tiistai 7. helmikuuta 2012

Mielen puutarhaa...


Helmikuun heilahteluissa mieli vaeltaa monenlaisissa valtakunnissa, vanhoissa ja uusissa. Hyvä ystävä tuli kylään ja tukee minua näissä elämän realiteeteissa, kuten metsätuvan uudelleen järjestelyissä (neitsyt-merkkiä) ja pitää minua kiinni tässä ja nyt.

Mutta kyllähän mieleen vaikuttaa kaikki ympäristönkin tapahtumat, Suomen tapahtumat ja koko maailman tapahtumat. Lähiympäristössä on rauhallista ja vakaata, ystävyyttä ja toisen huomiointia. Asunhan ’Maailman kauneimmassa kylässä’, kuten olemme alustavasti kylähistoriankirjaa nimittäneet. Sitähän työstetään siellä sun täällä kylien ’savuissa’ ja aika mittava siitä tuleekin. Olen välillä kyynelehtinyt liikutuksesta, väliin naurusta sitä lukiessa. Siellä on ihmistarinat läsnä niin elävästi. Toivon, että tällaisia kirjoja syntynee ympäri Suomea, sillä ne tulevat tukemaan ja olemaan läsnä lastemme elämässä.

Mieli vaeltaa Suomen merkityksessä Euroopan tulevilla koitosten kentällä, sillä en usko, että siellä asiat noin vain selviytyvät. Toivon uudelle presidentille kykyä arvioida asioita oikeilta kantilta.

Vielä otin esille tuon vanhan Minä Olen -lehden vuodelta 1999 numero 3 ja filosofimme Maija-Riitta Ollilan ajatuksia. Kun opiskelin filosofiaa, mielenkiintoni kohdistui silloin ennen kaikkea naisfilosofeihin, sillä edelleenkään heitä ei ole maailmassa montaa. Eihän siitä ole sataakaan vuotta, kun oli pinnalla ajatus, että naisten aivoilla ei ajatella. Tässä lehdessä hän puhuu henkisyyden (spiritualisuuden) haasteesta. Vielä nytkinhän on vallalla ajatus, että järkevä ja koulutettu ihminen ei lähde tavoittelemaan asioita mitä ei oikeasti ole olemassa. Kuten henkisyyttä. Tai ajattelee sen olevan amerikkalaista markkinarihkamaa.

Maija-Riitta on eri mieltä. Hän on ollut kiinnostunut henkisestä alueesta vuosikymmeniä. Hän kritisoi tiedettä sillä, että ihminen on siinä pilkottu tutkittaviin kappaleisiin, jossa ei ole henkisyyttä, eikä ole olemassa tiedettä, joka liimaisi nämä kappaleet ihmisessä yhteen. Vuosituhannen alussa hän näki uhkakuvana myös mielikuvituksen ja kuudennen aistin voimakasta tavoittelua, jossa osa ihmisyydestä taas uhkaa unohtua. Globaalisuudessa hän näkee oppien ja aatteiden, jopa henkisyyden kulkeutuvan kulttuurista toiseen jota on ohjaamassa markkinamekanismi. Ihmiset ottavat vastaan aatteita ja tuotteita, mitä eivät ymmärrä. Idän ja lännen yhteistyö olisi parhaimmillaan sitä, että oppisivat toisiltaan, sillä kummallakin on annettavaa. Jos länsimainen ihminen heittää omansa roskikseen tullakseen oikeaksi itämaisella ajattelulla, ollaan riskialttiilla retkellä.

Maija-Riitta Ollila on löytänyt henkisyyden sisällöksi sovinnollisuuden, palvelun halun ja auttamisen hengen. Hänen mielestään henkinen ihminen ei välttämättä ole se, joka lukee ja tietää paljon, vaan se voi olla juuri se tavallinen tallaaja, joka huomaa toiset, eikä keskity itseensä.

Voi kunpa suomalaiset muutkin kuin Ahtisaari, Rehn tai Haavisto ulkomailla, niin myös täällä lähipiirissä muistaisimme nuo kolme suurta henkistä sisältöä.

Lisäksi Maija-Riitta luottaa myös intuitioon eikä kiellä enkeleittenkään olemassa oloa sanoen: ”On olemassa jokin sinänsä minulle nimetön ja selittämätön ulottuvuus, josta todella on mahdollista saada voimavaroja”.

Kiitos Maija-Riitalle! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti