö on ollut tutkailemassa. Hänen isänsä toimi alueella pappina 1900-luvun alussa. Kuvaus siirtokunnasta ei tosin ihan kiitettävää ollut. Ongelmista siellä tässä pappi Granön kirjoituksessa Aamulehdessä vuonna 1886.

Luonnontieteilija Peter Pallas kulki tutkimusmatkoillaan Siperiassa 1700-luvun lopulla, tutki mm. outoa mineraalia Altailla ja totesi sen meteoriitiksi. Uumoillaan, että hän toi muassaan sieltä Idän Juhannusruusun siemeniä. Eräs venäläinen tutkija ruusua täällä tutkiessaan on todennut, että ei sellaista ruusua kasva Altailla eikä ehkä olisikaan luonnonlaji vaan viljelyssä syntynyt kanta (Alanko...Suomalainen ruusukirja). Joten salaperäisyyttä on yhä tämän ruusun ympärillä.

Tuo Idän juhannusruusu täällä on aina kasvanut Kinnarin (Lasikangas) mäellä omassa kylässäni. Vai onko ruusu ’Altaica’ vai ’Grandifolia’ vai peräti jokin muu. Etelä-Suomessa löydetty lajike ’Linnanmäki’ ja ’Nils’ muistuttavat sitä myös. Minä taidan nimetä tämän ruusun ’Lasikankaan ruusuksi’ sen löytöpaikan mukaan. Sen taimi alkoi rehevästi kasvaa viime kesänä. Nyt vain jännään, millaisena se lumen alta paljastuu.

Minun ehkä täytyy siirtää ruusu muualle, ihan omaan paikkaansa, koska se kasvaa aika paljon korkeutta ja kukat viihtyvät paremmin puolivarjossa. 

Ei tässä minullakaan mennyt Altai-matkalla kuin kolme päivää!!!

 

Kuva Wikipediasta

Ja tässä Altai-humppa!. 

Uhkaavia pilviä ruusutarhan yllä!

Koska olen metsätonttu ja haaveilen ruusutarhasta, katselen tätä elämää vähän ruusujen ja ruusunpunaisten silmieni kautta. Kun katselen vähänkin kauemmas, näyttää taivas mustalta!

Totta se on! Kamalia uhkapilviä on ollut jo pari vuotta näkyvillä:

YDINVOIMALA NAAPURIKUNTAAN!

KULTAKAIVOKSEN EPÄMÄÄRÄISET PÄÄSTÖT!

TUULIVOIMALOITA PARIN KILOMETRIN PÄÄHÄN!

Siis näin vaarallisessa paikassa olen rakentamassa ruusutarhaani, unelmaani! Siinä ei auta edes nuo pyhät energialinjat.

Tiedän, että ystäväni, monet tutut ja tuntemattomat ovat olleet taistelemassa ydinvoimalaa vastaan. Samoin taistellaan Kultakaivoksen päästöjä vastaan! Itsekin olen nimeni listoihin laittanut. 

Kuva Pohjolan Sanomista

Tuulivoimaloista olen kuullut puoltaviakin lausuntoja. Mutta enemmän sitä kielteistä! Miksi ihmeessä pitää rakentaa voimaloita, joita tuottavat ulkomaalaiset firmat? Täälläkin tarvittaisiin töitä. Kilpailu on kovaa, tiedän. Vieraassa maassakin jollakin on leivän kanta kiinni tässä. Joillakin ne suuret voitot. Miksi ei kelpaa esimerkiksi se suomalainen keksintö, jossa ropelli pyörii pystysuunnassa, spiraalisiipiset tuuliturbiinit pihtiputaalaisittain? Kuva 'meidän talo-sivustolta':

Miksi niitä pitää rakentaa ihmisasutusten lähettyville, kun Suomessa on villiä erämaata muuallakin?  Miksi ei tutkita niitä outoja värähtelyjä, joita nuo voimalat aiheuttavat. Nehän voivat tuhota koko ruusujeni geenisysteemin, solut, pölyttäjät ja mitä vielä! Miten käy harvinaisen purotaimenen tuolla purossa, kun sen ympäristössä aletaan myllätä uusia teitä? Mihin hakeutuvat metsän eläimet tuolta korvia huumaavalta ääneltä? Tykkäänkö minäkään niitä katsella ikkunastani, varsinkaan yöllä, kun ne vilkuttavat voimakkaita valojaan? En.

Kai olen idealistina odottanut, että ihmeitä tapahtuu. Että Japanissa olevat ydinvoimalatuhot ovat antaneet oppia. Että ihmiset katsoisivat maailmaa luonnonkin näkökulmasta, ei aina voittojen ja rahan. Tiedän etten itsekään sähköstä luopuisi, mutta keksijät tuovat esiin uusia energialähteitä. Niitäkö tässä odottelen? Tiedän myös, että uudet systeemit ja uudet yritykset kaatavat vanhoja! Maailmassa vallitsee ’vanhan’ ja ’uuden’ sota! On kyseessä elämä ja kuolema. Kun toiset saavat työtä, toiset jäävät ilman. Kun toiset saavat rahan, toiset jäävät ilman. Kun toiset hyppivät ilosta, toiset kaatuvat. .....Metsätonttu hieroo päätänsä

Emme ole turvassa pikku paratiisi-puutarhoissamme. Koko maailman jyly, sieltä kaukaakin, vaikuttaa tähän lähelle, tavalla tai toisella.

Tähän purin huoleni nyt, monen toisenkin huolen ja murheen. Tässä minun osuuteni siitä huolesta. Muuta en voi.

Pikkuruusuni turvassa vielä valkoisen luman alla. Nukkukaa vielä rauhassa. Ruusut eivät sure maailman menoa. Vai surevatko?

NYT Guns N Roses, Wellcome to the jungle!

Rakastettu Helene!

Usealle on varmaan tuttua se, miten läheiseksi tulee joku taiteilija tai muu tunnettu henkilö, kun on nähnyt hänen näyttelynsä, käynyt hänen haudallaan, omistanut hänen kirjansa tai on kulkenut hänen asuinsijojaan.

Yksi tällainen taiteilija minulle on Helene Schjerfbeck, tämän päivän suomalaisten rakastettu taidemaalari. Minä tutustuin häneen 40 vuotta sitten opiskellessani Hyvinkään Taidekoulussa. Kuljin usein ohi sitä kujaa, jonka varrella hän oli äitinsä kanssa viettänyt elämäänsä. Luin jo silloin läpi kaikki kirjat mitä hänestä oli kirjoitettu. Ihaillen katselin hänen töitänsä ja tutustuin hänen tekniikkaansa. Hänellähän oli mielenkiintoinen tapa jopa hioa hiekkapaperilla(?) töitään, niin että maalauksessa kangas kuulsi värien läpi. Maalaukseen tuli omintakeista eloisuutta ja ilmavuutta. Hänen elinaikanaan monet pitivät hänen töitään luonnoksina.

Tässä blogissani ajan mukaan päätin sinutella eli kutsua etunimeltä. Sukunimi on niin vaikea kirjoittaa.

 Kun taiteilijoista tähän blogiini kirjoittelen, en voi ohittaa Heleneä, vaikka hän ei varsinaisesti ollut mikään kukkamaalari. Niitäkin löytyy, kuten tässä herkkä asetelma ’Anemoneja’, maalattu 1909. Kuva on lainattu tähän Riihimäen kaupungin sivuilta, jossa Helene on esillä Taidemuseossa parasta aikaa. 

