sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Pyhäinpäivän ajatuksia


Juttelimme ystävän kanssa pyhänpäivän sisällöstä.
- Kenet läheisistäsi sinä haluaisit vielä tavata?

Ystävän silmät kertoivat paljon.
- Oikeastaan isäni. Olisi helpottavaa saada keskustella isän kanssa.
- Minulla ihan sama juttu. Isä sanoi viimeisinä päivinään minulla näin: - Haluaisin niin monesta asiasta sinulle puhua, mutta en jaksa koota enää ajatuksiani.

Näin isä ilmaisi minulle paljon. Hyvin paljon. Mutta ei jaksanut puhua, enkä sitä vaatinut.

Lainasin Claes Anderssonin runokirjan. Sattumalta kirja kertoi juuri Pyhäinpäivän asioista, siitä mitä on vanheneminen ja kuolema, kuolleet läheiset.

Tässä yksi hänen hyvin puhuttelevista runoistaan kirjassa Ajan meno, vuosi 2007. Tämä runo ei välttämättä ole niin 'kaunis', mutta lohduttavan realistinen.

Vainajien huulet sulavat lumen alla
Valokannen alla he makaavat puikkoina

Valokannen alla he makaavat puikkoina
He makaavat kerroksittain

He makaavat kerroksittain
Heidän mustat silmänsä näkevät meidät näkemättä

Heidän mustat silmänsä näkevät meidät näkemättä
He näkevät mitä emme näe mutta eivät mitä näemme

He näkevät mitä emme näe mutta eivät mitä näemme
Miten eläimet ja ihmiset putoavat pelistä

Miten eläimet ja ihmiset putoavat pelistä
Miten maa ilma ja vesi putoavat pelistä

Miten maa ilma ja vesi putoavat pelistä
Ja muutumme näkyviksi heille joita emme voi nähdä

Uskomme  vainajien näkevän meidät koko ajan
Uskomme olevamme heidän uniaan

Sen rakkauden takia joka ei vaadi mitään eikä mitään saa
Sen rakkauden takia joka ei vaadi mitään




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti