keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Organzaruusut

Olen kaivannut arkipäiviini jotakin herkkää ja meditatiivista.

Aloitin organzaruusujen käsityön. Sain siitä vinkkiä vähän netistä, mutta enhän minä usko koskaan täysin mitä ohjeet sanovat, vaan pitää tehdä oman pään mukaan. Joten ihastuin kangaskaupassa näihin lasihelmiin ja omaan mielikuvituksen tuotokseen. Kun sitä käyttää, löytyy kyllä vinkitkin ihan oman käden kautta.

Tällaiseen romantiikkaan sukelsin...





Eikä tämä ihan helppoa ollutkaan. Leikkaa ensin hauras, liikehtivä organza, polta sitten kaikki reunat kynttilän liekissä ja sommittele ja ompele ruusuiksi. Sitten vielä kiinnitä neula tai hiuspinni tuonne pohjaan.

Mutta meditatiivista, kyllä. Jatkan hommia, sillä ostin kaikkea väriä puoli metriä.

Mitä on organza, selviää tässä Wikipedian tiedossa:

Organza


Organza on ohut ja jäykkä, alun perin silkistä kudottu kangas. Sen sidos on yleensä palttina.[1]
Silkkiorganza valmistetaan raakasilkistä, jossa silkkikuidun serisiini on jäljellä. Kankaan loimena käytetään organsiinia (kahteen kertaan kerrattua silkkilankaa) ja kuteena joko organsiinia tai tramea. Sidoksena voi olla myös satiini.[2]
Silkkiorganzaa käytetään erityisesti hää- ja iltapukujen sekä asusteiden valmistukseen. Läpikuultavan 
organzakerroksen avulla voidaan
 säädellä esimerkiksi alla olevan kankaan värisävyä tai kiiltoa. Organzaa käytetään myös tukikankaana ja 
kirjontatöiden, kuten paljetti- ja helmikirjonnan, pohjana.
Nykyisin organzaa valmistetaan myös synteettisistä kuiduista, kuten polyesteristä ja nailonista.
 Nämä kankaat valmistetaan vaatetuskankaita leveämmiksi ja niitä käytetään sisustuksessa esimerkiksi 
valoverhoina.
Tekstiiliteollisuudessa tunnetaan myös organdi (engl. organdy). Myös se on ohut ja kevyt palttinasidos, 
mutta sitä valmistetaan puuvillasta. 
Kankaan jäykkyys saadaan aikaan kankaan viimeistelyllä.

Ihmeellinen on ruusu! Roses for you, Igor Krutoi

3 kommenttia:

  1. Oi, miten kauniita! Täytyypä kokeilla joku kerta:)

    VastaaPoista
  2. Oi miten ihania ruusuja ! Olet sinä taitava käsistäsi.

    VastaaPoista
  3. Kiitos! Olen kyllä huomannut, etteivät sormet ole enää niin keskittyviä, saattaa joskus käsikin vapista...mutta mielikuvitus ei vapise!

    VastaaPoista

Olen iloinen kommenteista!