keskiviikko 14. syyskuuta 2011

Paheita ja hyveitä

Meitä on luterilaisittain opetettu, että vaatimattomuus ja hiljaisuus on hyve. Ei pidä tuoda itseä esille. Leuhka ja 'mitä tuo luulee olevansa' sanonnat olivat hyvin yleisiä minun aikoinani. 'Se luulee olevansa vähän muita parempi'.

Tuota viimeistä lausetta olen usein miettinyt. Mitä siinä on takana? Kukahan se nostaa kenetkin vähän itseään ylemmäksi tuolla lauseella? Tai alentaa itseään? Eikö meidän jo pitäisi tajuta, että olemme yksilö ja siinä jotain uniikkia tässä maailmankaikkeudessa. Miksi sijoittaa itse johonkin alemmalle tasolle ja joku muu ylemmälle?

Sitten... Ainakin suomessa on tapana tehdä laatikkoon niitä piirustus-,maalaus-, runo- ja kirjoitusaarteita. Lauleskella itsekseen yksin. Mietiskellä. 'Voi kun ne tietäisivät kuinka suuria ajatuksia minulla on!' Niinhän siinä usein käy, että jos niistä alkaa jutella, niin toiset kääntävät puheenaihetta. Tai niin kuin eräs isäntä sanoi: - Enhän minä nyt voi sanoa mitä minä ajattelen. Mitä ne naapuritkin sanoisivat, jos sanoisin mitä minä ajattelen.

Paheet tulevat kyllä useimmiten näkyviin, vaikka osataan niitäkin piilottaa. Niilläkin on joskus tarve paljastua. Luulisin...Ei puhuta niistä enempää.

Sillä saamari ja katin kontit. Miksi ihmeessä yksilö ei saa olla se mikä on? Miksi pitäisi olla massaa, ei missään nimessä poiketa? Olen niin paljon nähnyt ihmisten rypevän aivan turhassa alemmuustilassa.Ja sen vuoksi olen huutanut hurraata, kun Suomessa NÄYTELLÄÄN, TANSSITAAN, LAULETAAN KARAOKEA, PIDETÄÄN KÄSITYÖ- JA TAIDENÄYTTELYJÄ ja vaikka mitä!!! Jos ei muuta, niin saarnamieskin on päässyt pallille esittämään itseä politiikosta puhumattakaan. Ja miten ne taidot herää jos niitä ei herätetä! Kun minä pidin kerran taidenäyttelyä, joku oli ihmetellyt, että miten sitä nyt noin vain voi näyttelytilaa saada. Tilaamalla ja varaamalla paikkoja tietenkin! Ne ovat useimmiten kaikille auki, siis kunnalliset tilat. Mutta...vaikeampi asia on se, onko sinniä tehdä maalauksia näyttelyyn asti ja onko rohkeutta tuoda niitä esille.

Voi Peijoona! Jokainen tietää, että kun on sen teityn porrasaskelman rohjennut nousta, niin mikä mahtava tunne!

Ja nettiblogi! Sekin on esillä olemista. Jopa Facebookmaailma on esillä olemista.

Nyt esittelen itseni 'taiteilijana'. En ole hävennyt töitäni. Olen jopa pitänyt muutaman näyttelyn. Tässä ensimmäisiä töitäni. Ruusutöitä olen tuolla jossakin edellä esitellytkin.



Eläköön ihmisen oleminen ja luovuus, yksilöllisyys!! Ja jokainen on laulun arvoinen, Veikko Lavi!

6 kommenttia:

  1. Oi, timotei sinä heiluva heinä!
    Talenttia ruusutarhassa.
    Hienoo kun esittelet taitojasi.
    Havisevat haavanlehdet voisin ottaa heti seinälleni.
    Tajusin just (kiitos!)että haapa on kuulunut aina sinne missä asun.
    Kotipaikan koivusuoran päässä on aina ollut haapoja, joskus siinä oli tosi iso vanha haapa.
    Isä kaato aina pienempiä jäniksille talviruuaksi.
    Entisen asuinpaikan tienhaarsaa oli tosi iso vanha haapa. Muistan tytön odottamssa siinä koulubussia ja minä katsoin ikkunasta.
    Se kaadettiin ja me muutettiin.
    Tämänkin asunnon tienhaarsssa on yksi nuori kasvava haapa ja olen rukoillut mielessäni, etteivät nuo äkkiväärät kiinteistömiehet kaataisi sitä. Olivat vastikään katkoneet siitä alaoksia.
    Että näin kirvoitit taiteellasi muisteloihin.
    Kiitos.

    VastaaPoista
  2. Noista paheista ja hyveistä. Missä niiden raja kulkee muuten? Kuvittelen ne palloksi ja sen etu- ja takapuoli.

    Luin juuri Osmo Rauhalan kolumnin, jossa hän käsitteli antimateriaa. Kaikella on vastakkaiset puolensa. Ja niillä on oma tarkoituksensa. Hän kertoi, että hiekkäerämaassa on kauheaa, jos varastaa joltakin vettä. Tulen varastaminen siellä on ok. Mutta kylmässä Pohjolassa, jossa on vettä mielin määrin, voi sitä ottaa surutta toiseltakin, mutta jos varastat tulta, on se paha juttu.

    Ruusullakin on hyvä ja pahe. Paheena ymmärrän piikin ja sen kamalan juurikasvuston, jolla se lähtee valloittamaan elintilaa. Mutta ruusulle itselle piikki on hyve ja suojelee sitä. Myös juurikasvusto on hyve, sillä jokainen haluaa kasvaa ja löytää tilaa tässä maailmassa. Ja sitä omaa kukoistustaan.

    VastaaPoista
  3. Nikki, kiitos!

    Olen suunnitellut tuonne pellon päähän haapametsikköä. Moni on jo tarjonnut taimiaan.
    Kunhan ensin saan raivaussahani kuntoon (sen olen jo saanutkin) ja pojan tulemaan syyslomalla, sillä hän aikoi raivata pois sankan pajukon, josta sitten saan sitä pajuaineistoa tehdä vaikka mitä, esim. aitaa.

    Sitten pitää pyytää naapurin isäntää traktorilla ja kauhakuormurilla lykkimään juuret pois. Eiköhän se haapa pian siinä voita.

    Muuten. Tiesitkö, että haavanlehti on niin uhmakas ja urhea, että se ei sulkeudu sateelta eikä myrskyltä, kuten monet lehtipuiden lehdet kääntyilevät. Haavan lehtirakenne kestää ottaa vastaan kylmän ja kuuman. Se on vastaanottava ja kestää. Tuli mieleen skorpionin joku luonteenpiirre siitä... oliskohan`? Se haavanlehden liplatus on jotain ihmeen kaunista!

    VastaaPoista
  4. Nuo edellä kuvatut työni ovat jo maailmalla, ostettuna tai annettuna.

    VastaaPoista
  5. Kyllä noita sun töitäs kelpaa näytteille asettaa ja varsinkin katsoa. Jatketaan tyytyväisin mielin. Itse olen aloittanut kirjoittamisen tasan vuosi sitten ja yksi novelli julkaistu. Hyvä alku. Menestystä, ja ennen kaikkea intoa tehdä, ja hyvää mieltä toivon sinullekin!

    VastaaPoista
  6. Näin me loistetaan, kuin kesän kukkaset. Kiitos Nettimartta ja menestystä sinullekin!

    VastaaPoista