Merkityksellinen puuni

Nyt olen kadottanut sen mukavan viestin, jossa sain haasteen tuoda esiin minulle itselleni merkityksellinen puu. Ei tarvinnut kuitenkaan kauaa miettiä, kun sen löysin. PIHLAJA SE ON!

----Haastaisinkin Titan ja Liisan kertomaan lempipuustaan, jos he eivät ole sitä jo tehneet.

Lapsuuskotini takana oli suuri kiemuraoksainen vanha pihlaja. Siinä me siskon kanssa istuttiin lämpiminä kevätpäivinä ja halattiin sen silkkistä runkoa. Samoin tuo pihlajan kukan tuoksu, vaikka se onkin joidenkin mielestä vähän imelää, minulle se on jotain hyvin syvää ja täyteläistä, kuin alkukesä itse. Minun on ihan pakko saada kerran kesässä nuo kukat maljakkooni tuvan pöydälle.

Pojantyttäreni valitsi itselleen nimikkopuuksi pihlajan, ja sen kasvua nyt vuosi vuodelta seuraamme.

Pihlaja varmaan tietää, että arvostan sitä, kun se puhkeaa kasvamaan puutarhani laitamilla siellä täällä. Yhä se yllättää minut jostakin, biokäymälän vierestä, työkaluvajan takaa, tien varreta, vanhan koivun juurella. Valitettavasti joudun niitä välillä hävittämään, kun ne tunkevat itsensä pikkuisen vääriin paikkoihin. Tässä ihania talvisia kuviani pihlajista, jotka ovat olleet täynnä kukkia, nyt marjoja. Monet ihmettelevät, kun linnut eivät ole vielä niiden kimpussa.

 

Tuon tähän linkin sivustani Onnea tuova Pyhä Pihlaja, jos jotakin kiinnostaa enempi tieto siitä. Kirjoittelin viime keväänä sivuja puista.

Aamuhetki hämähäkin kanssa

Aamulla törmäsin isoon mustaan hämähäkkiin, joka pyristeli käsienpesualtaan reunalla ylöspäin. Raukka! Siirsin sen vessapaperin kera tuonne lattian nurkkaan.

Minä en tapa tässä talossa hämähäkkejä. En ole edes niin naisellinen, että kirkuisin ja panikoisin niistä. Olin hyvin surullinen kerran, kun joku käveli poskellani ja läimäytin sen kuoliaaksi. Se on tuollainen samanlainen huonehämähäkki.

Minulla on keittiön kirjahyllyssä tärkeät käsikirjat. Tässä niistä kolme, jotka ovat tuikivälttämättömät: keskikouluajoilta asti vanha värikasvio, tuo punainen, Pohjolan lintukirja, toinen jo sellainen, koska ensimmäisen olen kuluttanut loppuun. Aloin tutkia lintuja jo kymmenvuotiaana. Uusi kirja on tuo Luonto-opas, jossa on sellainen yleinen katsaus Suomen luonnon eläimiin nisäkkäistä toukkiin asti ja siltä väliltä perhoset ja hyönteiset. Hyvä kirja! Sitä tutkin usein kesäisin. Se on mukana tuolla terassin pöydällä. Mukavempia nuo kirjat ovat käsissä, kuin tieto kirkkaassa netti-ikkunassa. Toki käytän sitäkin.

Joten tutkin hetken noita hämähäkkejä tänä aamuna. Huonehämähäkkejä on useanlaisia. Kuvassa mustahuonehämähäkki, sitä on olemassa myös harmaakuvioisena. Ne ovat uskollisia, harmittomia ihmisen seuralaisia. Yleensä se kyhää nurkkiin sellaisen kolmionmuotoisen seittiverkon, josta se tarkkailee tapahtumia. Pieni kodin vahti. Ylhäällä kuvassa on tämä kaveri mustana. Nämä eivät ole vaarallisia. Huonehämähäkki ei pure. Tuollainen pitkäjalkainen varastohämähäkki hädissään saattaa sen tehdä. Iholle tulee pieni punainen läiskä. Minua ei tietääkseni ole koskaan hämähäkki purrut, mutta eihän niitä itikoita aina huomaa, mitä ne ovat. Joskus on kummia kutiavia läikkiä löytynyt, mutta ne menevät pian ohi. On olemassa myös vesihämähäkki, joka saattaa purra yhtä kipeästi kuin ampiainen. 

