maanantai 7. syyskuuta 2015

Ruusut kesässä 2015; villi- eli luonnonruusut

Toinen ryhmä, missä petyin tänä kesänä, oli nuo luonnonruusut. Nekin ovat tottuneet kuivempaan ja aurinkoisempaan olomuotoon. 

Esimerkiksi metsäruusu, joita olen kerännyt eri paikoista (Lukkaroinen, Volomari, Palkki), koska on mukava seurata niiden erilaisuutta kuitenkin. Ne kasvavat vieri vieressä. Tuskin kukan kukkaa niissä nyt. Ensi kesäksi kasvattavat tosin paljon uusia varsia, koska nekin, kuten melkein kaikki luonnonruusut, kukkivat uusiin versoihinsa seuraavana vuonna. Voimme tästä melkein päätellä, että jos on huono kukintavuosi, se on sitäkin runsaampaa seuraavana vuonna.

Saman kukattomuuden kohtasin torniolaakson-, mökin- ja  malvaruusunkin kanssa. Malvaruusu oli aivan surkean näköinen, kuin uitettu kissa. Tosin nyt taas rehevöitynyt. Kempeleen kaunotarkaan ei ollut reippaimmassa kunnossa. Kaarinan (oma nimi) kummajaisruusu, josta en ole selvää ottanut, ei myöskään tehnyt kuin pari kukkaa, mutta vartta sitäkin enemmän. Nukkeruusu ei kukkinut ollenkaan eikä myöskään hänen 'tyttärensä' keijunruusu, joka yritti, mutta yritti kovasti myös vattukärsäkäskin.
Nukkeruusu tosin järjesti minulle mojovan yllätyksen. Kerron siitä myöhemmin.

Orjanruusun kukka ei välittänyt sateesta.

Tosin orjanruusu tammen alla kai säilyi enemmiltä kaatosateilta ja kukki kauniisti kaartuvissa oksissaan. Punalehtiruusukin teki vain muutaman kukan, mutta kasvaa nyt pituuttansa.

Blandaruusut, jotka uskon useimpien olevan Schalinin jäljiltä, kuten Tarja Halonen, tuotti myös pettymyksen. Toisaalta Herttoniemi yllätti kukinnallaan (kerron tästä myöhemmin) ja Toukoniitty, joka kukkii vanhoihin versoihinsakin (alla). 


Näiden luonnonkukkien seuraan hankin sitten uusiakin tuttavuuksia. Ne ovat hurjan mielenkiintoisia! Esimerkiksi Nystyruusu, jossa eivät tuoksukaan kukat, vaan lehdet. Asiantunteva myyjä Oulujoen taimistolla kertoi, että istuttaa se sellaiselle kulkupaikalle, sillä aurinkoisina päivinä siitä löyhähtää mukavan pihkainen tuoksu. Sen tein. Ja se kukkikin jo jonkun verran.

Toinen ruusu, johon ihastuin sen kukinnan vuoksi, on Alavanhovi eli lapsiruusu. Kerron siitä sitten, kun tiedän kuinka se voi ensi keväänä. Hurdal, josta edellisessä blogisivussani kerroin, kuuluu myös tähän ryhmään luonnonruusuja. Nyt vielä odottaa paikkaansa ruusu nimeltään Ainola, luumuruusu. Se ei ole kotoi-sin Sibeliuksen Ainolasta, vaan Oulun Ainolanpuistosta. Siitäkin kerron myöhemmin. 

Ihastuttavin näistä ruu-suista ja suorastaan yliveto ensimmäisen vuoden ruusuksi, oli Arnon ruusu, josta jo olenkin kertonut aikai-semmin. Se oli kaunis. Eikä sitä vaivannut pil-vet eikä sade. Sitkeä kuin suomalainen sisu. Onkin se kasvanut kaatopaikalla! Arnonruusu!

Hänestä en tiedä,kuinka kukkii vanhoilla ver-soilla. On se raukka yrittänyt kasvattaa ko-vasti itseään. 

Kaunis se on!

Anna Hanski laulaa:
Kaunis, kaunis olet rakkaani, kauniimpi kuin ihmisen mieli...



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti