keskiviikko 9. syyskuuta 2015

Kesän suururakka on tehty!

Tippapeltejä vailla on enää kivijalan uudistustyö!

Aloitin tuon työn keväällä kutsumalla eläkeläisten neuvonantajan paikalle ja hän teki siihen korjaussuunnittelun.

Siis olihan tuo talo pahan näköinen, kun kivijalka rakoili siellä sun täällä, pullisteli ja pällisteli, kun routa on sitä liikuttanut. Hirsitalo on tehty 67 vuotta sitten tiukan budjetin kanssa, kun naulojakin sai jännittää, saako niitä. Talossa on  rostipohja, tuuli on käynyt läpi ja välillä jäädyttänyt vesijohdonkin, saatikka tuntunut varpaissa kylmältä. Sitä paikkailtiin keltaisella uretaanilla, joka oli niin kamalan näköinen, että maalasin sitä tumman harmaalla saadakseni edes pikkuisen siedettävämmän näköiseksi. Mutta ei minulla kivijalan uusimiseen riittänyt rahkeet eikä rahat, mutta salaojitusten (salaoja että rännioja) kanssa talo ehkä pysyy pystyssä eteenpäinkin. Ruma kivijalka peitettiin levyllä.

Minä en tiennyt yhtään miten tuo kaikki tehdään!!
Minun täytyy kiittää poikiani kivien kaivamisessa, naapuria auttamisesta ja viisaista neuvoista ja paria muutakin ystävää suuresta avusta. Monenlaista ohjetta minä sain. Ja monenlaista virhettä varmaan on tullut tehtyä. Mutta uskon, että talo voi paremmin. Ei pääse kosteus nyt yllättämään.

  
Mutta arvatkaa paljonko kiviä kaivettiin ylös salaojituksen vuoksi? Siinä oli hommaa, kun välillä kaivanto peittyi veteen ja piti odottaa kuivempia ilmoja. Huh. Keskelle pihaa rakennettiin sitten pieni kiviaita (lapsena sitä nimitettiin kiviraunioksi). Ei niitä kauemmaksikaan jaksettu kantaa eikä vyöryttää.

Viisi miestä ja pieni traktorikauha on ollut apuna tässä. Minä itse olen vain kärrännyt ja sitten tehnyt loppusiloittelua.

Tämä eteläinen seinämä näytti vielä pari viikkoa  sitten tällaiselta. Huomaa minun hieno letku-patenttini saavisssa on ylittävälle vedelle. Ja sitä vettähän tuli tänä kesänä!


Nyt se on huomattavasti siistiytynyt. Taloa tuskin samaksi tuntee. Laudat tuossa edessä ovat väliaikainen tuki. Jospa löydän siihen tiiliä tueksi. Ja sepeliä pitää ajaa enemmän, tosin haaveilen pyöreistä kivistä. Tippapelti vielä uupuu, toisella reunalla siitä malli. 


Talon edessä on keittiövesikaivo, jonka lämmintä ympäristöä halusin nyt hyödyntää. Siihen istutin köynnösruusu Flammentanzin ja Lawinian siirsin vanhalta paikalta. Presidentti Kekkonen sai siitä myös paikan ja muutama äitienpäiväkukka vanhoista ruukuistaan. Naapurin Paulalta sain tuollaisen valmiin kehikon ensi kesää varten, jos Flammentanz elää talven yli. Peukkuja!!! Liiteristä hain tukun pajunoksia, joita liotin lammessa ja taivuttelin nätiksi tueksi ympärille.  En tiedä teinkö viisaasti. Aika tuon näyttää.


Ilman pitää päästä kulkemaan rostipohjan alla, joten kissanluukkua ei pidä unohtaa. Kun kuvasin tätä huomasin, että ei ole kissa tarvinnut tätä piilopaikkaa pitkään aikaan. Pohjoisen ja idän puolelta kivijalkalevyyn porattiin muutama reikä, että ilma pääsee kiertämään. Parhaamme yritettiin talon hyväksi. Tämäkin kaikki homevaurioiden estämiseksi. 


Jotenkin rinnastani pääsee hyvin syvä helpottunut huokaus!
Syvä kuin meri, Esko Rahkonen....


1 kommentti:

  1. Kyllä totisesti koko talo muuttui aivan uuden näköiseksi. Monet sanovat, että tuollaiset vanhat rossipohjaiset talot ovat näitä nykyisiä pullotiiviitä taloja huomattavasti terveempiä. Luonnollinen tuuletus pelaa, jollei sitä ole myöhemmin tukittu.

    VastaaPoista