maanantai 6. helmikuuta 2017

- Sininen, taivaansininen

Ensinnäkin, huomasin, että olen saanut 60. lukijan. En ole varma, näkyykö uusi lukija aina ensimmäisenä tuossa taulukossa, mutta ymmärtäisin, että uusin lukijani on Birgitta. Olen iloinen! En vain päässyt kuvastasi sinun blogiisi, joten ottaisitko yhteyttä minuun. Haluaisin tutustua blogiisi ja sinuun!

En tiedä miten bloggarit pelaavat keskenään, ainakin lukuisten kommenttien kanssa. Jotkut niitä kirjoittelevat päivät pitkät varmaan lukiessaan blogeja. Minä olen nyt seurannut aika vähän muita blogeja, kun kirjoitusvimmani kohdistuu vähän muualle, mutta silloin tällöin kommentoinkin, kun näen aihetta. Itselläni on senkin vuoksi varmaan hiljaista. 

Nyt on oikean sinisen värin vuoro tässä väriterapiahaasteessani, jossa kuitenkin taidan olla ainut hullu, joka siihen kevään- ja puutarhaodotuksen kaipuussa innostuin. Olen kuitenkin tyyppiä, joka innostuu ja aloittaa, mutta usein suorittaa loppuun sen mitä aloittaa. Tavalla ja toisella, pitkästymisiin asti!

Nyt on minulla ollut sellainen aika, että sininen, varsinkin vaalean hailakan sininen inhottaa. En laittaisi päälle millään. Ainoa sininen on tumman sininen. Ei sinistä näy muutenkaan huushollissani. Keittiössä on ollut kyllä monet vuodet siniruudullista verhoissa, pöytäliinana ja tuolin päällyksissä, mutta nyt ostin uutta kangasta, beigea ja vanhaa roosaa. Mutta on minulla ollut joskus sähkönsinistä raitaa hiuksissanikin. Ja ne silmät ovat jään siniset.

Mutta kun etsin sinisiä perennoitani ja sinistä katselin, tuli kummallinen tunne alkaa puhdistamaan tupaa. Punainen väri hiivattiin ja pölyjä pyyhkimään, kaapin ovia pesemään jne. Puhdistamisen tarve! Sininenkö sen tekee? Sinistä sanotaan haaveilijan väriksi. Haaveilen kyllä, mutta laitan niitä käytäntöön. En jää haaveissani lillumaan, kuten usein vaaleansiniset ihmiset. Vai onko näin?

Olen kerran nähnyt sinisenä hohtavan pihamaan, jossa kevään ensi kukat, skillat, huojuivat tuulessa. Se oli upea, ja sellaisesta itsekin aloin haaveilemaan. Tosin ne leviävät hitaasti. 


Sitten tulevat helmililjaryppäät ja lemmikit. Tämä puistolemmikki on minulla siementänyt sinne sun tänne ja saa sen tehdä. Se on niin kaunis ja kuitenkin harmiton.



 
Lehtotädyke on niin kaunis villikukka, että hoidan sitä melkein kuin muitakin perennoita. Näiltä seuduin sen on tehoviljely melkein tappanut. En näe enää sellaisia niittyjä. Minullekin tämä tuli varkaana vaahterantaimen kanssa Lammin metsistä. Annan sen järvenä kukkia Kempeleen kaunottaren juurella sen kukinta-ajan, ja sitten leikkaan ruohonleikkurilla pois. Helppo hoitaa.


On tuolla pihamaalla hyvinkin monenlaista sinistä perennaa, mutta enpäs ole huomannut ottaa kuvia. Ritarinkannus hohtaa niin monensävyisissä sinisissä, että otin tähän ne taivaansiniset.




 
Viulu on minusta sinisen ääni!


Ps. Jälleen Ruusa-kissani hyppäsi syliini kuulemaan ja katselemaan tätä musiikkia.

4 kommenttia:

  1. Tämä väriterapiasarja on ollut tosi mukava. Tarkoitus on ollut kirjoittaa jotain samantapaista, mutta ei nyt oikein siltä saralta juttua synny. Sinun postauksiasi tulee luettua senkin vuoksi, että täältä löytyy usein paljon tietoa ja kivoja tarinoita kasvien historiasta jne.

    Itse seuraan aika montaa blogia ja mielelläni myös kommentoin. Omaan blogiini tulleista kommenteista olen saanut hurjan paljon iloa ja hyötyä. Aina ei jaksa kommentoida, vaikka postauksia lukeekin. Ehkä jonkinlainen peukku-merkki voisi siinä tilanteessa olla paikallaan. Ikäänkuin merkkinä siitä, että kävin lukemassa ja tykkäämässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo olisi hyvä idea sinulta. Monesti minäkin jään kaipaamaan että voisi vain tykätä. Voihan sen kirjoittaakin, mutta tuntuu vähän tyhjältä. Samoin ikuinen ylistäminenkin on vähän kulunutta. Minulla ruusut ovat vielä aika suppea alue. Enemmän saan niihin opastusta kesäkahvilassani, kun asiakkaani kertoilevat omia kokemuksia. Ja nyt sitten tuolla Facebookin Pohjolan Ruusut-osiossa. Siellä on yleensäkin enemmän juuri keskustelua. Kiitos Between! Tarinoistahan minäkin pidän. Kirjoittelen juuri toista ruusutarinakirjaani.

      Poista
  2. Niin ihana kun olisikin kirjoitella jokaisen blogiin jotakin, niin ajan puutteen vuoksi se on aika mahdotonta. En kuitenkaan haluaisi koko iltaa istua kommentoimassa ;) Betweenin ehdottama peukku voisi olla toimiva. -Kävin, luin ja tykkäsin- ja sillä selvä.

    Sininen on itselleni vaatteissa ja varsinkin sisustuksessa ihan out väri. Meillä ei ole oikeastaan mitään sinistä. Pihalta sentään löytyy sinistä jonkin verran ja siniviolettia.
    Voi miksen minä saa tuota lemmikkiä kasvamaan! Kahdesti ainakin olen saanut kavereilta alun ja jonnekin se häviää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanopa se! Blogeja on niin paljon, toinen tositaan ihanampia! Itselleni on tärkeintä saada kirjoittaa jotakin, tehdä muistiin jotakin....pakkomielle. Päiväkirjaversiota kaikki. Yhdyn tuohon peukkuasiaan! Kuule, tee kolmaskin kerta. Poimi nuoria taimia. Laita ruukkuun kasvamaan ja anna siementen tuleentua. Siitä voit niitä sirotella puutarhaan. Näkisin, että ne tarvitsevat muhia siellä talven. Kyllä niitä varmasti ilmaantuu, jos et kaikkea perkkaa pois.

      Poista