On se kumma, että sellaisen tavallisen puutarha-aherruksen lomassa tekee aina mieli tehdä jotakin hassua. Vaikka luulen, että tämäkin hassu vielä kiittää minua.
On nimittäin ruusuja, jotka joko lamoavat tai sitten kasvavat korkeutta ja ovat talvella lumen painosta vaarassa katkeilla. Metsätonttu rientää apuun.
Liiterissä on vielä heinäsiepäitä ja navetassa monet niput kuivatettua pajua. Pajun liotan pienessä lammikossani päivän tai pari. Ja johan on mukava leekata!
Ainoa mistä en tykännyt, niin kiiltävä rautalanka. En löytänyt tällä kertaa muuta. Niitäkin on monta lajia, yksi sellainen huomaamaton ruskeahko.
Toinen hankaluus on aina saada rautalanka kierrettyä lujalle yksin käsin. Mutta kun äheltää niin jotenkin se onnistuu.
Ensin tein Herttoniemen Helenalle tällaisen ihan tavallisen tuen. Herttoniemi on korkea, kauniisti kukkiva löytöruusu, jonka olen istuttanut Minetten viereen, jotta se 'katteuksillaan' katsoisi, kun toinen vaaleanpunainen kaunotar kipuaa korkeuteen. En voi olla laittamatta kesän kukkaa tähän blogisivulleni. Sen lehdistö tammen suojassa on vielä täysin vihreä, suorastaan vehreän vehmas. Se ei välittänyt pikkupakkasista, kuten monet rugosa-ruusut, joiden lehdet ovat jo ruttusen ruskeita.
Kukka vieressä on kuitenkin kesän muistoja.
Mutta auta armias, kun pääsin Sointu-ruusun kimppuun. Sekin on kasvanut aika vauhdikkaasti ja ojentelee oksiaan laajalle sinne tänne. Hullussa päässäni kuvittelin, että osaan tehdä sille musikaallisen tuen pajusta, nimittäin nuottiavaimen. Höh! Eihän minulla niin pitkiä pajuja edes ollut, joten tyydyin ruusuiseen 'puolinuottiavaimeen'. Ensin toiselle puolelle ja sitten toiselle.
Kuten kuvasta näkyy, Sointu on jo pudottanut osaksi lehtensä. Oikealla hetkellä taiteilin varmaan tukea, koska pensaassa on hirveän piikkiset varret. Se katsotaan rugosaryhmään kuuluvaksi, vaikka onkin ristetetty toisenlaisen ruusun kanssa (Joy & Kahilan kaunis ruusulapsi). Puuosa on tuossa vielä tuoretta, mutta harmaantuu jo ensi kesänä.
Saan olla varovainen, että en innostu liikaa tukien kanssa. Onneksi esim. tarhapimpinellaruusut luovat niin kauniita pyöreitä ja pystyjä pensaita, että niitä ei tarvitse tukea, eikä monia muitakaan. Eikä olisi kaunistakaan, jos heinäseipäitä törröttäisi pitkin tarhaa. Olenkin pyrkinyt siihen, että löytöruusut, jotka ovat etupihalla siellä täällä, ovat harmaine tukineen, mutta tuossa rugosatarhassa olen käyttänyt pajua. Jonkinlainen kokonaisuus sentään pitää olla.
Mitenkähän käy, kun pääsen Linnanmäen kimppuun, joka on myös korkea pensas. En voi mitään sille, että mielikuvitus alkaa naurunhyrähdyksin liikkua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Olen iloinen kommenteista!