lauantai 26. tammikuuta 2013

Vanha puu kunniaan!

Olen ilolla seurannut sitä, kuinka nuoret osaavat kierrättää ja kunnioittaa vanhaa. He jopa ymmärtävät niiden arvoa, usein jopa henkistäkin. 

Sain joskus 20 vuotta sitten kylän maamiesseuran kuivaamon vintiltä haltuuni ikivanhat mattopuut. Ne kun olivat jo aikansa eläneet ja noin kaksi metriä leveät, eivätkä sopineet nykyhuusholleihin. Minulla oli aitta ihan sitä varten, joten otin ne vastaan. Pari kylän vanhempaa naista auttoivat niiden kasaamisessa. Lainasin vanhoja kirjoja, josta katsoin sitomisohjeita ja muuta. Sain opastusta langan luomisessa ja muussa. Niinpä paukutin kesäisin aitassa (nykyinen kahvila) mattoja leveitä ja kapeampia. Se oli mukavaa. Talvella Kauniita ja rohkeita katsoessani leikkelin matonkuteita. 

Vanha laitetta hakatessani alkoi ruuvien ja kiinnikkeiden paikat höltyä. Tiivistin niitä kaikella mahdollisella, mutta sitten kävi niin, että matto alkoi vinoutua, kuten puutkin. Muutenkin tuntui, että vanha laite oli hajoamispisteessä. Kyllästyin sen ainaiseen paikkailuun. Niinpä lopetin ja hajotin puut. Kyselin jos joku haluaisi ne, mutta hakijaa ei koskaan tullut.

Kunnes poika oli oppinut jotakin maailmalla. -Voi miten upeata puuta tämä kaikki on, hän tuumasi. Vanhaa, patinoitua ja kestävää!

Nyt hän on rakentanut yhteen kammariin täällä siitä sängyn tyttärelleen ja kirjahyllyä. Pikku Ruusunnuppuni näytti olevan siitä hyvin tyytyväinen. Ja kuinka kauniisti tuo vnha puu sointuu vanhoihin seinähirsiin.
Vanhasta 'homehuoneesta' tulee vielä viihtyisä ja kaunis!



- Olipas kovaa puuta kun ei meinannut saha siihen pystyä, tuumasi poika.

Kyllä sitä minäkin tyytyväisenä katselen. Ukkoni vanha vilja-aitta ja  minun vanha mattopuuaitta kantaa nyt kolmatta rooliaan kahvilana. Ja mattopuut ovat muuttuneet sängyksi ja hyllyiksi. Ja mitähän loppupuista keksitäänkään?

Voiko mattopuista sanoa 'Olet paras ystäväni'? Näin laulaa kuitenkin Don Williams...

4 kommenttia:

  1. Tulipa hienoa kierrätystä! Itselläni on myös kangaspuut, mutta en ole vielä kertaakaan niillä paukuttanut. Meillä on tilat aika rajalliset ja ulkoaitta, missä voisin kangasta kutoa, on tällä hetkellä kukkahuoneena:)

    VastaaPoista
  2. Hienoa puuta ja hieno idea! Tuli heti mieleen, että meilläkin on jossain äitini kylmässä varastossa ikivanhat kangaspuut. Eipä panna polttoon, jos sellainen jollekin tulee mieleen! Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
  3. Mahtava kierrätys idea. Mitähän puuta vanhat kangaspuut ovat? Lehtikuusta? Katajaa?
    Kestävää ja kovaa kuitenkin..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi harmi, kun Nikin kommentti ei näy tässä. Hän kertoi nimittäin, että tuollaiseen kovaan käyttöön tarvittava puuaines valittiin tarkasti, jopa kieroon kasvaneita puunrunkoja käytettiin.

      Näyttää tämä aines olevan mäntyä. Ennen runsasta lannoitusta ne kasvoivat hitaasti ja olivat tiukempisyisiä. Siitä sen kestävämpi aines.

      Poista

Olen iloinen kommenteista!