Liisan ihmemaassa 2

Onkohan sateinen kesäkin vaikuttanut siihen, että olen kauhean laiskasti lähtenyt liikkeelle omalta kylältäni. Yhdet hautajaiset ja yhdet häät olen kesän aikana kulkenut. Ja hyvin vähäksi ovat jääneet puutarhavierailutkin. Taimitarhat ovat melkein jääneet ainoiksi sellaisiksi.

Tosin minulla on ystäviä, joiden kanssa olen vaihtanut taimia ja vierailujakin.

Yksi sellainen paikka on Liisen ihmemaa, josta aikaisemmin olen kirjoittanut tässä salkoruusuja ihaillen. 

Nyt kamerani haaviin tarttui sellaisia kuvia sieltä, jotka ilahduttavat silmää yksityiskohdillaan ja persoonallisuudellaan. Liisan puutarhassa elää myös vanhat muistot ja yksinkertainen kauneus.

En nyt kuvannut niinkään sitä runsasta kukkatarhaa, joka nytkin ui sadepisaroiden kimmellyksessä, vaan pihan luovaa puolta.

Piha on kaunis rinne aivan metsän vieressä, jossa on todella tehty töitä kivien ja kantojen kanssa. Kuten talon emäntä kerran ilmaisi, että korkealle iälle pitäisi jo antaa periksi, mutta kun tuntuu, että puutarhanhoito kuitenkin sitä terveyttä ja hyvää mieltä tuo sekä sitä pitkää ikääkin.

Onko lie koskaan tehty tutkimuksia ja vertailua puutarhaihmisten ja muiden harrastusten parissa työskentelevien kesken? 

Mikähän lie olikaan tämä kaunisrunkoinen puu? Moni sen varmaan tietää. Suklaanvärinen runko tuo melkein veden kielelle.

Valkea kissa muistuttaa eläinrakkaudesta, mutta joita ei voi pitää kuin kuvajaisena.

Alla vanhan omenapuun juurella pitkät perennat ovat saaneet mukavan tuen puun koukeroisista oksista.

Monenlaiset kuunliljat kauniine lehtineen vain korostuvat sateessa.

Oma kuva voidaan tehdä monella tavalla. Vasemmalla emäntä päättäväisenä pahkakoivun osasena ja kiharatkin löytyivät hiuksiin omalaatuisesta kivenmurikasta. Vieressä vauhdikas isäntämies.

 

Vanhat peräkärrytkin takapihalla jo sammaloituneena muistuttavat kovan työn ajoista ja ovat melkein kuin koriste ja taustalla vihannat pellot, jota ennen viljeltiin, ovat nyt muiden hoidossa, mutta silmää ilahduttamassa. Vanhojen rakennusten lomaan ei aina istu se puhtaan valkeaksi maalattu siltavärkki, vaan juuri tällainen yksinkertaisuus luo maisemaan oman paikkansa pilvikirsikkapuun äärelle. Tätä siltaa pitkin mentiin navetan taakse, jossa puutarha jatkui sellaisilla kasveilla kuten tulikukka, jonka ei soisi levittäytyvän ihan minne tahansa. 

 

Kiitos Liisa! Yhä istutamme elämän jatkuvuutta puutarhoissamme. 

Tätä olen kirjoitellut elokuun kuutamolla....Elokuun ilta ja Erkki Junkkarinen