Tällä hetkellä omistan häneltä vain yhden kirjan. Sekin on omistettu yhteisesti runoilija Edith Södergranille ja Helenille nimeltään ’Kohtaamisia’. Kerrotaan, että he eivät ehkä koskaan tavanneet, mutta tiesivät toistensa töistä. Södergranin suuria innoittajia olivat mm. filosofi Nietzche ja Rudolf Steiner. Myös Edith runoillaan kuten Helene kuvataiteillaan kyseenalaistivat silloiset valtavirrat ja tekivät vain omaansa. Molemmat olivat vaatimattomia, mutta hyvin itsetietoisia. Kun Helenelle tarjottiin kerran yhteisnäyttelyä Ellen Thesflefin kanssa, oli hän sanonut: ”Mieluummin huomaamaton paikka väkijoukossa, kuin edustava paikka sen nojalla, että on tehnyt jotakin, vaikka on nainen.”  Edith oli ilmaissut eräässä kokoelmansa esilauseissa näin: ” Ei ole minun asiani tehdä itseäni pienemmäksi kuin olen.”

Nyt loppuun sopii Edithin runo:

” Ihmeellinen meri

Kummalliset kalat liukuvat syvyydessä,

tuntemattomat kukat loistavat rannalla,

olen nähnyt punaista ja keltaista ja kaikki toiset värit  –

mutta ihana meri on vaarallisin nähdä.

se herättää tulevien seikkailujen janon:

mitä on tapahtunut sadussa, on tapahtuva minullekin.”

Juhannusruusu ja Järnefelt

 Lisää Juhannusruususta...ja vähän astrologiaakin.

Syntymäkarttaani kohden löytyy kaksi tärkeää paluuta. Se tarkoittaa sitä, että joku planeetta kiertää tuolla ympärillämme siten, että se on samassa asemassa kuin syntymähetkelläni. Tällainen tapahtuma on kevättä kohden tulossa Rosa-asteroidilla ja Ceres-planetoidilla; Rosa yhtymä Rosa ja Ceres yhtymä Ceres. Rosa muistuttaa talven alla nukkuvasta ruusuista, ja Ceres vahvistaa sisarrakkautta, hedelmällistä luovuutta sekä myös kosketusta Äiti-Maahan.

Eipä siis ihme, jos mielessä jo pyörii ruusut. Poimin tähän Eero Järnefeltin kauniin Juhannusruusumaalauksen. Hän on yksi suomalaisen maisemamaalauksen ja tilannemaalauksen mestari. 

 

Tässä maalauksessa tietenkin näkyy myös maisema. Lainasin tätä kuvaa eräästä blogista.

Muistelen, että tämä maalaus oli mukana myös Kasvien taide-kirjassa, jonka esittelin tässä.  Ja tarkoitukseni onkin jatkaa vielä kasvitaiteilijoiden esittelyä.

Näkisin, että tämä maalaus on tehty liitupastellityönä. Satoja ja ehkä tuhansia maalauksia on tehty aiheesta juhannusruusu, mutta tämä jotenkin herkisti mieleni, ehkä siksi, että itsekin ihastuin liitupastellityöskentelyyn. 

Eero Järnefältin viimeisin maalaus löytyy kotikaupungistani, Raahen kirkosta, joka viime vuonna juhli 100-vuotispäiviään. Järnefelt maalasi alttaritaulun nimellä 'Heräävä toivo' 1926. Aihe sopi hyvin vanhaan purjevene- ja merenkävijäkaupunkiin. Kuva on Wikipedian sivuilta.

Hyvin kuvaava maalaus tälle kriisitäytteiselle ajalle! Vaahtopäälaineita!  Mutta toivoa on!

Matti Salminen ja Merellä!

Ruusukansion aloittaminen

Olen pitkään miettinyt, miten nimeän ruusupensaani. Nyt kun niiden lukumäärä kasvaa kesä kesältä, voin unohtaa itsekin, mikä on mikä.

