perjantai 23. lokakuuta 2015

Syksyn ruusut herättelevät minua filosofoimaan!

Jotenkin syksykin oli lohduton, varsinkin tämä lokakuu. Harmajaa, sateista, sumuista, mutta kuitenkin aika lämmintä. Meidän seudulla ruska jäi harmaanruskeaksi monilla lehtipuilla. Myös puutarhani värityksessä. Ne joiden piti loistaa kultavärityksillä, roikottavat lehtiä ruskean ruttuisina. Useat ruusutkin vain pudottivat lehtensä, aivan liian aikaisin.

Näin on vuodenajat erilaisia, joskus yllätyksellisiäkin.

Muistan, että viime syksyn värityksessä oli Nukkeruusu kaikkein kaunein. Nyt valitsin kauneimmaksi Raahen seminaarin ruusun, jonka alkuperä on osin arvoitus. Kauniin herkkä oli myös metsämökin ruusu. Tuo seminaarin ruusu on minulle hyvin merkityksellinen. Minä itse en koskaan mennyt seminaarin oppiin, vaikka moni ystäväni minua sinne usutti. Nyt seminaaria ei enää ole. Sieltä on kulkeutunut itse ruusu minun luo. Kerron tämän tarinan vielä tässä, kun ehdin. 



Jos jotain ruusua kaipaa pihamaalle oikein kevättä, kesää ja syksyä kaunistamaan ja omalle yksityiselle paikalleen, niin siihen kannattaa istuttaa punalehtiruusu. Näin sen kerran suurena yksittäisenä pensaana erään maatalon pihamaalla Etelä-Suomessa ja ymmärsin heti, ettei sitä pidä istuttaa ryhmiin. Sen aina punertavat lehdet ovat kauniit ja herkät punaisine varsineen, ja sen kiulukat todella kuin pieniä rubiineja. Minulla se kukki vielä aika harvakseltaan, mutta auta armias tuota rubiinipensasta, kun se oikein innostuu.


Poimin viime syksynä keijunruusun kiulukat, jotka kuivuivat hyvin halkaistuina ihan paperin päällä ilmalämpöpumpun alla ja olivat todella hyviä. Nyt kun Valamonruusu kukki niin ahkerasti, toivoin, että siltä saan kiulukat. Ne eivät vain ehdi kypsyä kunnolla. Joten taidan poimia nyt Olkkalan kiulukoita (alla), joita nyt on paljon. Kiitos Olkkalalle!


Olkkala-ruusun kiulukoita
Monet rugosat olisivat halunneet kukkia todella paljon, mutta näin rutisti syksy monet runsaat nuput märkyydellään ja yhden viikon hallaöillä. Toivon, että rugosaruusuni eivät siitä loukkaantuisi.

Nyveldt White 
Samoin matala maata pitkin kasvava Rosalina työnsi innokkaasti nuppuja ja ehti kukkiakin koko syksyn, mutta ei tarpeeksi. Huomasin, että se oikein innostui tuosta sepelistä ympärillään. Se on tällä hetkellä vehrein ruusu ja jatkaa kasvamistaan. Se onkin mukavasti loivalla kasvupaikallaan rugosaryhmän nurkassa, takana iisoppia. Polun viereen istutin punaisia tulppaaninsipuleita yhdessä harjaneilikan kanssa. Toivon, että Rosalina hyväksyy ne kaikki kaverikseen. Rosaliinan juuret ovat kuitenkin syvällä, kun taas iisoppi ja harjaneilikka kasvavat pienillä juurillaan lähellä maan pintaa.


Huokaan itselleni. Huomaan, etten ole totellut kaikkia hienoja ruusunkasvatuskirjoja enkä niiden neuvoja. Myönnän, että kasvatan ruusuja usein omalla intuitiollani. Kuitenkin minun on pakko ottaa huomioon monta asiaa: kasvuvyöhyke, lajike, maalaji (hapan multa 20 cm, sitten savi), paikka (kalteva, kuiva ja aurinkoinen, ehkä liiankin, kun puusto ei ole vielä kasvanut), lannoitus (tuhka ja komposti), omat tiedot, kirjojen tiedot, puutarhassa vierailijoiden tiedot, muiden puutarhureiden tiedot, kevään ja kesän sää, talvi ja lämpötila.

Kaikkein eniten kuuntelen kuitenkin itse ruusua. Ruusupensas joskus vain ohimennessäni tai sitä katsellessani pyytää minua kuuntelemaan. Pysähdyn ja juttelen ruusun kanssa. Usein vaistonvaraisesti hoitelen sitä. Ihan totta! Eikö ole niin, että vuorovaikutussuhteet ovat maailmassa tärkeimmät, niin perheen, ystävien, yleensä ihmisten, eläinten ja kaikkien kasvien kanssa! Kaiken, millä on oma värähtelynsä, energiansa ja geeninsä, sekä kaikki menneet elämät! Tuota viimeksi mainittua voi hyvin monet epäillä. Mutta kun olen tutustunut esim. ruusujen historiaan, niiden kulttuuriin ja vaeltelemiseen, uskon, että ne kantaa tätä kaikkea muistoa, myös vanhempiensa muistoa ja ympäristötekijöitä. Kuten me ihmisetkin! Usein tiedostamatta.

Olen aina tuntenut vetoa alkuperäiskansojen musiikkiin, kuten intiaanimusiikkiin. Toivon, että lukijani pysähtyisi kuulemaan tätä. Kannattaa katsella myös alla oleva linkki Roses of Time!

Nautitaan tästäkin ajasta, jolloin voi pysähtyä hoitamaan myös itseä, kehoa ja ennen kaikkea sydäntä.

3 kommenttia:

  1. Mullakin olisi tuolla ulkona keijunruusun kiulukoita. Mitä teit sen jälkeen kun kiulukat olivat kuivuneet? Siemenet pitäisi varmaan jotenkin poistaa? Punalehtiruusun tahtoisin minäkin pihalleni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus olen yrittänyt niitä perata tuoreeltaan, eli poimia siemenet pois. Ne kutittavat hassusti, perkaaminen työlästä ja sotkuista.

      Siis halkaisin ne terävällä veitsellä, laitoin siemenpuoli ylöspäin talouspaperin päälle ja suoraan tuon kuivailmapumpun alle. Sama käy varmaan ennen löylyä myös saunassa tai uunissa 100-asteisessa tai 80-asteisessa, luukku vähän raollaan ehkä. Kun ne ovat kuivuneet, siemenet varisevat helposti pois. Olen kuoren jauhanut koneella hienoksi. Tästä on hyvä käyttää esim. teehen, keittoihin tai kuten minä, suoraan sörsseliin (smoothie) jossa olen saanut suoraan niiden hyödykkeen kehooni. Pureskelin niitä puolikkaita myös ennen jauhamista ja ne ovat tosi hyviä.

      Joten kun on kuiva ilma, menen niitä poimimaan.

      Poista