Sitten on vielä sisätiloissa riippuhämähäkki, joka taiteilee usein katosta tulevan yhden seitin varassa ja ikään kuin kelluu huoneessa.  Tämän otuksen tapasin viimeksi ystäväni siistissä keittiössä. Siinä se riippui ja pyöritteli itseään meidän välissä, eikä ystävänikään ollut milläänsäkään.  Hän vain katseli ja tuumasi, ettei koskaan tapa sisällä hämähäkkejä. Tapasin siis toisen tällaisen hämähäkkiystävän.

Hämähäkkejä on monenlaisia.  Voi ihme, että niitä on kirjava kirjo. Ristihämähäkki tekee sen ristikkäisen kauniin verkon. Minun keijun riippukeinuja tekee varmaankin tuo kirjohämähäkki. Kukkahämähäkki on kalpean valkoinen melkein, pieni ja pippurinen. Se saattaa saalistaa itseään kolminkertaisen otuksen. Joten toivotetaan sellaiset tervetulleeksi puutarhaan. 

Ihmeellisiä otuksia! Kannattaa tutustua!

H-kirjain vuorossa:

Hannah Montana - Nobody is perfect!

Juttutuokio ruusujen kanssa

Huomaan, että useinkin yksin tai kissojeni kanssa ruusujen lomassa kulkeissa niille juttelen ääneen kuin parhaillekin kavereille.

Nyt kävin jututtamaan niitä talviuneen. Tässä muutamia yksinpuheluja.

Voi ihme teidän kanssanne! Katri Vala, et ole paljoa kukkinut pariin vuoteen, mutta nyt ymmärrän miksi. Sinun on täytynyt käyttää kaikki energiasi kahden harmaan kesän aikana löytääksesi juurillasi ravinteet maasta ja kasvattaaksesi maan päällisiä varsia, jotta saisit voimaa kukkia sitten. Näinhän olen nähnyt juuri rugosa-ruusujen tekevän. Yleensä kolmen vuoden päästä oikein yllätätte runsailla kukinnoilla. 

Sinähän Minette-ruusuni et näytä ollenkaan taipuvan syksyn tuloon. Tuo tammiko lämmittää oksillasi sinua tuossa vieressä vai mikä saa sinut noin viheriöimään? Olet selvästi jotakin muuta kuin pimpinellat tai rugosat.  Eikö sinussa piilekin ransanruusujen sukua? Kunpa tuo tammi suojelisi sinua liialta kylmyydeltäkin talven aikana kuten on suojellut sateeltakin, jotta ei tarttisi niin paljoa sinun päätyoksia leikata. Mitä sukua lie tuo blandaruusu Herttoniemen Helena tuossa takana? Aivan on toinen meininki! Kummatkin kärsitte tästä harmajasta kesästä. Toivotaan ensi kesästä parempaa.

Voi kun olet ihana, Nyveldt's White! Ajatella, luojasi on mies nimeltänsä Nyveldt ja siitä nimesi. Minä kun kuvittelin nimesi perusteella sinun olevan Uuden Maailman ruusun. Saat sitä minulle olla vastakin. Jotenkin päässä soi aina Dovakin New World, kun sinua katselen. Olet ollut vähän kituloinen, mutta nyt huomaan, että juuresi ovat voimistuneet ja olet kasvattanut komea kasvustoa. Kukkiakin olisit halunnut, mutta märkä syksy ei sinua siihen rohkaisssut. Tarvitset lämpöä ja aurinkoa. Ehkä ensi kesänä, sillä odotan sinulta paljon.

Rugosat eivät juuri näytä ruskaisilta. Vihreää, vihreää niin pitkästi ja sitkeästi! Tämä syksy ei suosinut teidän kauniita kukintoja niin pitkään kuin olisitte halunnut niitä puskevan esiin. Hyvin olen teitä kuitenkin talven varalle nyt ruokkinut. Tuhkansekaista kompostimultaa juurille asettanut ja hyvää talven unta toivottanut. 