Olen katsellut muiden kyltityksiä. Usein ne ovat piilossa piikkisten oksien lomassa. Usein aurinko ja sade on paahtaneet ne niin, että nimi ei ole enää selvä. Olen keskustellut puutarhureidenkin kanssa tästä. Ajattelin ensin, että numeroin ruusuni ja teen pienen kartan. Mutta sain kuulla, että kyllä nimikyltti suomen- ja latinankieleisen nimen kanssa täytyy olla. Joten teen pieniä lappuja oksiin sitoen, ainakin näin alussa. 

Mielestäni se ei riitä. Sillä kuitenkin joudun esittelemään niitä enemmän, sitä mistä ne ovat ja niiden taustaa.

Siksipä päätin tehdä pienen ruusukansion, josta jokainen voi lukea enemmän tietoa haluamastaan ruusulajikkeesta. Tietenkin on mielessä painettu ruusuvihkonen, mutta se saa vielä odottaa ainakin seuraavaa kesää. Ja tottakai haluan käyttää siihen kirjoitus- ja kädentaitojani.

Tähän esitän tällaisen tarinatavan tuoda ruusua esille. Kuvani ja tarinani Juhannusruususta, taigarunouttakin :

 

Juhannusruusu oli pihan keskeisellä paikalla tuomen edessä suoraan etelään ja hymyilemässä pihan yli kulkeville, siellä ahertaville ja leikkiville. Äiti sitä hoivasi rakkaudella, iloitsi siitä. Isä soittajaystävineen sen edessä soitteli valsseja ja tangoja kauniin kesätaivaan alla. Naapurin lehmät sitä tulivat kuuntelemaan kaulat pitkällä aituuksessaan. Ja me sisarukset olimme hiljaa nurmella kukkaseppelettä sitoen. Äiti toi pihalle pöydän ja siihen päiväkahvit, mehua ja tuoretta pullaa.

Kaikki se kuuluu suomalaiseen kesään. Juhannusruusu, Rosa pimpinellifolia ’Plena’, Suomen valkoinen ruusu, kuten sitä muissa maissa kutsutaan.

Vaivatta se on kasvanut Ruusumuorin pihassakin, kukittanut aidanvierustat, sirotellut itseään kivien koloihin, täyttänyt maakellarin katon ja nyt suojelee tuulelta savusaunan vieressä. Jos se saa rauhassa kasvaa ilman liikoja vaivakasveja ja tuholaisia, liialta sateelta ja ilman suurempaa hoitoa, se kukoistaa keskikesän heleimmän hetken. Noin viiden vuoden välein sen voi leikata alas tai vuosittain karsia vanhoja oksia pois. Ainoa vaiva sillä on se, että se pyrkii valloittamaan maailmaa juuristollaan.

Valo valkoinen

kukinnossasi.

Piikki ja kipu.

Askel takaisin.

- Hymy sinulle,

rauha minulle!

Haaveillen kesään! Kesän tango ja Taisto Tuomi.

Meripihka, pohjolaista voimaa!

Enpäs tiennyt, että meripihkan alkujuuret ovatkin suomalaismetsissä ennen kuin luin mielenkiintoisen kirjan meripihkan historiasta ja merkityksestä. Matti Nuorteva on kirjoittanut ensimmäisen suomenkielisen kirjan pelkästään meripihkasta; Meripihkan kiehtova maailma.

Olen aina tuntenut vetoa meripihkaan. Eräällä syntymäpäivämatkalla Riikassa ystäväni sitten ostikin minulle meripihkaiset korut. Ja työpaikaltani sain läksiäislahjaksi myös meripihkaiset korut. Meripihka sopiikin oikein hyvin näille naisen kypsemmille ikäkausille, sillä kerrotaan, että meripihka parantaa muistia, antaa viisautta, poistaa pahaa oloa ja pelkoja, parantaa kehon sairauksia ja suojelee pahoilta ympäristövaikutteilta kuten esim. sähköhäiriöiltä (meripihka jo itsesään synnyttää staattista sähkövarausta).

Parantamiseen uskon, sillä jo itse puun pihkahan on todettu tosi tehokkaaksi esim. haavoihin. Miksi ei tuota samaa energia sisältäisi meripihkakin?

