lauantai 24. syyskuuta 2011

Kukkien kaaosta

Olin menossa karpaloon. Muistin hirvijahdin alkaneen. Käännyin takaisin tieltä ja puin päälleni oranssin liivin. Tulin ulos. Koputtiko joku olkapäälleni? En tiedä. Mutta katsoin taivaalle, missä uhkaavasti lähestyivät tummat pilvet. Painelin takaisin sisälle ja laitoin liivin naulakkoon. Vilkaisin lämpötilaa, joka hätkähdyttävästi on laskussa.

Joten vaihdoinpa homman toiseen. Kiikutin sisälle ulkoa ja terassilta ruukkukukkia, jotka turhaan tytisevät ja odottavat aurinkoa. Kuljin siellä täällä poimien tavaroita ja kuuntelin metsästyskoirien haukuntaa, pitkää ja kurkusta läähättävää. Pyssy paukkui. Äänet tulivat juuri sieltä suunnalta, mihin olin menossa karpaloon. Joku siellä päin pääsi hengestään.

Mutta minä läähätin sisätiloissa tuota kukkapaljoutta. Mihin ihmeessä joudun ruukkujeni kanssa? Minulla on hyvin vähän tilaa ikkunalaudoilla, joten kukat vievät tilaa muualta. Jopa pianon päältä!!! Ei ole laitaa se!



Kun olin koulussa töissä, vein suuren osan kukkiani talvehtimaan luokkani ikkunalle. Vaikka siihen ei paistanut edes se kevätaurinko, kaikki kukkani viihtyivät siinä oikein hyvin, ja ne puolestaan viihdyttivät meitä. Kiitinkin oppilaita usein, että heidän iloisen energiansa ja hengityksensä ansiota on, että kukat voivat noin hyvin. Joskus yllätinkin oppilaat kukkien luota hengittelemästä, oikein hönkäilemässä ja juttelemassa niille. Kun koulu loppui, kannoin ylpeänä kukkaset kotiin terassille.

Nyt on kaaos! Kukkakaaos! Ihmettelen mihin minä niitä laitan...Noh, paprikat eivät kauaa kypsytä enää hedelmiä, tuon liljan laitan maahan ja jotain muutakin. Ja jotkut kukat vain 'loppuvat'.

Don't worry bout a little thing... Älä välitä pikku asiasta, lohduttaa minua Bob Marley

3 kommenttia:

  1. Onpas sinulla melkoinen "kukkakauppa"! Noinhan se menee syksyllä...itsekin mietin samaa. Kun on selektiivilasit, niin eipä viihdy kukat enää sisällä. Noh, pianon soittoa en tosin ole kokeillut, jospa se auttaisi...täytyy yrittää :)

    VastaaPoista
  2. Minä otan keväällä pois kaksoislasit noista triplaikkunoista ja 'päästän kesän sisään'. Voi tuntea äänet ja tuoksut helpommin ja jopa kukat viihtyvät siinä. Vieläkään en ole tuplia laittanut ikkunaan. Ehkä ensi viikolla...työnsä siinäkin, mutta tulee samalla pestyä kaikki lasit.
    Sittenkin liian vähän tilaa.

    Helpommalla pääsis, kun työntäisi kaikki kompostoriin, mutta monet kasvit ovat eläneet kanssani vuosikymmeniä. Miten niistä luopuu?

    VastaaPoista
  3. Hyvä idea tuo lasien poisto! Eipä ole tullut mieleen. Onneksi meille jäi lasikuistille vanhat lasit aikoinaan, siellä saan kuitenkin taimet kasvatetuksi keväisin.
    Viime keväänä yhtäkkiä kyllästyin muutamiin "mukana kulkeneisiin" purkkikukkiini ja vein yllättäen ne pakkaseen. Siinä ei sitten voinut enää katua...vaikka varmaan vielä kadunkin joskus!

    VastaaPoista