Siinä te kanadalaiset kurkottelette köynnöstelevää varttanne. Sanovat, että ei saisi peitellä. Pitäisi testata muuten, miten selviätte. Raukat. En minä voi teitä ihan sellaiseen laittaa - testattavaksi ja kylmää kärsiväksi. Onneksi minä olen saanut naapurin isännältä luvan ihan tuosta vierestä katkoa kuusten alaoksia. Niitä tuon teille lämpimiksenne. Taittelen vähän noita oksia alas muutamalla puuklapilla. Nekin teitä kevättalvesta lämmittävät. En millään voi jättää teitä ihan pakkasen varaan. Hirvittää katkoa niitä pakkasen panevia varsia maarajaan ja odotella, jos te sittenkin hengittäisitte vielä. Jospa te nyt minua kiittäisitte iloisena ensi kevään tullen.

No mutta neilikkaruusu! Etkö sinä meinaa ollenkaan lopettaa. Nythän on ollut jo monta pakkasyötä ja siinä sinä vain roikistelet kylmässä. Viime syksynä aivan unohdin sinut, etkä ollut tuosta moksiskaan. Nyt peittelen sinut nätisti havupedillä. Siinä on hyvä talven yli nukkua.

Tiedätkös Robusta pieni? Olen aika ihastunut sinuun ja tuohon tuplakukintaasi. Niin upean värisiä ovat kukkasi. Et kylmää ole pelännyt. Viimeiset kukinnot tosin leikkasin jo tuonne sisään vaasiin ja siitäkös innostuit. Ihmeen kestäviä kukkasi ovat vaasissa! Teen kaikkeni, että sinun olisi hyvä olla talven yli.

Näin olen ruusujani hyvästellyt talven syliin. Parhaani tehnyt ja nätisti puhunut. Niin rehevältä näyttää kuurainen lokakuun loppu. Pimpinellat tuossa ruusuaidan vieressä ovat jo lehtensä melkein pudottaneet. Mutta nehän kukkivatkin sitten keväällä ensimmäisinä. 

Hyvää talvenunta teille ruususeni toivotan! Nähdään kaikki kauniita aurinkoisia unia ensi kesästä!

G-kirjain vuorossa:  Tämä sopinee varmaan ruusuillekin tuutulauluksi

Gregorian Chants from Assisi

Ystäväkierros

Monet bloggarit ovat kertoneet matkoistaan.

Minun tämän vuoden ainoa matka lienee tänä syksynä ystäväkierros Helsinki-Halikko-Hyvinkää ajankohtana, kun sain syksyn työt tehtyä ja kissoille kaitsijan.

Ainoa harmitus oli matkassa junayhteydet. Milloin oli ratatyömaata, milloin mielenosoituksia, milloin sähköjärjestelmävikoja, milloin mitäkin myöhästymistä. Huomasin, että jaksan vielä juosta, ja olla välittämättä muutoksista kuin oikea kulkurikin vielä. 

Ihanaa oli nähdä, että vanhat ystäväni voivat yllättävän hyvin ja jaksettiin nauraa vanhoille muistoille.

Tässä pieniä väläyksiä kuvina, Nyt en filosofoi, edes ystävyydestä, vain fyysisiä pieniä kuvia. Matka aina opettaa jotakin uutta.

Kulttuuriystäväni Ritvan kissavahti.

Halikkoa oli vähän vaikea löytää kartalta, koska se kuuluu nykyään Saloon.

Ilahduin Salon entisöidystä asemarakennuksesta.

Siellä oli vain kahvila ja kioski, ei juniin liittyvää muuta kuin historia.

Kaunis maalaus talvisesta Salon asemasta

Helsingissä tapasin sukulaisiani ja sen kunniaksi söin karitsaa. Leikin ruoka-
bongaria. Mutta en muista edes tämän hienon ravintolan nimeä.

Nyt jo! Stockman etuili vähän jouluvaloineen.

Simonkylässä tutustuin verivaahteraan. Sen alle ei pidä
keväisin jättää autoaan.

Hyvinkäällä on vuosittain suuri lasten kansainvälinen kuvataidenäyttely.
Tänä vuonakin sinne oli tullut 6800 teosta 66 eri maasta. Näyttelyyn oli nyt
valittu 180 teosta 46 eri maasta. Aiheena oli mm. ystävyys ja yhdessä tekeminen.

"Autamme yhdessä", R.M.Kavodi, 12 vuotta, Sri Lanka

Vaivasko vaahteraa mustalaikkutautl vai mikä. Hauskan näköinen se oli.

