sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

Karttojen tarkastelua


 Tästä voi luoda monenlaisia mielikuvia; lumitähtiä eteisemme ikkunassa!

Tämä voi tuntua vastenmieliseltä, irvokkaalta ja jopa raa’alta. Että juuri nyt tässä vaiheessa tutkin mieheni  ja omaa karttaani ja planeettojen liikkeitä.

OK. Voin keskustella kuolemasta papin kanssa (olen sitäkin tehnyt). Voin keskustella läheisten ja ystävien kanssa (sitäkin). Voin painua itseeni, itkeä ja surra (sitäkin). Mutta miksi en sitten voisi keskustella siitä tieteellisen fysiikan, kosmologian, astronomian ja astrologiankin kautta/kanssa?
Fysiikka siksi, että kosmologian lainalaisuudet ovat matematiikka, geometriaa ja mitataan ajassa. Astronomia ja astrologiaa sen vuoksi, että planeettaenergioiden vaikutusta toisiinsa ja maapalloon ja sitä kautta ihmiseen ei voida kieltää. Kuu ja aurinko ovat siitä tuntuvia esimerkkejä. Enkä osaakaan tulkita tai nähdä liikkeitä, jotka voivat osoittaa suuria muutoksia. En osaa vielä niin paljon. Mutta jotakin voin tulkita.

Juuri sellainen keskustelu lohduttaa minua, koska siinä on jotakin neutraalia, joka siirtää minut välillä pois tästä ympäristöstä, jossa surevat surevat keskenään, lohduttavat ja jakavat muistojaan ja ajatuksiaan. Se on tärkeää, mutta on myös raskasta. Tämä ’tieteellinen’ keskustelu ei ole ehkä tärkeää. Mutta minua se helpottaa. Ja tämä on minun blogini.

Minulla on ollut parin kolmen vuoden ajan jo Pluton oppositio Stelliumiini (Aurinko, Merkurius,Venus) ja se on astrologien mukaan vaatinut rankkoja muutoksia elämässäni. Työelämässäni tapahtuu muutoksia tottakai, mutta olen varautunut muuhunkin. 

Ja kun katselin astpekteja ja  transiitteja sekä minun että mieheni kartalta, löysin sieltä paljon lohduttavaa. En ole koskaan voinut todeta mieheni todellista syntymäkarttaa, koska se kellon aika uupuu. Mutta jotakin voin sieltäkin nähdä.

Se mikä miestäni ja minua on yhdistänyt, on merkkien vastakkaisuus Rapu-Kauris (Vesi-Maa). Avioliittomme on ollut kuin kaunis rantapaikka, missä hän on minua rannalla odottanut, ja johon veneeni vesiltä olen nostanut. Meitä kartoilla on yhdistämässä myös Jousimies Jupiterin tulienergia, ja senpä vuoksi kaikki vuorovaikutus, kulttuuri ja matkat ovat olleet meille todella antoisia, samalla tavalla olemme kaikesta siitä nauttineet.

Kolmas hauska yhteinen tekijä syntymäkartoilla on ollut tuo pieni Ruusu-asteroidi. Kummallakin se on Chironin rinnalla, kolmen asteen orbilla. Miehelläni tuli-Oinaassa, joten ei ihme, että ruusut ovat olleet hänellä selvästi esillä. Minulla vesi-Skorpionissa, eli vähän syvemmällä piilossa mutta sitäkin tärkeämpiä nyt. Siis näin vaikka meillä on ollut 24 vuoden ikäero ja Aurinkokunta kulkee omaa rytmiään. Onko ruusut olleet aina voiman symboli miehelleni, minulle enemmänkin mysteerio, josta poimin nyt vasta apua?

Ja mikä ihmeellisintä! Mieheni lähtöpäivänä transiiteissa Ruusu on ollut yhtymässä Kuuhun! Lohduttajana, parantajana. Kotimme on täynnä kukkia! Mieleni ja sydämeni ottaa vastaan tällaisen mielikuvan tai uskomuksen.

Rosengard-asteroidi on mieheni syntymäkartalla lähellä Junoa (usein kuvaa vaimoa) Vaa'assa. Varmaan olisi mieheni ollut ikionnellinen, jos jo aikaisemmin olisin sen ruusutarhan tehnyt, kun hän oli jo niin iloinen sen ajatuksista ja suunnitelmista. Tämän mukaan se pitäisi todella sopia tuohon meidän pellolle.  Minulla se on Kauriissa, mieheni merkissä asteen heitolla siitä, missä mieheni Aurinko. Niinpä! Tällä hetkellä Rosengard vaeltaa tuolla Ravussa omalla kartallani yhtyneenä Merkuriukseen eli oppiasteella. Ja mieheni kartalla se lähestyy hänen synt.kartan Plutoa. Oi, Rosengard-asteroidi on tällä hetkellä oppositiossa Plutoon. Minä en voi sitä vielä tehdä, eikä mieheni sitä nähdä, mutta keskustella voin asiasta!

Tekipä hyvää katsella asioita tästäkin näkökulmasta, huah! Jatkan juttua...

2 kommenttia:

  1. Ihastuttavaa luettavaa.
    Ruusu-Khironit teillä eli ruusuparantajia molemmat.
    Sattumaa ei ole eli tuo lähtöhetki oli ylhäältä järjestetty.

    Oivallus:Ikäeronne on kuin 2 kiinalaisen eläinradan kiertoa ja se eläinrata on syntynyt Jupiterin kierroista.

    Oi, Elvis.
    Olen rakastunut mieheen, joka rakastaa Elvistä.

    VastaaPoista
  2. Sinäpäs sen sanot! Mietinkin jossain vaiheessa, että miten nämä kaikki kiersivätkään, muistelin Chironin kiertoaikaa, enkä muistanut että ilman muut Jupiterilla se oli 12 vuotta. Tottakai se napsahti yhteen! 2 x 12 = 24 vuotta.

    Kiitos!

    VastaaPoista

Olen iloinen kommenteista!