maanantai 20. heinäkuuta 2015

Katsella syvälle silmään ranskanruusu Olkkalaa!

Vattukärsäkäs ei ole löytänyt kaikkia pihan ruusuja, hähää! On hyvä, että olen sirotellut ruusujani vähän sinne ja tänne, varsinkin löytöruusuja. Heillä on ihan omat paikkansa pihamaalla.

Paljon iloa on näinä päivinä tuottanut vuorostaan Olkkalan ruusu, jonka katsotaan olevan ranskanruusun peruja. Kun sen oikeaa historiaa ei tiedetä, keksin sille joskus ihan oman tarinan tässä.

Tiesin, että tämäkin ruusu kasvaa aika lailla korkeutta, joten viime syksyllä tein sille oivan tuen lahjaksi saaduista heinäseipäistä. Innostuin taiteilemaan sille ihan Eiffelin kaltaista tornia. No joo. Omanlaisensa siitä tuli, mutta nyt on Olkkalalla tilaa ja tukea kasvaa vaikka kuinka.

Mutta katsohan tätä kaunista ruusua silmiin! Se hymyilee, kantaa arvoitusta sisällään, mutta antaa sinulle kaiken mitä osaa: kauneuden! 












3 kommenttia:

  1. kaunis tämäkin ja tuo tuki on mahtava

    VastaaPoista
  2. Kaunis ruusu, eikä hullummalta näytä tuo tukipylväskään. :)

    VastaaPoista
  3. Ei näille ihanille ruusuilla ole loppua. Olkkala on upea ja niin on rakentamasi tukikin. Harmaa puu korostaa hienosti ruusunkukkien väriä.

    VastaaPoista

Olen iloinen kommenteista!