On eräs ruusukasvi, joka ei ole ruusu, ei edes tuoksu ruusulle, ei edes väriltään muistuta sitä. En löydä mitään ruusumaista tässä kasvissa, ja silti sitä kutsutaan ruusu-nimellä. Se on RUUSURUOHO!
Sillä on ihmeellisen hailakan sininen kukka. Sama väri on kukkivassa Kaukasian törmäkukassa, jota joskus yritin pitää elossa puutarhassani, mutta yksi talvi sen vei. Ihmeellinen vaalean violetinsininen väri, jota ei esiinny muissa kukissa.
Tutkin ruusuruohoa (myös samankaltaista purtojuurta) kirjoista ja netistä yhden päivän. Seuraavana yönä näin ihmeellisen unen. Silmieni eteen ilmestyi sininen ruusu. Se ei ollut sellainen sininen, joksi ruusuja joskus värjätään. Sen keskusta oli juuri tuo hailakan sininen, kuten ruusuruohossa, mutta terälehtien laidat olivat aniliinin vaaleanpunaiset. Heräsin sen kuvaan ja sanoin ääneen: -Ahaa, enpäs tuollaiseksi osannutkaan sinistä ruusua kuvitella! Olin ihastuksissani unikuvasta.
Yhdistin uneni ruusuruoho-opintoihin, kuvien katseluun ja niiden siniseen väriin.
Ruusuruohoon liittyy eräs kaunis muisto miehestäni ja ystävyydestä. Tahdon sen kertoa.
Mieheni ei käynyt paljoa kouluja. Silti hän ylti toimissaan vaikka mihin, rohkeutta ja älyä oli. Ennen vanhaan vain ei päästetty kouluihin, kun kotona oli paljon töitä. Vanhemmilla päivillään hän sitten osallistui ’Ikäihmisten yliopistoon’ ja joukon mukana lähti kerran opintomatkalle Istanbuliin. Siellä hänelle sattui maan mainio huonekaveri, josta hän oli hyvin iloinen. He tapasivat matkan jälkeenkin. Mieheni vieraili hänen kesämökillään, jossa he kalastivat yhdessä ja aprikoivat maailman menoa. Näitä retkiä mieheni kuvaili minulle niittyjä ja jokivarsia myöten. Sain sieltä tuliaisiksi minullekin outoja kukkia. Tutkimme niitä yhdessä ja ne osoittautuivat ruusuruohoksi, ensi tuttaviksi meille molemmille.
Sitten tuo ystävä kuoli aika pian syöpään. Mieheni suru oli syvä. Aivan liian moni hänen ystävistään kuoli äkkinäisesti tai vaikeasti ja pitkään sairastaen. Kalakavereista hän jäi yksin, kunnes tuli hänenkin aika.
Mutta ruusuruoho tuli minulle ystäväksi. En vähättele tällaista ystävyyttä. Eläimiä kutsutaan myös ystäviksi .Se ystävyys voi usein olla syvempää kuin ystävyys toisen ihmisen kanssa. Kukka lajissaan on myös yksilö, jonka kanssa syntyy aivan erityinen suhde. Siihen liittyy kohtaamisen herkkyys, puhuteltavuus ja jotakin salaperäistä, jolle ei löydy sanoja. Kaipaan ruusuruohoa omalle pihamaalleni, mutta vielä en ole kohdannut taimia, enkä ole siemeniä muistanut tilata tänäkään keväänä. Vielä me kohdataan. Luin, että sitä ei kasva joka puolella Suomea luonnonvaraisena, vaan aivan tietyillä alueilla kukkaniityillä.
Eikä tämäkään kasvi ole pelkästään olemassa kauneuden vuoksi, vaan rohdoskasviksi sitäkin kutsutaan. Sitä on käytetty muinoin esim. paiseiden ja iho-ongelmien hoitoon. Kuten ruusuakin.
Siitäkö lie tuo nimi?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Olen iloinen kommenteista!