Hauska tuo nimi. Meripihka on  meressä uitettua pihkaa!  Skandinavian metsät tuottivat tuota pihkaa n.30-50 miljoonaa vuotta sitten. Veteen jouduttuaan se on säilynyt ja kovettunut pitkän prosessin kautta. Siis se on aitoa pihkaa. Vedet sitä ovat sitten kuljettaneet Baltian rannikoille, missä siitä on suurimmat esiintymät. Toki meripihkaa on tavattu muuallakin mm. Uudessa Seelannissa ja Itä-Afrikassa.

Riikassa tehdyt hopeiset meripihkakorut yllä ja
alhaalla pronssiset kalevalaiset korut 'Tulen henki'.

Siis tämä on aitoa metsiemme kultaa!

Koruina se on ollut vuosituhansien ajan haluttua ainetta. Siitä on tehty jopa huonekaluja ja huoneitakin, kuten kirjan kuvassa tämä ihmeellinen Pietari Suurelle lahjoitettu meripihkahuone, joka katosi salaperäisellä tavalla sodan aikana, mutta on vanhan mallin mukaan rakennettu uudelleen tsaarin vanhaan kesäasuntoon. Huikea juttu!!

Meripihkan uskottiin auttavan myös vauvojen vatsavaivoissa, joten vauvoilla käytettin usein meripihkasta tehtyjä helmiä. Uskotaan myös että meripihka pitää kirput ja punkit poissa, joten tällaisia helmiä on myös myytävänä koiria ja kissojakin varten kirppukaulurina.

Koska pihkaan tarttuvat helposti pienet hyönteiset, on meripihka myös valtaisan mielenkiintoinen tutkimuskohde muinaisten hyönteisten ja eliöiden tunnistamisessa. Vaikka näistä ei ole tunnistettu yhtään nykyisin elävää hyönteislajia, ovat ne todettu kuitenkin kuuluvaksi nykyisiin hyönteissukuihin. Ne todistavat eläinlajien menetykset ja muutokset. 

Kirja avarsi todella mielenkiintoisen maailman eteeni. Miten moninainen merkitys onkaan tavallisen havupuumme pihkalla!!

Lisää käsityöruusuja!

Olen esitellyt blogissani kaiken maailman ruusuja taiteessa ja käsitöissä. Ja aina vain lisää löytyy.

Istanbulin basaarista löysin koruina taidokkaan siististi virkattuja ruusuja. Ostin korvakorut, joita en vielä ole edes pitänyt. Varmaan nekin jotakin ihan erityistä tilaisuutta ovat joskus koristamassa.

Tässä täytyy olla hyvin hieno lanka. Monenlaisia muitakin virkattuja ruusuja olen nähnyt ystävieni tekeminä.
Kaikki yhtä lailla kiehtovia ja omaperäisiä.

Eräältä kirpputorilta käteeni tarttui nämä ruusut, jotka ovat tehty lastuista, käsityönä tehtyjä nekin. Asetin ne seinälle isäni valokuvan yläpuolelle, ruusuja rakkaalle pelimanni-isälleni.

Sain ystävältäni joululahjaksi aivan ihmeellisen liinan. Kun nepparit laittaa keskeltä yhteen, siitäkin muodostuu ruusu. Kauniisti merkattuja herkkiä kukkien kuvia mukana. Kun tietäisin vain mitä tässä voisi pitää. Onko se jonkinlainen käsityöpussi? Vai rihkamapussi? Vai voiko siinä laittaa tarjolle jotakin, esim. ruusupullia? Joku neropatti tuonkin on oivaltanut ja keksinyt valmistaa.

Valotus narraa nyt värejä. Liina on vitivalkoinen, mutta huonossa valossa valokuvattuna keltainen.

Kaunista tässäkin; Kaksi puuta, Juha Tapio

Kirsti toi auringon kaupunkiini!