Sain matkalla haltuuni ihka uuden Mauri Laakkosen runoteoksen Alavieskan murteella kirjoitettuna. Yksi siitä tähän loppuun laulun sijasta:

" Kauppakassisa
repiää saumat ko
marketisa kauppias
tarijuaa halapaa
kahavia ja lohta
ja pakko on ostaa
ko halavalla saa
ja syyvvä enämpi,
on makisaki sitte
isompi läjä."

Ruusujen salainen maailma, osa 2

Aika hauskoja nuo tarinat!

Etsin ruusun öljyn syntyperää myös kirjasta Lumoavat ruusut vuodelta 2004, Sylvie Girard-Lagorce, ja löysin sieltä toisenlaisen tarinan.

Kirjoitan sen tähän omin sanoin:

Tämä tapahtui Intiassa mogulikeisari Jahangirin llajassa Shaliman-puutarhasssa. Kanavaa pirkin, joka oli täytetty ruusuvedellä, seilasi keisari purrellaan. Hän halusi tehdä vaikutuksen erääseen uuteen vaimoonsa, jonka nimi oli Nur Jahan. Tämä oli ihastuksissaan tuoksusta ja puutarhan kauneudesta. Hän ihmetteli kovin veden pinnalle muodostunutta vaahtoa. Ehkä juuri itse keisari osasi selittää tämän syyn. Kun ruusuvesi joutui kosketuksiin auringon paahteen kanssa, syntyi luonnon oma tislausmenetelmä ja ruusuöljy alkoi erottua vedestä. Nur Jahan ihastui siihen ja kyseli voisiko sitä jotenkin saada erotettua ja saada mukaan palatsiin. Tästä seurasi se, että intialaiset alkoivat valmistaa tislaamalla ruusuöljyä puutynnyreissä, joita siirrettiin väliin auringon kuumuuteen ja väliin yön kylmyyteen. Näin saatiin ruusuöljy erilleen ja siitä tehtiin kuuluisa kauppatavara.

En epäile ollenkaan, etteikö myös Suomessa muinaiset tietäjät olisi tunteneet ruusunlehden ja siinä olevan öljyn. Auringossa palanut tai kylmettynyt iho saattoi löytää helpotusta, kun ruusunlehtiä asetettiin kasvoille olemaan. Jo tuoksuhan rauhoittaa. Tai on tehty ruusunlehtikääreitä erilaisiin rohtumiin ja ihottumiin. 

Valitettavan paljon on muinaista tietoa hävinnyt pelkojen pimentoon, koska tietäjiä kohtaan oli kristinuskonkin taholta paljon epäilyä ja pelkoa. Juuri luin Paula Havasteen kirjan Kymmynen onnen Anna, jossa oli paljon mukana vanhaa yrttitietoutta. Onneksi parantavaa yrttitietoa on myös säilynyt ja sitä on talletettu.

Mutta paljon ruusu kätkee vielä salaisuuksiaan. Minä tutustuin aikoinaan Bulgarian Ruusulaakson Damaskena-ruusun saloihin, mutta kirjoitan siitä seuraavalla sivullani.

Ps. Muistin, että olen joskus Ruusulaakson matkasta kirjoittanutkin: Tässä. tässä ja tässä jne. 

Vuorossa F-kirjain musiikissa: Fredi, Katso luontoa ja huomaa

Ruusujen salainen maailma, osa 1

Kerronpa teille pienen ja kauniin tarinan siitä, miten ihana ruusuöljy havaittiin.

Ensin esittelen erään kirjailijan ja hänen ihanan kirjansa; Harriet Hjorth, Blomstervandringar. Sain kirjan lahjaksi, kun lähdin kahden vuoden työrupeaman jälkeen Ruotsista siskoltani, joka sattumoisen siellä rakastui ja jäikin sinne. 

Jos lähden muistelemaan oikein tarkasti ja oikein kauas, niin onhan tuo ruusu ollut minulle alunperin sellainen salaperäinen nymfi. Ruusutarha nimenä vielä salaperäisempi. Ja kun luostarin vanhassa puutarhassa sellaisen ensimmäistä kertaa näin, Sigtunan kaupungissa,  oli se minulle salaperäisin. Kun siellä istuin ja ihmettelin tuota rauhaa ja kauneutta, en arvannut mihin kaikkeen ruusu näytti minulle tietänsä. Sillä siellä tapahtui ensimmäinen taikasauvan heilahdus! Tällä sivulla kerron lähemmin tästä tapahtumasta.

