Kiiminkiruusujen tarinaa

Nyt sain valmiiksi tuet myös kahdelle Kiimingin ruusulle. Ne kun ujuttavat myös korkeuttaan ja ovat ruusuaidan portin molemmin puolin, niin oli tarpeellista kulkupaikalle saada nämäkin piikkiset oksat omaan huoltoon.

Kahdella tavalla yritin pujotella vedessä liotettuja pajunoksia. Ei tullut hyvä. Yritin kiertää pajua ympäri neliskanttista tukipuuta, ja sehän ei onnistunut. Joten tein mahdollisimman yksinkertaisen sommitelman.

En tosin ole yhtään tyytyväinen. Kuvassa näkyvät harmaat vanhat heinäseipää. Ne ovat kauniit. Mutta niitä tukevat rimanpätkät eivät niin kauniita, joten yritin peittää niitä pajulla. 

Toinen harmi oli rautalanka, jota en saanut ruskeana enkä edes sopivan paksuna, vaikka kiersin useankin kaupan. Pitää tyytyä tähän.

Loppujen lopuksi, jos Kiimingin ruusu jaksaa yhä kasvaa korkeuttaan ja 'paksuuttaan', tuet eivät paljoa näy. 

Kiimingin ruusu on eräänlainen löytöruusu Kiimingistä, kunta, joka nykyään on yhdistetty Ouluun. Kiiminkijoki ja kaunis Koitelinkoski siinä keskeisinä. Kiiminginruusu on siitä erikoinen, että se ei oikeastaan kuulu puhtaasti mihinkään ruususukuun. Sekin on tehnyt luonnonmukaisen risteytyksen ehkä pimpinellaruususta ja harisonin keltaruususta. Kukka muistuttaa idän juhannusruusua eli Altaicaa, mutta on kooltaan isompi. Väritys on kermankeltainen. Lehtien syysväritys ainakin vuosi sitten oli tosi kaunis, karmiininpunainen.  

 

Nyt toivon, että voisin ruusun hennomman oksanpään saada kurkistelemaan tuosta silmukastakin.

Ja on minulla tarinakin tälle ruusulle. Ystävä-tarina!

Saanko olla ystäväsi? kysyi Kiiminginruusu

Niinkin voi käydä, että outo ruusu vain ilmestyy pihalleni ja sanoo: -Haluaisin olla ystäväsi.
Kyllä siitä vähän hämilleen menee. Kuka tahansa vähän hämmentyy, kun outo ihminen tulee ruusut kainalossaan ja ojentaa käden: - Tahtoisin olla ystäväsi.

Ruusuja oli kaksi, jotka vähän salaperäisesti nojailivat ruusuaitaani vasten. Ruusujen tuojan ehdin vain vilahdukselta nähdä, kättä puristettiin ja sitten hän häipyi. Oli juhannusaaton aatto ja talo täynnä vieraita. Punehtuneena katselin ruusuja. Onneksi ei kukaan alkanut niitä ihmetellä, eivät olleet vieraani ruusuihmisiä.

Mitä tehdä?

Kaksi komean näköistä ruusuntainta odottivat istutusta. Niiden nimilapussa luki: Kiiminginruusu. 

Pengoin netistä lisää tietoa. Löytöruusu Kiimingistä. Nähtävästi tämäkin ruusu oli risteytynyt harisonin ja pimpinellan ruusuista. Kukka on yksinkertainen, kermankeltainen ja vähän isompi kuin idänjuhannusruusulla. Syysväritys iloisen karmiininpunainen.

Istutin taimet lähelle sitä paikkaa mihin ne oli jätetty ruusuaidan portin molemmille puolille. Siinä niillä olisi tilaa kasvaa ja ihmisillä tilaa kulkea portista, toivottavasti. Istutin ruusujen juurelle rönsyakankaalta maanpeittokasviksi. Aivan niiden vieressä kasvaa viljaminruusu ja paimionruusukin. Samaa sukua kaikki!

Miten voi kieltää ruusujen ystävyyttä? Miten voi kieltäytyä herrasmiehen eleestä? Kyllä ystäviä tarvitaan! Ja ruusuilla on yleensä ihan oma viestinsä.

Niinpä Kiiminginruusut ovat hyvin kasvaneet parin vuoden ajan ja kukkineetkin. Yksi kevät kiimingin ruusu oli kesän ensimmäisiä kukkijoita. Kukat suorastaan hehkuivat lämpöä yhdessä violetinsinisten rönsyakankaalien kukkien kera. Myöhemmin minulta kyseltiin, kuinka kasvu onnistui. Hyvinhän se, miten niin? No kun tämä ruusu on joskus ronkeli kasvunlähdön kanssa, sain kuulla.

Ruusuthan tulivatkin ihan itse pihalleni. Halusivat olla ystäviäni. Tottakai otin ne vastaan.

Kiitos ruusut ystävyydestänne, kiitos niiden tuojalle käden ojennuksesta! Siihen tartuin.

Vesa-Matti Loiri - Ystävälle!