Täytyy vähän valoittaa erästä puolta elämästäni. Olen 'kulttuuri-ihminen'. Aikoinaan kuljin paljonkin eri taidenäyttelyissä, konserteissa ja kaiken maailman kissanristiäisissä, sitten myös mieheni kanssa. Pikkuhiljaa kun mieheni sairastui, hautautuimme enemmän sitten tänne metsään. Sairaudet ja huono kuulo hänellä heikensi menojamme. Kutsut vähenivät.

Eräs päivä tässä törmyytin kulttuuritoimistoon ja sanoin (mielessäni valmis puolustuspuhe), että tahtoisin nimeni takaisin sinne listalle, josta lähetetään kutsut taidenäyttelyihin. Yllätyksekseni ihminen pöydän takana ilahtui kovasti ja kertoi olevansa iloinen, että saadaan mukaan uusia (UUSIA?) kasvoja. No joo. 

Mutta sain kutsun. Ja sattumoisin olikin vanhan ystäväni (40 vuoden takaa) taidenäyttelyavajaiset. Kirsti Muinonen, jonka kanssa aikoinaan rakennettiin yhdessäkin jonkinlaista taidekulttuuria tänne. Minä olen hyvin vähän maalannut, mutta Kirstille se on ammatti. Sittemmin hän muutti toiseen kaupunkiin.

Kirsti toi kaupunkiimme ihmeellisen voimakkaan VALON. Gallerian seinät suorastaan hehkuivat keltaista ja punaista ja sulatti jokaisen kylmän pisarankin mielestämme. Suorastaan terapeuttinen kokemus!

Olen lainannut tähän hänen kuviaan suoraan tuolta hänen kotisivuiltaan, josta voi katsella niitä enemmänkin.

KIITOS KIRSTI AURINGONVALOSTA! Tässä meille lisää puutarhaunelmia! Nämä lainakuvat eivät näy tässä hyvin, joten kannattaa kurkistaa Kirstin omille kotisivuille.

Giovanni Marradi Garden of Dreams

Tee-se-itse-Tunnustus eli D.I.Y (Do It Youself)

Blogeissa on pyörinyt tuollaisia tunnustuksia jonkin aikaa, eli D.I.Y- tunnustuksia. Olen kuvista päätelllyt, että kysymyksessä on jotain tuunausta ja itse tehtyä. Kun sain itsekin tällaisen tunnustuksen, kiitos Maaritille Garden of my Dreams-blogista, niin jäinpäs fundeeraamaan asiaa. Mitä olen ihan itse tehnyt?

Jos nyt oikein rehellinen olen, niin en oikeastaan mitään. Kaikki tuunauskin ja materiaali on joku toinen alunperin tehnyt. Mutta viimeisin jälki voi olla se 'ihan itse'. Hauskinta onkin käydä läpi sitä, kuka muukin on alunperin ihan itse tehnyt siihen jotakin.

Joten löysin oman D.I.Y:n. Sehän on minun 'Ruusumuorin Kesäkahvilani'!!!

Rakas ukkoni sen joskus rakensi uudeksi vilja-aitakseen. Joku sanoi kesällä, että jyvät siellä tuoksuvat vieläkin. Sitten se on ollut kesäaittana nukkumisineenkin. Kun minä tulin taloon, se pian muuttui kudontapaikaksi. Sinne tuotiin ikivanhat pari metriä leveät mattopuut, joita sitten paukuttelin varmaankin 10 kesää. Kunnes ne eivät enää kestäneet, joten tuossa kuvassa ne ovat hajoitettuina. Aitta muuttui surkean näköiseksi romuvarastoksi, kuten kuvassa.

Kunnes sitten ehkä myös mieheni muistolle ruusutarhaa aloittaessani päätin tehdä aitasta aivan muuta. Painepesurilla putsasin pölyt ja ampiaisenpesät pois, kuivatin sen ja tuunailin sitä pikkuhiljaa aivan toisenlaiseksi. 