Sen johdosta tutustuin Harriet Hjorthiin, joka avasi minulle jo niin tärkeän kasvien, yrttien ja ruusujen maailman. Hänen kirjansa Blomstervandringar on ollut minulle hyvin tärkeä kirja. Harrietista olen kirjoittanut useissa blogisivuissani. Mutta nyt kerron hänen kirjastaan tarinan, mikä kertoo ruusuöljyn löydöstä. 

" Kauan kauan sitten eräässä palatsin puutarhassa Persiassa käveli keisarinna aamuista vaellustaan kauniissa puutarhassaan imeäkseen itseensä elämän eliksiiriä tuoksuista ja kauneudesta ympärillään. Erityisen runsaskukkainen ruusupensas oli aivan lammen rannalla, ja siihen sen viereen hän istahti katselemaan tyynen, tumman lammen kuvajaisia. 

Hän seurasi kuinka ruusunkukka pudotteli siihen terälehtiään. Hiljaa hetken ilmassa keinahtaen lehti saavutti veden pinnan. Niitä oli jo runsaasti siinä. Kuin vaaleanpunaisia pikku purjeita olisi ollut siinä kellumassa. Silloin keisarinna huomasi jotakin, mihin hän keskittyi ja  kumartui lähemmäs sitä ihmettelemään. Veden pinnalla ruusunlehden tyven vieressä kellui pieni tuskin huomaamaton rasvainen kupla. Mitä tuo voisi olla? Tuollakin, ja tuollakin. Monta sellaista!

Keisarinna nousi ylös ja viittasi kädellään kauempana seisovaan kamarineitoryhmään ja kutsui heitä. - Olen juuri nähnyt jotakin ihmeellistä, jota en ensi näkemältäni tunnista. Annan teille tehtäväksi poimia noita rasvaisen näköisiä pieniä läikkiä ruusunlehtien vierestä vedessä. Niitä pitää tutkia tarkemmin. 

Linnan vanha filosofi tutki noita outoja pisaroita ja huomasi, että nehän tuoksuivat ruusulta. Voimakkaasti tuoksuivatkin. Ne olivat ruusunlehdestä tippunutta öljymäistä nestettä. "

Näin löydettiin ruusuöljy! Tarina kertoi näin.

Mitä kaikkea saikaan aikaan tuo suuri löytö? Siitä kerron tulevilla sivuillani.

E-kirjaimen vuoro: Ed Sheeran, Thinking Out Loud

Vuoden 2017 syyskaunotar ruusujen joukossa!

Olen katsellut ja seuraillut joka syksy ruusujen ja puutarhani ruskaväriä.

Aina se näyttää erilaiselta, koko puutarha väritykseltään ja jokainen ruusupensas ja puukin väritykseltään, perennatkin. Usein joku ruusu yllättää, joihinkin yleensä värikylläisiin taas pettyy.

Tämän syksyn väriyllättäjä kauniilla syysasullaan on Adele, Kirovskin ruusu!

Adelen nöyrä kukka

Adele ei tänä kesänä ollut kovin innokas kukkija, kuten kiulukatkin todistaa. Mutta se on vasta kolme vuotta vanha rugosalajike. Tänä sateisena kesänä se on satsannutkin versojen kasvuun. Uskon, että se ensi kesänä näyttää koko komeutensa. Jos joku haluaa, niin tällä sivulla on enemmän tietoa Adele-ruususta ja Kirovskin puutarhasta, maapallon pohjoisimmasta kasvitieteellisestä sellaisesta. 

Nyt olisi vuorossa D-kirjaimen musiikkia:

Danny ja Tuuliviiri

Osaako ruusu rakastaa?

Kertokaa minulle se!

Joka tapauksessa aion hempeillä.

Luin kerran kirjoittamani runon Belle Poitevine-ruususta eräälle porukalle pihallani ruusujen keskellä.

Tällaisen:

Kaunotar

Synnyin Poitevinen pieneen kylään.

Kun isäni vei minut kylän torille,

minun punaiset hiukseni hulmusivat.

• Belle, belle, kuinka kaunis olet!
  huusi väkijoukko siellä.

He huomasivat minut ja minä hymyilin.

Minusta tuli Poitevinen Kaunotar.

Kun itse lähdin suureen maailmaan,

minun punaiset helmani heilahtelivat.

• Belle, belle, kaunotar Poitevinen!
  huusivat ihmiset ympärilläni.

He huomasivat minut ja minä hymyilin.

Minä valloitin kauneudellani maailman,

ilman isää, ilman ketään saattajaa.

Js minun silmäni loistivat onnesta.

• Belle, belle, ihanainen Poitevinen!
  minua ihasteltiin kaikkialla.

He huomasivat minut ja minä hymyilin.

Jouduin kerran laivaan meriä mittomaan.

Siellä riuduin ja nuupahdin kokonaan,

sammui puna, ilo ja kauneuteni.

• Kaunotar poloinen Poitevinen,
  ihmiset siellä kuiskailivat.

He huomasivat minut ja minä hymyilin.

Saavuin pieneen kylään Suomenmaan,

jossa minut maalaistaloon pelastettiin,

minä nostin nuokkuvan pääni.

• Raukka pieni, laivaruusu poloinen
  sanoivat talon ihmiset siellä.

He huomasivat minut ja minä hymyilin.

Tuli kevät ja kesä, minä kukoistin,

ja kun ihmiset tulivat minua katsomaan,

levisi puna, ilo ja hiukseni hulmusivat.

• Kaunis, kaunis, kaunotar maailmalta!
  ihmettelivät ihmiset minua.

He huomasivat minut ja minä hymyilin.

Syksyllä he kaikki halusivat minua

ja veivät minut pienille pihoillensa ja

minun helmani hulmusivat niin...

• Kaunis, kaunis, kuin kuningatar!
  ihastelivat he  minua,
  ilman kotipaikkaani tai nimeäni.

Mutta he huomasivat minut ja minä hymyilin.

Runon jälkeen yleisöstä eräs kysyi: - Mitä se ruusu antaa?

En voinut vastata muuta kuin: - Ei se anna mitään. Se vain on.

Keskustelimme eräässä naisryhmässä antamisesta. Eräs sanoi: - En minä yleensä anna mitään.

Se herätti innostusta keskusteluun. Voiko olla antamatta mitään? Ei. Jokainen antaa hiljaisesti jotakin omasta olemassa olostaan. Vakaa, tasapainoinen ihminen jakaa sitä tasapainoa ympärilleen tietämättään. Rauhallinen ihminen antaa rauhaa. Iloinen ihminen iloa. Ja niin edelleen. En ota esiin sitä negatiivista puolta, sillä sitäkin on ja silläkin oma merkityksensä.

Ruusu antaa kaiken olemisensa. Se voi myös osoittaa avun pyyntöä tai kutsua, mutta ei koskaan mitään negatiivista. Ydin on siinä, kuinka ruusu huomataan ja osataan ottaa vastaan. Ruusun rakkaus on puhdasta ja elävöittävää.

C vuorossa... ja varmaankin Celine Dion: The Power of Love

Ruusunmarjoja ja ruusukirjoja

Aloittelen kolmannen ruusutarina-kirjasen tekoa. Vielä vain on paljon asiaa ja tarinaa ruusuista. Kanadalaiset ja ranskalaiset odottavat omaa kirjastaan. 

Kun ensimmäisen kirjan ydin oli salaperäisyys, kuten se ilmeni villi- ja löytöruusuissa, toisen kirjan ydin rakkaudessa, sodassa ja rauhassa rugosaruusujen kautta, niin kolmanteen aion liittää ydinasiana sen, kuinka ruusu hoitaa ihmistä sekä henkisesti että fyysisesti. Kirjathan vilisevät tätä kaunista tietoa siellä täällä. Varsinkin Harriet Hjortin kirja Blomstervandringar.

 

Viime viikkoina olen työstänyt ruusujen kiulukoita. Niissähän on mitä arvaamattomin ravinne, oikein SUPERFOOD! Alla morsianruusun tuotto:

Nuo kauniit viininpunaiset kiulukat muuttuvat kyllä tummemmiksi ja kuivatessaan näyttävät melkein mustilta. Altaican todella mustat kiulukat kuivatan myös. Kaikki kiulukat ruusuilla ovat olleet ihmeen isoja ja meheviä tänä syksynä.

