torstai 3. syyskuuta 2015

Suomen suurin veistospihamaa on Raahessa!

Vierailimme ystävieni kanssa Matti Lepistön pihamaalla ihailemassa hänen veistoksiaan. Eräs taiteen tutkija oli siellä vieraillut ja sanonut, että tämä pihamaa on varmaan patsaineen runsain kansantaiteilijan pihamaa Suomessa. Uskon sen. Minäkin sain lainata kolmea patsasta pihamaalleni, jotka istuvat kuin nakutettu siihen; kaksi peikkoa, kotka ja pöllö, jotka ovat vilahdelleet blogisivuillani.

Metti Lepistön pihamaa sijaitsee Raahesta Pattijoelle Mansikkakarintien varressa, eikä sitä voi olla huomaamatta. Ensi lauantaina 5.9, Raahen kyläpäivillä, siellä vierailee ainakin yksi linja-autollinen ihmettelijöitä. Matti ottaa mielellään vieraita vastaan muinakin aikoina, kun hänelle soittaa ja sopii vierailusta. Hän työstää edelleen jopa useitakin patsaita päivässä ja tuo 200 patsaan määrä ylittyy pian likelle 300. Ihmeveikko tämä Matti! Hänen kertomansa mukaan hän ei käytä malleja, käyttää kuvia ja hyvin paljon mielikuvia. Piha muistuttaakin satumaata Pattijoen virtaavan veden äärellä koivujen lomassa.

Kuvat kertokoon enemmän:


 

 

   

         
 
           


Illusioterapiaan musiikkia:

Música para la PAZ ESPIRITUAL





3 kommenttia:

  1. On siinä tuottelias kaveri. Aika hienoja teoksia. Ei ihme, että katselijoita riittää.

    VastaaPoista
  2. On siinä taidetta kerrakseen. Olispa mukava käväistä paikan päällä.

    VastaaPoista

Olen iloinen kommenteista!