Blogi - mitä se oikein on?

Ensinnäkin kirjoittaja on blogiohjelman varassa. Sekin voi välillä tökkiä, en tiedä miksi. En voi valittaa, en kritisoida, en arvioida ohjelmaa, koska se ilmaiseksi tarjotaan ja olen siihen omasta vapaasta tahdosta tullut. Oma valinta. Olen valinnut olla esillä, olemassa tässä maailmassa! Nettimaailmassa.

Kuvia liittäessä törmäsin jo toisenkin kerran viestiin: - Tallennustilasi loppui. Osta lisää tilaa. Lue ohjeita…..No onhan siellä ohjeita, roppakaupalla, englanninkielellä. Vaikka jotakin ymmärtäisinkin, en niin paljoa, että jaksaisin sitä kaikkea lukea ja kääntää. Kun kuitenkin on olemassa tätä ohjelmistokieltä, jonka kaikkia kapuloita ei ymmärrä. Siis nytkö loppuivat kuvien laitot?

Toiseksi törmäsin tällaiseenkin mielipiteeseen blogista: - En jaksa niitä kiertokirjeitä lukea.

Jotenkin se loukkasi, en tiedä miksi. Jäin sitä aprikoimaan.

Onko blogi kiertokirje? Päiväkirja? Keskustelufoorumi? Tutkimuskenttä? Mainos? Estraadi? Mikä se on?

Ymmärrän kiertokirjeet, joita varsinkin jouluna lähetetään ja itsekin olen siihen ’syyllistynyt’, koska niissä voi kertoa esim. perheen elämäntilanteesta enemmän kuin kortissa. Ja jos niitä lähettää esim. 50 kappaletta, on toki helpompi monistaa sitä, kuin kirjoittaa käsin. Jotkut ovat niistä tosi kiitollisia, jotkut pitävät, että se ei ole henkilökohtainen, eli pelkkä korttikin on sitä enemmän.  Kun tietokone tuli, ei enää jaksa kirjoitella kirjeitä. Ennen kirjoittelin niitä melkein päivittäin. Eikä puhelimessa puhua. Vaikka sitä en ole harrastanut oikein koskaan.

E-mailipostiakin olen saanut kiertokirjeinä, jopa yksityisiltä ystäviltä, joita on kivakin alkuunsa lukea. Siinä on vain se ongelma, että jos niihin itse vastaa henkilökohtaisesti, ei edes kysymyksiin vastata henkilökohtaisesti. Silloin se turhauttaa. Puutarhurilta esim. tulee kiertokirjettä, mutta hän on kohtelias ja vastaa jos kysyn häneltä henkilökohtaisesti jotain. Arvostan sitä suuresti!

Päiväkirja pidettiin ennen lukkojen takana ja lukko oli itse päiväkirjassakin. Olen itse kirjoittanut kymmeniä päiväkirjoja. Ne ovat niitä itsesäälin purkupaikkoja, jopa todellisten kipeitten salaisuuksienkin paikkoja. Yleensä nämä päiväkirjat sitten hävitetään.

Keskustelufoorumiin olen tutustunut lähinnä astro.fi-sivuilla. Ja se on ollut tosi antoisaa, enemmän kuin mikään keskustelu ehkä tavallisessa arkipäivässä. Se on rikastuttanut aikoinani elämääni tosi paljon, varsinkin kun asuu keskuksista kaukana maalla ja metsämökissä.

Sittemmin en olekaan uskaltautunut erikoisfoorumeille, kuten filosofiaan tai muualle, missä tutkijat keskustelevat keskenään ja missä todella käydään erikoisalan keskustelua ja tutkivaa sanailua. Uskaltanut, sen vuoksi, että se veisi paljon aikaa ja ajatusta. Liian paljon.

Huomaan, että monissa blogeissa mainostetaan tiettyjä asioita, eikä sitä nähtävästi ole kukaan kieltänyt. Jokainen saa kehua itseään tai sitä mistä on kiinnostunut. Blogeihin voi myös antaa luvan ulkopuolisille mainoksille, ja siitä voi saada rahaakin,  varsinkin jos on kovin luettu blogi.

Blogi on 2000-luvun ilmiö. Se on toisenlainen päiväkirja. Muistan kun (tosin jo 1990-luvulla) kirjoittelin ensimmäistä blogiani. Sen neuvoi minulle poikani, joka pyysi minua sen laittamaan nettiin ja sanoi, että hänkin voisi seurata vähän mitä täällä kotona tapahtuu. Kirjoittelin sitä vuorotteluvapaavuotenani. Poikani ei kuitenkaan koskaan kommentoinut sitä. Silloin jo huomasin, miksi kirjoitella, kun lukija ei ilmoita lukeneensa. Sain toki sielläkin ystäviä, ihan tuntemattomista nuorista, joiden blogeja luin. Nyt en edes muista miten sinne mentiin ja missä se on. Ainakin nettimaailmassa jossakin seilailee.

Blogi on siis jotakin, jonka toivoo jonkun lukevan, tietävän, että ’hei minä olen täällä, olemassa, elämässä, kokemassa maailmaa’. Se on tietyllä lailla estraadi, jonne haluaa mennä näyttämään jotakin, kertomaan jotakin. Uskon, että jokainen ihminen haluaa olla olemassa, näkyvillä. Uskon, että syvin ahdistus ihmisellä tulee siitä, kun he ovat ’näkymättömiä’, tarkoituksettomia, ympärillä on täysi välinpitämättömyys heidän elämästään. Jos olet vaikka vain blogissa, olet olemassa sähköisillä verkostoilla, saat äänesi, elämänhetkesi näkyväksi ja varmasti siinä kaikessa on olemassa toivo, että joku näkiai, lukisi ja ’vastaisi’.

Että joku huomaisi sinut! Tiedän ihan oikeasti estraadilla olon, koska olen ollut monenlaisissa näytöksissä tanssin ohella. Se on ihanan narsissista ja elävänä olemista! Muistan kun bändissä soittava poikani kerran sanoi, että olla esiintymässä, se on huumaa, jota haluaa vain lisää. Isäni nautti soittaa yleisölle, vaikka oli niiiiin vaatimaton ihminen.

Blogit ovat siitä hauskoja, että siitä voi lukea, onko siellä vierailtu ja mitä on luettu, mistä maasta ja mitä asiaa on etsitty googlettamalla. Se jo kertoo, että ’ihanaa, minut on huomattu, minua luetaan, minun antamaa tietoa tarvitaan’. Siinä se. Ja ne ’tykkäämiset’ joilla politiikot kilpailevat!  Se menee minulla jo jotenkin yli…

Totta kai kommentit ovat niitä päivän piristyksiä. Ja jos syntyy keskustelua, niin se on jo suurta.

Joillakin on paljon noita kehumisia. Tärkeintä niissäkin on ehkä se, että ilmoitetaan, että on luettu ja ihasteltu jotakin.

Mutta en vieläkään tiedä, mikä ’pointi’ on blogissa. Onko se ’tauti’?

 

Nyt kokeilen jotain kuvaa... Haa, se tuli. Ja se on mainos tanssiesityksestä, jossa olen mukana.

En ymmärrä. Tähän tuli kuva, mutta ei tuonne ylös eikä Marsin kyytiin...