Osittain jo kuivia juhannusmorsiamen kiulukoita

Altaican mustia kiulukoita

Tässä olen poiminut Sofia-ruusun kiulukoita, jotka odottavat halkaisemistaan. Samantapaisia olivat Keijunruusunkin kiulukat. Muiden rugosa-ruusun mehevät kiulukat olivat jo ylikypsiä, eli hajosivat sormissa. Kiulukat on syytä poimia silloin, kun ne ovat värikkäitä, mutta vielä kovia.

Onhan tuo sellaista näpräämistä. Mutta televisiota katsellessa leikkaan niistä ylimääräiset roskat pois ja halkaisen ne saksilla. Ne kuivuvat aivan hyvin tuossa pöydällä lämpöpuhaltimen alla, jota on jo syytä pitää päällä muutenkin. Kun ne ovat jonkin verran kuivuneet, on myös siemenet helppo poistaa lusikan terävämmällä kärjellä. Sen jälkeen kuoret voi jättää kuivumaan ihan korpuiksi asti, jolloin ne on helppo jauhaa. Käytän siihen Magic Bulletin vaakatasoterää. Kyllä ne jauhautuvat varmaan hyvällä tehosekoittimellakin. Siilaan vielä siivilän läpi se hienoin jauhe, joten siivilään jää karhea. Sen karhean pistän purkkiin, jota käytän teenä. Ja sen hienon ruusunmarjan voin käyttää ihan mihin vain, vaikka kakku- tai leipätaikinaan. Yleensä käytän sitä smoothiin (käytän nimitystä sörsseli), joka on tärkein päivän ateria minulle. Näin hyödynnän parhaiten kiulukan runsaan C-vitamiinin.

Olen joskus kertonutkin sörsselistäni. Teen sen monipuolisesti niin että saan siitä kaiken mahdollisen ravinnon. Se ei ole koskaan ihan samanlainen, on eri marjoja (aina vähän tyrnimarjoja), mehua ja eri hedelmiä. Mutta yleisesti käytän mukana aina jugurttia tai rahkaa (kalkkia), pakuriteetä, kylmäpuristettua neitsytöljyä, loraus omenaviinietikkaa (kalium yms.) ja viherjauhetta, johon olen sekoittanut tuota ruusunmarjajauhetta ja mm. kuivattua lehtikaalta. Ilman muuta mukana pitää olla proteiinia pähkinöistä, auringonkukan- tai seesaminsiemenistä tai manteleista. Väliin laitan mukaan pellavarouhetta ja makeuttamiseksi hunajaa. Usein laitan mukaan myös kurkkua, kurpitsaa tai tomaattia. Teen aina kerralla kolmen päivän satsin. Sitten ei tarvitse niin tarkkaan ajatella, mitä päivällä söisi, välipalaa (hedelmää, jugurttia ja maissihiutaleita), leipää ja kahvia, ja vasta iltanen lämmintä ruokaa. Tämä on yksinäisen ihmisen syömistä, joka yleensä aamulla nukkuu pitkään. Toki se korppukahvi on hyvää. Ja taidan tehdä tässä vielä viikonlopuksi kurpitsasuklaakakun, koska on vieraitakin tulossa.

Tuosta kiulukasta voi tehdä monenlaista. Netti on täynnä ohjeita marmelaadille ja jos millekin. 

Tässä muutamia sivustoja kiulukan terveellisyydesta ja sen käytöstä:

http://ruoka.ts.fi/jutut/unohdettu-ruusunmarja/

https://puutarha-sanomat.fi/arkistot/13964

http://www.iltalehti.fi/ruoka/2014092618697149_ru.shtml

Nyt on kirjain B:n vuoro musiikissa:

Beyoncé Sandcastle

Pohojolaista jääräpäisyyttä ja minä itte!

Ehkä juuri "pohojolainen luonne" näkyy jääräpäisyytenä ja minä itte-näyttönä. Tai ehkä se on myös tyypillistä suomalaisuutta. Pitää saada tehdä itse ja vaikka päänsä seinään lyödä. Sitten myöntää oppineensa.

