Ruusuihmisiäni, osa 2

Suuri nostatus ruusumaailmaani oli, kun 18-vuotiaana lähdin maailmalle. Olin ruotsinkielenkursseilla Sigtunassa ja näin oikean ruusutarhan. Se jäi lähtemattömästi mieleeni. Lähdin pian kurssin jälkeen töihin kurssini opettajan perheeseen. Heidän isoäitinsä asui Sigtunassa, jossa usein vierailimme. Vierailimme myös hänen Ranskan kesäasunnollaan Bretangnessa. Siellä sattui jotakin kamalaa, jonka ansiosta oikeastaan sitten tutustuin tähän isoäitiin, Harriet Hjortiin, ja jonka kirjoja lukiessani minulle avautui todellinen kukkaismaailma, yrtit ja ruusut.

Sigtunan vanhan luostarin sisäpiha, nykyinen Sigtunastiftelsen

Yleensä lapsenhoitajat eivät tutustu tällaisiin ihmisiin, ei ennen kuin tapahtuu jotakin hirveää. Näin minulle tapahtui.

Koko perhe oli yhden kesäkuukauden Ranskassa isoäidin luona. Perheessä oli neljä lasta, iältään 3-vuotiaasta 13-vuotiaaseen. Heidän kanssaan minulla oli työtä päivät pitkät. Sain erään illan vapaaksi ja sain kirjailija-isoäidin saappaat lainaksi. Olin korviani myöten täynnä lasten tappeluja ja sovitteluja. Kaipasin saada viettää oman hetken.

Oli vasta satanut, joten tarvitsin saappaat, kun suunnistin polkua pitkin meren rannalle. Atlannin mainingit löivät ihanasti rantaan. Illan kajo ja kylän valot valaisivat sen verran, että näin siellä kulkea. Nautin saada olla omassa rauhassa. Yksi aalto oli sen verran iso, että se yllätti minut, huuhteli jalkani niin, että saappaat tulivat täyteen vettä. En antanut sen häiritä iltalenkkiäni, vaan niine hyvine kävelin kotiin. 

Taivas oli tähtiä täynnä ja sirkat sirittivät. Päätin tehdä itselleni kunnon kylvyn ulos pihalle. Merivettä puolillaan olevat saappaat päätin pestä sen jälkeen ja asettaa ne kuivumaan. Keittiön kaasuliedellä lämmitin ison kattilan vettä, jonka sitten kannoin paatipunkkaan, eli pieneen kylpyaltaaseen. Siihen lisäsin räystään alta puhdasta sadevettä. Siinä altaassa pesin itseni ja hiukseni, loikoilin ja nautiskelin lämpimässä yössä kirkkaan tähtitaivaan alla. Kaadoin veden pois ja hiivin vinttiin nukkumaan, missä lapsetkin nukkuivat. 

Aamulla heräsin hirveään meteliin. Isoäiti oli löytänyt ne saappaansa pihalta merivettä puolillaan, eikä siis voinut tehdä joka aamuista kävelylenkkiään ennen kirjoitustyötään. Minä olin unohtanut ne saappaat! Kyllä sain kuulla kunniani. Koko perhe sai kuulla kunniansa. Isoäiti pauhasi jokaiselle ja oli niin kiukkuinen, että sinä päivänä ei hänellä kirjoittamisesta tullut mitään, vaikka lapsetkin olivat ihmeen rauhallisia ja hiljaa, pelästyneinä isoäitinsä kiukusta.

Minä tein nöyränä töitä koko päivän. Siivosin ja pyykkäsin. Kun ripustin pyykkiä narulle, tuli isoäiti siihen jo vähän leppyneenä kyselemään, miksi olin tehnyt sellaista. Itkeä pillitin ja yritin jotakin selitellä. - Tule huoneeseeni, kun olet pyykin ripustanut, sanoi hän ja meni.

Siellä minä sitten selitin isoäidille, että vaikka tykkään lapsista, olen väsynyt joka hetki heitä paimentamaan. Tarvitsin niin kipeästi sen illan itselleni ja nautin siitä. Kerroin kaikki kylpemiseni ja ajatukseni, että pesen siinä saappaatkin ja asetan ne johonkin kuivumaan. Olin unohtanut. Kun isoäiti kyseli vielä, että mitä ihmettä minä yksin merenrannalla, enkö pelännyt pimeässä, kerroin mitä meri ja luonto minulle merkitsee ja se, että saan olla ajatusteni kanssa rauhassa.

Siitä hetkestä syntyi ystävyys ja pitkä kirjeenvaihto, joka jatkui monia vuosia isoäidin sairastumiseen saakka. Hän ja hänen kaikki kukkaiskirjansa, yrttikirjansa, puutarhakirjansa ja matkakirjansa Grassen ruusunlehtien poiminnasta mukaan lukien inspiroivat minua. Monta vuotta harrastin yrttejä ja tutkin niitä kuin olisin ympäri maailmaa matkustellut niiden kanssa. Ja sieltä nousi myös punainen lanka synnyttämään Ruusumuorin roolini.

Musiikissa "Luostarin puutarhassa"