Siihen pystytin pienen kesäkahvilan ja annoin itselleni aivan uuden roolin Ruusumuorina. Aitassa ei nytkään ole mitään uutta, vaan kaikkea vanhaa koottuna vinteiltä ja navetan tiloista. 

Ja kas kummaa, siinä ihmiset viihtyivät  istua sateisena kesänä tarinoita kertoillen. Siinä vieraili monenlaista vanhoista tutuista Linnanrauniolla tutustujiin asti. Olin iloinen kun vanhat tutut, jopa vanhat koulukaverit tulivat käymään ja hyvin moni tuli muistelemaan miestäni ja vanhoja aikoja. Tapasin jopa uusia blogiystäviänikin tässä.

Myönnän kyllä, että tuunata tai tehdä-ihan-itse yksin, se ei olisi ihan sellainen. Se olisi ollut paljon köykäisempi. Hyvä ystävä, joka sattumoisin tuli pakoon oman kodin putkiremonttia luokseni, oli monenlaiset taidot hyppysissään ja oli auttamassa minua. Naapureitakin kiirehti avuksi, kun 'ei ne naiset osaa'. Ja aitan eteen syntyi pieni terassi.

Mutta itse idean voin ottaa ihan omaan nimiini!!
Siis tässä minun D.I.Y. - juttuni, jota jatkan ensi kesänäkin.

Ruusumuorin Kesäkahvila-blogistani löydät punaisella tulevan kesän uudet aukioloajat. Kävin eilen sähköisen markkinoinnin kurssilla, mutta tulin siihen tulokseen, etten tarvitse nk. kotisivuja. Päivittelen ja paikkailen blogiani.

Joten voisin laittaa kiertämään oikeastaan kaikille lukemilleni blogeille tämän D.I.Y- tunnustuksen ja kutsun, mutta olen huomannut, että kaikki eivät siihen yhdy, kiittävät vain. Olen nähnyt niin valtavan upeita blogeja, että aivan hukun niiden kauneuteen. Tuolla sivupalkissani on kuitenkin he, joita käyn eniten kurkkaamassa ja joihin on syntynyt lämmin suhde. Kiitos heille kaikille!

Ruusut tässä kuvassa ojennan heille, jotka olivat mukana tuunaamassa tätä iki-ihanaa ideaani.

Hyvin muorimaista musiikkia, mutta muistoksi noille riepumatoille ja kaikelle vanhalle! Siitä kaikesta on rakentunut minunkin elämääni ja minä rakennan sitä yhä eteenpäin!

Sukkahousuruusuja

Kaikenlaisia ruusuja olen nähnyt. Eläviä ja vähemmän eläviä. Itsellänikin on hopearuusua, lasiruusua, tuohiruusua, silkkiruusua ja lasturuusua, jopa simpukkaruusuja on. Jossakin aitassa roikkuu joku muoviruusukin. Ja itsekin nyt valmistan noita organzaruusuja.

Ja mitä ne keksiikään! Sukkahousuruusuja! Jotenkin se kuulostaa eroottiselta. Tietenkin niiden kuuluisi olla käytettyjä, mutta kuka nyt tuon värisiä sukkahousuja työnään käyttäisi...Mistähän niitä muuten ostetaan, siis noita sukkahousuja, ihmettelen?

Ja kun miehetkin jopa ovat innostuneet niiden askarteluun. Näin kuulin ystävältäni. Siinä kun kieputetaan rautalankaa ja kaikenlaista. Ja ennen kaikkea tuollainen on mukavaa askartelua yhdessä. Ystäväni lähetti kuvia tällaisista ryhmäsaavutuksista tässä.

Kauniita ne ovat! Kukahan neropatti on nuo keksinyt, ihmettelen?

Löysin tekotavasta videonkin, eikä taida olla alunperin idea edes suomalainen,  kas tässä!

Kuka muistaa  vielä Ritva Mustosen ja Tekoruusut?