Olenhan minä pyrkinyt lukemaan ja tutkimaan sitäkin, kuinka puutarhaa hoidetaan ja miten kaiken pitäisi tehdä oikein ruusun istutusta ja kompostorin hoitoa myöten. Olen. Mutta parhaiten opin tekemällä minä-itte ja väärin. 

Mutta ensin kiitän pitkäaikaisia kukkijoita, joita nyt vielä poimin työhuoneeni pöydälle vaasiin:

Adeleide Hoodless, William Baffin, neilikkaruusu ja Robustaa. Robusta tuo suurin, tummanpuhuva.

Se mitä tein nyt ittepäisesti, voi täysin epäonnistua. Hoidin viimeiset ruukkuruusut talvihoitoon. Kaivoin multaan kuopat, laitoin ruukkuruusut sinne kyljelleen, toin siihen lapiolla myös hiekkaa. Päälle laitoin  hengittävän harsokankaan, siihen päälle kutterinpurua ja vielä päälle harsokankaan, jottei tuuli vie noita puruja pitkin pihaa. 

Asetin painot päälle, sillä tuuli vie helposti tuollaisen harsokankaan.

Olen pitkään miettinyt kokeilla noiden purujen käyttöä. Niitä minulla on useampi säkki tuolla navetan vintillä. Kuivaa ja hengittävää tavaraa. En halua laittaa niitä ihan tuoreeltaan maahankaan, sillä ne eivät siihen ihan helposti maadu. Joten tein tällaisen ratkaisun. Ihan kokeeksi vain. Haluan nähdä kuinka tuossa käy.

Nyt kun katselen luomustani ja tiedän, että on sade tulossa, niin siirrän tuo päällisen harsoineen märkänä vielä pois ja odotan pienten pakkasten tulemista. On ehkä parempi, että maa jäätyy pinnalta ensin. Sitten laitan tuon hökötyksen päälle. Mitenkähän tuossa käy loppujen lopuksi? 

Kuitenkin olen ostanut pakkaspeitettä Flammentanzia ja Robusta varten. Ranskalaisille taidan käyttää vanhaa jo kerran koettua suojaa eli kun luvan olen saanut, noukin sammalta lähimetsästä niiden juurille ja havuja päälle.

Edelleen etsin musiikkia, koska se on minulle tärkeää. Huomasin vanhoista teksteistäni, etteivät anna enää soittaa siihen tilattua musiikkia ja ymmärtänen. Nyt aloitan erään kokeilun, jonka tein kirjastossakin muinoin. Otin summassa jonkun A:lla alkavan kirjailijan kirjan, seuraavaksi B:llä jne. Löysin mukavia yllätyksiä tuolla konstin. Joten nyt A. 

Adele - When we were young

En raski!

Olen tämän päivän pienessä tihkusateessa putsannut kuivuneita kukkarankoja ja kaikenlaista puhdistustoimia pihamaalla. Töitä piisaa!

Kaikkea en vain raski puhdistaa vielä. Odotan kuivempaa ilmaa, että voin kerätä ruohonleikkurillani noita lehti ja samalla lyhentää ruohomattoa. Mutta noita koivun juurella olevia pihlajantaimia en raski leikata pois. Ehkä keväällä, jos sittenkään vielä.

 

En raski poistaa noita sieniä Lintumiehen juurelta. Kyllähän ne lahottavat vanhaa koivun tyveä, mutta aikansa kukin elää ja toimii. Nuo sienethän ovat kuin kihara parta tällä ukolla!

Näin kaunis on ajan patina ensimmäisen karhuni päällä. En raski sitä pois rapata. Muistelen, että ukkoni sai tuon joskus täyttäessään vuosia. Nythän noita Pentin tekemiä karhuja on puutarhassani viisi lisää!

 

En myöskään raski näitä ihania kukanvarsimättäitä vielä leikkoa. Ne ovat kuin pieniä maa-aurinkoja pihallani! 

Enkä raski nostaa tätä pelargoniaa sisälle vielä ollenkaan, koska tiedän miten siinä käy. Olette varmaan monet huomanneet, että kun pelargonia nostetaan 5-10 asteen lämmöstä sisälle yli 20 asteen lämpöön, se nuupahtaa heti. Pakkasia ei ihan vielä ole tulossa.

Fields of gold - Sting